Seuraa meitä somessa:

Team Lakkapää - VaLePa

04.02.2015

Vammala tulee Rovaniemelle toista kertaa tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu päättyi vierasvoittoon pitkän kaavan kautta 2-3. Vierasmatkalla Vammalassa ottelu päättyi samoihin lukuihin, tosin silläkin kertaa Valepa oli vahvempi. Päättyykö kolmaskin ottelu vasta viiden erän jälkeen?

Valepalla on loukkaantumishuolia hakkuri Hoogendoornin nilkan kanssa, myös maajoukkueen voima Olli Kunnari on joutunut jättämään otteluita väliin. Oulussa Pollock korvasi miehiä hakkurin paikalla!

Team Lakkapäällä puolestaan on ensimmäisiä kertoja koko kaudella ollut miehiä treeneissä toista kymmentä kappaletta. Unkarin apu Nacsa on kotiutunut joukkueeseen hyvin ja armeijassa palvelevat Mäkinen ja Lemolakin ovat alkaneet saada lomat pyörimään.

Lakkapää tarvitsee pisteitä kipeästi, jotta edes teoriassa voisivat pudotuspelihaaveet säilyä.

x x x

18:30 Team Lakkapää - VaLePa
Team Lakkapää (10. 7-17, 21)
VaLePa (1. 22-2, 62)

Team Lakkapään mahdollisuudet pudotuspeleihin alkavat olla melko ohuet, eroa nyt kahdeksantena olevaan Iskuun 12 pistettä ja yksi peli enemmän pelattuna.

VaLePa sarjakärjessä neljän pisteen turvin pelin enemmän kakkosena olevaa Tiikereitä pelattuna.

VaLePa eilen tiukka viisieräisen voitto Oulussa ilman Olli Kunnaria ja Sjoerd Hoogendoornia. Hollantilaishakkuri varmuudella poissa myös tänään. Matt Pollock nähtiin kovilla tehoilla ensikerran hakkurina.

Team Lakkapäällä kolme tappiota alla, viisi peliä ilman täyttä pistepottia. Kotonaan Lakkapää on 4-8.

Molemmat aiemmat kohtaamiset olleet tällä kaudella viisieräisiä entisten pitkäaikaisten pelikavereiden, latvialaista alkuperää olevien Normunds Veinbergsin ja Ugis Krastinsn valmentamien joukkueiden kesken. Kauden avauskohtaamisessa Rovaniemellä VaLePa voitti 2-3 ja kotonaan ennen joulua 3-2.

VaLePa on voittanut kaikki yksitoista peliää vieraissa ja menettänyt niissä yhteensä neljä sarjapistettä (Tiikereille, Ettalle ja Team Lakkapäälle kaksi). Eilen pelattujen kahden ensimmäisen erän jälkeen joukkuella oli vieraissa peräti 11 perättäistä erävoittoakin.

Parhaat LähiTapiolan pistekisassa:
Lakkapää Smalzer 13, Kaurto 12, Dosanjih 10
VaLePa Hoogendoorn 25, Mäkinen 19, Kunnari 18

Parhaat pistemiehet:
Lakkapää Smalzer 17.1, Nasca 9.7, Kaurto 9.3
VaLePa Hoogendoorn 13.8, Pollock 10.0, Krastins 9.8

Parhaat torjujat
Lakkapää Kaurto 75
VaLePa Venski 101 (liigan paras)

Parhaat ässäsyöttäjät
Lakkapää Dosanjih 23, Smalzer 23
VaLePa Hoogendoorn 23