Seuraa meitä somessa:

Team Lakkapää - Tiikerit

09.11.2014

Team Lakkapää kohtaa tulevana viikonloppuna sarjanelosen ja kakkosen. Lauantaina Korson Veto tulee vieraaksi pohjoiseen ja ainakin Ivalosta lähtöisin oleva Arto Hanni on lämpimästi tervetullut vierailija Lapissa. 41-vuotias konkari on johdattanut Korson kovaan iskuun alkukauden otteluissa. Neljäs paikka liigassa ei ole tullut ilmaiseksi. Kaksi viimeistä 3-0 kotivoittoa Hurrikaanista ja Leka-Volleystä kertoo kovasta syyskunnosta.

Kotijoukkue kävi keskiviikkona Kalajoella, josta tuliaisina kaksi pistettä LiigaSärkkien kustannuksella. Joukkue on ahdistellut viime otteluissa lähes ketä tahansa, mutta kalkkiviivoilla on meno tyssännyt. Nyt väännettiin neljättä erää pitkälle jatkopisteille ja viides erä kairattiin voitoksi. Tärkeitä onnistumisia nuorille pelaajille.

Korson vahva kaksikko on ollut hakkuri Karl Kulaots ja tuttu Toni Kankaanpää, mutta myös nuori yleispelaaja Miro Määttänen on pelannut tasaisen alkukauden. Passari Hanni onkin piiskannut muun joukkueen ehkä hieman yllättäenkin voittoihin kiinni.

Sunnuntaina vastaan astelee Kokkolan Tiikerit. Tiikerit kävi keskiviikkona Puolassa häviämässä europelin Zaksalle tiukan väännön jälkeen 3-1. Kotimaan liigassa ainoastaan Vammala on kaatanut Tiikerit, mutta nyt olisi hyvä paikka yllättääkin reissaajat. Joukkue on täynnä tulivoimaa, etunenässä Lelu Ojansivu ja Romans Sauss, mutta varoa saa kun selässä lukee Hietanen, Siirilä tai Leppäläkin.