Seuraa meitä somessa:

ETTA - Loimu

17.12.2016

Loimu saapuu Ouluun!

Lentopalloseura Ettan seuraava haastaja tulee Raisiosta, kun Loimu saapuu Oulun urheilutalolle lauantaina 17.12. klo 15:30 alkavaan otteluun.

Sarjasijoituksia katsellessa Etta on ollut Loimua etevämpi, kun oululaisryhmä löytyy sijalta kuusi 19:ta pisteellään. Loimu on kaksi sijaa alempana, 11:ta ottelusta raisiolaiset ovat keränneet 10 pistettä. Joukkueet kohtasivat marraskuun alussa Raisiossa, jolloin heikon alun jälkeen rivinsä koonnut Etta oli vahvempi lukemin 2-3.

Serbiluotsi Dragan Mihailovicin raisiolaisjoukkue on parantanut selvästi otteitaan alkukauteen verrattuna, kun joukkue pelasi useamman kierroksen kartuttamatta pistepottiaan. Joukkueen syömähammas on ollut ehdottomasti kenialaishakkuri Michael Chemos, joka vastaa hyvin pitkälti joukkueen pistetehtailusta. Chemos on tälle kaudelle pelannut jo useamman ottelu, jossa mies on paukuttanut vähintään 30 pistettä. Oulunsalolaista väriä Loimussa edustaa Ettassa liigadebyytin tehnyt Janne Marttila, joka on varmasti erittäin mielenkiintoinen pelaaja oululaisyleisölle. Marttilan lisäksi toisena yleispelaajan on vaihdellut Verneri Vetriö ja Kirill Borichev. Loimu luottaa tälläkin kaudella ulkomaalaisosaamiseen etenkin keskitorjujaosastolla, kun yhdysvaltalaiset Taylor Gregory ja Mike Marshman koittavat pitää verkon tilkittynä. Passarin virkaa joukkueessa hoitaa Ville Juntura, joka on myös pukenut maajoukkuepaidan päälleen moneen otteeseen.

Etta on osoittanut hyvää virettä ennen joulua, kun esimerkiksi viime sunnuntaina Rantaperkiön Isku sai lähteä kotimatkalle 3-0-tappio niskassaan. Etta on peluuttanut laajalla rintamalla pelaajiaan, kun viime ottelussa Jussi Mäkinen otti passarin tontin ja Oskari Seppä tuurasi välillä Anssi Hakalaa yleispelaajan paikalla. Tällä hetkellä Ettan keskitorjuja Markus Kaurto on hirmuvedossa, kuten on myös hakkuri Joonas Jokela sekä yleispelaaja Antti Ronkainen.

Oletetut aloituskokoonpanot:

ETTA
Passari: Niko Haapakoski
Yleispelaajat: Antti Ronkainen & Anssi Hakala
Keskitorjujat: Markus Kaurto & Markus Väisänen
Hakkuri: Joonas Jokela
Libero: Petteri Kiilunen

Loimu
Passari: Ville Juntura
Yleispelaajat: Janne Marttila & Verneri Vetriö
Keskitorjujat: Mike Marshman & Taylor Gregory
Hakkuri: Michael Chemos
Libero: Ville Sihvonen

MITÄ: Mestaruusliigalentopalloa Lentopalloseura Etta – Raision Loimu
MISSÄ: Oulun urheilutalolla lauantaina 17.12. klo 15:30
ERIKOISTA: Ottelu on viimeinen ennen Ettan parin viikon joulutaukoa