Seuraa meitä somessa:

Kokkolan Tiikerit - Hurrikaani-Loimaa

24.02.2018

Viimeinen runkosarjavieras on Hurrikaani

Tiikerit pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelun lauantaina ja saa vieraakseen Hurrikaanin.

Hienoon vireeseen päässyt Hurrikaani jahtaa runkosarjan kakkossijaa.

Myös Tiikerit on otteitaan parantanut ja keskiviikon VaLePa-ottelu oli huikean jännittävä.

Tiikerit voi parhaassa tapauksessa vielä nousta pleijareihin, mutta voi myös joutua liigakarsintoihin tai sijoittua yhdeksänneksi, mikä tarkoittaisi, että kausi on ohi.

Hurrikaanin riveissä pelaa tuttuja kasvoja. Hakkuri Antti Ropponen on ex-tiikeri. Tammikuussa Hurrikaanin riveihin siirtyi Tomi Rumpunen, myös hän ex-tiikeri.

Tiikereiden kapteeni Antti Leppälä on valmis Hurrikaanin haastoon.

-Viimeksi Hurrikaani hävisi täällä. Pidetään huoli siitä, että eivät Kokkolasta pisteitä tällä kaudella ota. Hyvä oma syöttö ja oma peli, niin hyvä tulee, kapteeni Leppälä toteaa.

Valmentaja Tapio Nissi oli tyytyväinen VaLePa-ottelun antiin.

-Olen ylpeä pelaajista. Taisteluilme oli loistava, Nissi totesi ottelun jälkeen.

Vastus ei lauantaina ole yhtään helpompi.

-Hurrikaani on kovassa vireessä. Tomi Rumpusen tulon jälkeen joukkue on ollut tosi kova, Nissi toteaa.

Keskiviikkona pelattiin Kampushallissa. Lauantaina palataan Hollihakaan. Ottelu alkaa kello 17.00. Tervetuloa!