Seuraa meitä somessa:

Hurrikaani - Vantaa Ducks

25.10.2017

Ankanpaistia keskiviikkona?

Viime kaudella Ismo Tuomisen valmentama pääkaupunkiseudun maalaisjoukkue Vantaa Ducks oli Mestaruusliigan sensaatio. Se aloitti kauden tavalla, joka herätteli uneliaimmatkin vantaalaiset lentopalloihmiset takaisin Lumo hallin lehtereille. Puhuttiin sensaatiosta ja vuoden urheiluteosta. Ankat esitti ennakkoluulotonta ja rohkeaa hyökkäyspelaamista, jota tahdittivat Toni Kankaanpää ja Miro Määttänen. Sen lisäksi unkarilainen tiiliseinä Alpár Szabo napsi runkosarjassa 74 torjuntapistettä sijoittuen torjuntatilaston kuudenneksi. Kun joukkue ei kesän aikana kokenut koviakaan muutoksia, runko pysyi hyvin kasassa, piti tästä kaudesta tulla The Kausi. Mutta. Ankkalinna on ollut kahdeksan ensimmäisen kierroksen aikana sekaisin. Se ei ole pystynyt voittamaan kertaakaan, sunnuntaina se hävisi kotonaan Lekalle 2-3 ja nappasi vasta kauden ensimmäisen liigapisteen! Jos Tuominen tietäisi syyn aneemisuuteen, jotain olisi jo tehty. Niin vahvaa tekemistä Ducks suoritti viime kaudella, että positiivinen jatkumo ei olisi ollut yllätys. Yllätys on vastaavasti ollut se, että joukkue konttaa peräti jo kahdeksan ottelun mittaisessa tappioputkessa. Edellisestä voitosta on jo paljon aikaa, sillä Ankat hävisivät Hurrikaanille myös viime kauden puolivälierissä, joten edellinen voitto virallisessa pelissä on 18.3. kun se voitti sarjajumbo Liiga-Riennon!

Silmiinpistävää Ducksien peleissä on ollut heikko avauserä. Kahdeksasta ottelusta se on pystynyt voittamaan vain kahdessa ensimmäisen erän. Se on myös antanut eniten vastustajalle ässäsyöttöjä (60), tehnyt eniten hyökkäysvirheitä (91) ja hyökännyt ahkerimmin vastustajan torjuntaan (65). Näissä tilastoissa saattaa olla osasyy ympäripyöreään voittosarakkeeseen.

Tilastot eivät valehtele, mutta voivat antaa liiallisen hyvänolon tunteen Hurrikaanille. Se lähtee keskiviikon peliin kuitenkin suursuosikkina. Jokainen hävitty erä Loimaalla on sille iso miinus. Niin paljon materiaaliltaan kotijoukkue on laadukkaampi. Varsinkin kun viimeisenä joukkueeseen liittynyt Serbian maajoukkueen kakkospassari Maksim Buculjevic on päässyt muun joukkueen kanssa samalla pelikirjan sivulle. Asenne kuitenkin ratkaisee paljon. Tuominen tietää, entisenä Hurrikaani-valmentajana, että Loimaalla kotijoukkueella on aina voittamisen pakko. Ducksilta ei keskiviikkona kukaan odota yhtään mitään. Se pääsee täysin vapautuneesti Loimaan kirkkaisiin valoihin. On lähes varmaa, että Tuominen käskyttää joukkuettaan syöttämään aivan riskirajoilla ja odottaa Toni Kankaanpäältä ja Miro Määttäseltä vahvaa hyökkäyssuuntaan pelaamista. Kuitenkin niin, että omien virheiden määrää pitäisi onnistua karsimaan alkukaudesta.

Hurrikaanileiri pääsi lauantaisen Tiikerit- voiton jälkeen viettämään viikonloppua iloisissa merkeissä. Pelin taso on noussut, pelaajat alkavat Kasimir Vuorista lukuun ottamatta, olla terveitä. Nämä seikat näkyvät joukkueen pelissä ja parannusta on lupa odottaa edelleenkin. Hurrikaani on murskannut vastustajia vahvalla aloitussyötöllä ja laitapelaamisella. Lauri Rantasen joukkue on liikkuvampi ja kiimaisempi puolustamaan kuin viime kausina on totuttu. Paljon hehkutettu Thomas Douglas-Powell on ollut todella vahva ja Tom D-P:n maanmies Max Staples on pääsemässä vammakierteestään ja saa jatkossakin paljon vastuuta. Se, mitä valmennus varmasti toivoo, on tiiviimpää torjuntapelaamista. Tappotorjuntoja kelta-mustat eivät ole saaneet liikaa. Lauantaisessa ottelussakin kirjattiin vain yksi.