LEKA Volley - Akaa-Volley

17.12.2017

Sarjatulokas Pirkanmaalta saapuu LEKA Volleyn vieraaksi ensimmäistä kertaa

LEKA Volley – Akaa-Volley
Su 17.12.2017 klo 17:00
Studentia, Kuopio

LEKA Volley (9-6) pelasi keskiviikkona Suomen Cupin puolivälieräkamppailun Sampoa vastaan voittaen sen niukasti, mutta tippuen samalla jatkosta. Peli oli hyvätasoinen, ja hyökkäys oli ajoittain mallikasta. Kauden mittaan peli on ailahdellut ottelun sisällä paljon ja hyökkäysinnokkuus on välillä tuottanut turhan paljon virheitä. Vastaanoton kanssa on ollut myös haasteita etenkin sarjataulukon yläpäässä olevia joukkueita vastaan. Parhaimmillaan LEKA pelaa hurjan hyvää lentopalloa kotihallissa Studentialla. Joukkue lähtee terveenä ja iskukykyisenä vuoden viimeiseen otteluun.

- Akaa-Volley on uusi tuttavuus liigassa ja tämä on ensimmäinen kohtaaminen tälle kaudelle. Akaa pelaa pirteää ja energistä lentopalloa passarinsa Ossi Heinon johdolla. Valmistaudumme hyvin ja haetaan voittoa, jonka myötä on hyvä siirtyä joulun ajan harjoitteluun, arvioi Jukka Tuovinen.

Akaa-Volleyn (3-9) alkukausi on ollut ennakko-odotuksiin nähden pirteä. Joukkueen valmennus on hyvissä käsissä Lauri Tihisen johtaessa orkesteria, Rantaperkiön Iskussa pitkään touhunnut Jussi Heino apunaan. Akaan avainpelaajiin kuuluu yleispelaaja Joni Mikkonen ja passari Ossi Heino. Savon sydämessäkin jonkun kauden pelannut Antti Poikela aloitti kauden Akaa-Volleyssa, mutta siirtyi hiljattain Ranskaan. Akaa pelaa hyvää joukkuepeliä ja on yllätysvalmis joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa.

Ottelu on siis joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Mestaruusliigassa kautta aikojen. Taistelupariksi muodostunee passarit Heino ja Lankinen. Löytääkö Lankinen entiseen tappavaan malliin Kaislasalon ja Kocin? Jos löytää, niin sitten Akaan puolustus on tiukoilla. Toisaalta Akaan on onnistuttava vastaanottopelissään hyvin, jotta LEKA:n torjunta ei pääse ryhmittymään muuriksi. LEKA on selkeä ennakkosuosikki otteluun, mutta Akaa-Volleyn uusi joukkue voi aiheuttaa harmaita hiuksia Tuovisen suojateille jos he onnistuvat pelisuunnitelmassaan täydellisesti.

Studentian ovet sekä LEKA Pupi aukeavat klo 16:00. Myytävänä sekä suolaista että makeaa ja virvokkeita kaikkeen makuun. Lentopallo on parasta paikan päällä. Tervetuloa!

Ottelun pitkällä erätauolla kisataan TMR Invest Oy:n tarjoamassa yleisökilpailussa, jossa yleisön joukosta arvotaan kolme osallistujaa. Heillä on mahdollisuus voittaa 1000 euron matkalahjakortti, mikäli osuvat lentopallolla maalitauluna olevaan TMR-yleisökilpailupömpeliin. Muista siis osallistua kisaan! Osallistuminen on ilmaista.

Otteluisäntä: Taustamarkkinat BGMT

Liput ennakkoon edullisesti 8-13 € Seat 4 Me:stä >

Liput ovelta 8-15 €. Opiskelijalippuja myydään ennakkoon myös cafeSAVOTASTA 5 euron edulliseen opiskelijahintaan.

Ottelu on nähtävissä suoran myös Ruudusta: https://www.ruutu.fi/stream/3128042