Seuraa meitä somessa:

ETTA - Team Lakkapää

27.01.2018

ETTA ja Lakkapää taistelevat taas pisteistä Mestaruusliigassa

Lentopalloseura ETTA:n ottelutahti jatkuu kiivaana, kun se pelaa jo neljännen Mestaruusliigaottelunsa reilun viikon sisään. Tällä kertaa oululaisia tulee haastamaan rovaniemeläinen Team Lakkapää, joka saapuu Urheilutalolle lauantaiksi 27.1. klo 15:30 Neste Hiirosen isännöimään otteluun.

ETTA ja Lakkapää ovat kohdanneet kauden aikana jo neljä kertaa voittojen ollessa tasan 2-2. ETTA voitti Mestaruusliigakamppailun lokakuun alussa Rovaniemellä 0-3 ja Suomen Cupin puolivälierien toisen kohtaamisen ennen joulua Oulussa 3-1. Lakkapää oli puolestaan parempi Cupin ensimmäisessä koitoksessa kotonaan 3-2 ja Mestaruusliigaottelussa Oulussa marraskuun lopussa 1-3.

ETTA on Mestaruusliigan sarjataulukossa kolmantena (21 ottelua, 46 pistettä) tasapisteissä toisena olevan ja kaksi ottelua enemmän pelanneen Hurrikaani Loimaan kanssa. Lakkapää löytyy sarjataulukon viidenneltä sijalta (20 ottelua, 35 pistettä) 11 pistettä oululaisten takaa.

Lakkapään joukkueen kovin syömähammas on hakkuri Casey Schouten (CAN). Kovaa hyökkäävä kanadalainen pallon tappaja saa suurimman osan Lakkapään passeista ja myös päättää hyökkäykset kovalla prosentilla. Pistepörssissä kolmantena oleva Schouten omaa myös kovan hyppyaloituksen. Hakkurin jälkeen Lakkapään pisteitä tekevät eniten keskitorjujat Bobby Walsh (USA) ja Daniel Grant (CAN). Tähän on syynä se, että molemmat keskitorjujat ovat hyviä torjujia ja, että rovaniemeläisten passari, niin ikään Kanadasta tuleva, Joshua Mckay tykkää pelata todella paljon keskeltä. Lakkapää onkin pelitaktiikastaan johtuen hieman poikkeuksellinen hyökkäysjoukkue Mestaruusliigassa.

ETTA on pelannut nyt kolme ottelua viikon sisällä. Mestaruusliigan kestomenestyjiä VaLePa:a (Sastamala, 3-0) ja Hurrikaania (Oulu, 1-3) vastaan tuli tappiot mutta Akaa-Volley voitettiin Toijalassa 1-3. Viikonlopun Pirkanmaan reissulta kuumeilun takia pois ollut Anssi Hakala oli jo keskiviikkona kokoonpanossa Hurrikaania vastaan ja on viikonloppuna todennäköisesti jo täydessä pelikunnossa. Joukkue on muutenkin terveenä ja suuremmilta loukkaantumisilta kauden aikana on vältytty.

Keskiviikon ottelusta tulee varmasti kova taistelu pisteistä. Ennakkoon voisi olettaa, että Hakkurit Joonas Jokela ja Casey Schouten ovat kovissa rooleissa joukkueidensa pisteiden päättäjinä. Myös joukkueiden keskitorjujat tulevat käymään verkolla omaa mielenkiintoista taisteluaan.

Oletetut aloituskokoonpanot:
ETTA
Passari: Niko Haapakoski
Yleispelaajat: Eetu Pennanen, Antti Ronkainen
Keskitorjujat: Jens Ahremark, Markus Väisänen
Hakkuri: Joonas Jokela
Libero: Petteri Kiilunen

Team Lakkapää
Passari: Joshua McKay
Yleispelaajat: Jouni Palokangas, Miikka Lemola
Keskitorjujat: Robert Walsh, Danny Grant
Hakkuri: Casey Schouten
Libero: Gabriel Domecus

MITÄ: Mestaruusliigalentopalloa Lentopalloseura Etta - Team Lakkapää, Rovaniemi
MISSÄ: 27.1.2018 Oulun Urheilutalolla klo 15:30
ERIKOISTA: Joukkueet kohtaavat kauden aikana jo viidettä kertaa!

Ottelu on nähtävissä myös Ruudusta: https://www.ruutu.fi/stream/3148604