Seuraa meitä somessa:

Kokkolan Tiikerit - Hurrikaani

30.12.2017

Tiikerit kohtaa Hurrikaanin

Joulutauko on pidetty ja Tiikerit pelaa syyskauden ja vuoden viimeisen ottelun lauantaina. Vanha tuttu kiistakumppani Hurrikaani saapuu Kokkolaan ja Hollihakaan.

Hurrikaanin riveissä on useita tuttuja kasvoja, eikä vähiten ex-Tiikeri Antti ”Rane” Ropponen.

Tiikerit piti yli viikon verran joulutaukoa. Salille tiikeriryhmä palasi Tapaninpäivänä.

-Tauko teki hyvää, niin henkisesti kuin myös fyysisesti. Haavoja on saatu parannella. Into harjoituksissa on ollut kova, valmentaja Tapio Nissi toteaa.

Hakkuri Fredric Gustavssonin ja passari Anton Välimaan terveystilanne on edelleen hieman kysymysmerkki.

-Parempaan suuntaan on menty, mutta en uskalla sanoa, pelaavatko he lauantaina. Tilanne och fifty-fifty, Nissi toteaa.

Lauantain vastustaja on jälleen yksi sarjan mitalisuosikeista.

-Hurrikaani on kova joukkue. Ei ehkä vielä siinä tikissä kuin normaalisti tässä vaiheessa. Syksyn kohtaamisesta jäi vähän hampaankoloon. Pelattiin siellä hyvä ottelu, mutta palkinto jäi saamatta.

-Toivottavasti kentälle löytyy johtajatyyppi ja saadaan peliin hyvä ilme.

Tiikereiden riveissä pelaa ex-Hurrikaani passari Kalle Määttä. Nähtäväksi jää onko lauantain peli Määtän viimeinen tiikeripaidassa.

-Hurrikaanissa pelaa edelleen muutama tuttu pelikaveri. Joukkue on kova myös tällä kaudella, vaikka alkukausi ei ehkä ollut niin vahva. Hurrikaani parantaa peliään ja on yksi mitalikandidaatti, Kalle Määttä toteaa.

Määttä, joka jo muutaman vuoden on Kokkolassa asunut, tuli Tiikereiden avuksi, kun Anton Välimaa loukkaantui. Sopimus loppuu vuodenvaihteessa. Jatkosta ei ole keskusteltu, mutta todennäköisesti Määttä ainakin harjoittelee joukkueen mukana.

-Käyn päivisin töissä, vaimokin pelaa lentopalloa ja lisäksi meillä on 1,5 vuotias lapsi. Jos jatkaisin pelaamista, minun pitäisi pystyä antaa joukkueelle täydet 100 prosenttia, muuten se olisi väärin muita pelaajia kohti.

Määttä toivoo, että Tiikerit löytäisi enemmän tasaisuutta otteluihin.

-Joukkue on nuori ja potentiaalia on. Loukkaantumiset ovat häirinneet harjoituksia ja kautta. Esitykset peleissä ovat olleet epätasaisia. Pitäisi löytää enemmän tasaisuutta.

-Lauantain peliin lähdetään altavastaajana, mutta olemme valmiita taistelemaan.

Tiikerit-Hurrikaani pelataan Hollihaassa kello 16.00. Huom aika!