Seuraa meitä somessa:

Isku - VaLePa

07.01.2015

VaLePa saapuu koettelemaan Iskun kotitaikaa

Paikallisvastustaja ja sarjakärki Vammalan Lentopallo saapuu kokeilemaan Rantaperkiön Iskun voittoisaa virettä keskiviikkona 7.1. klo 18.30. Tampereelta ei yksikään joukkue ole vielä lähtenyt täysi pistepotti mukanaan.

Isku on voittanut kuusi edellistä otteluaan. Kokonaan ilman pisteitä tamperelaiset jäivät edellisen kerran marraskuussa juuri VaLePaa vastaan.

- Olemme pelanneet tällä ja viime kaudella paljon hyviä pätkiä VaLePaa vastaan, emmekä ole kertaakaan jääneet kokonaan tossun alle, mutta siitä on vielä pitkä matka voittoon, sanoi Iskun valmentaja Jussi Heino.

Pelaajista kiinnostavimmat löytyvät kenties yleispelaajaosastolta. Yli 6000 pistettä liigaurallaan paukuttanut Tuomas Tihinen kohtaa maajoukkuetähti Olli Kunnarin, joka on ollut joukkueensa kantava voima tälläkin kaudella.

Toinen yleispelaaja Elviss Krastins on pelannut tarvittaessa niin hakkurina kuin liberonakin, mutta on parhaimmillaan Kunnarin rinnalla. Edellisessä ottelussaan Krastins tuurasi lepovuorossa ollutta hakkuri Sjoerd Hoogendoornia, kun VaLePa kävi voittamassa Joensuun Riennon vieraissa. Myös passari Antti Eskon otteita kannattaa seurata, sillä Esko pelaa kenties kaikkien aikojen parasta kauttaan.

Myös Iskun nuoret pelaajat ovat parantaneet otteitaan peli peliltä, eivätkä varmasti päästä VaLePan tähtiä helpolla. Isku pääsee valmistautumaan koitokseen rauhassa, mikä on varmasti paikallaan tiukan joulukuun jälkeen. Joukkue voitti edellisessä ottelussa LiigaSärkät viime sunnuntaina Pyynikillä, ja sen jälkeen koitti puolentoista viikon ottelutauko.

Sastamalalaiset sen sijaan pelaavat viikonloppuna Suomen Cupin lopputurnauksessa. VaLePa kohtaa lauantaina välierissä Hurrikaani-Loimaan, ja mikäli joukkue voittaa ottelun, se pelaa sunnuntaina Cupin finaalissa.

VaLePa johtaa sarjaa seitsemän pisteen erolla toisena tulevaan Kokkolan Tiikereihin, tosin Tiikerit on pelannut kaksi ottelua sastamalalaisia vähemmän. Isku nousi viime viikonlopun voitoillaan kahdeksanneksi pudotuspeliviivan yläpuolelle ja on vain kahden pisteen päässä 7. sijalla olevasta Sammosta ja viiden pisteen päässä 6. sijalla olevasta Leka Volleysta. Sekä Leka että Sampo ovat pelanneet kolme ottelua Iskua enemmän.

Jatkuuko Iskun joulukuinen voittoputki myös uuden vuoden puolella? Pitääkö Pyynikin kotitaika? Vai viekö sarjajohtaja pisteet mukanaan? Se selviää Pyynikillä loppiaisen jälkeen!