Raision Loimu - Kokkolan Tiikerit

22.10.2017

LOIMU PALAA TOSITOIMIIN SUNNUNTAINA

Raision loimun puolentoista viikon tauko otteluista lentopallon Mestaruusliigassa päättyy sunnuntaina, kun viime vuosien kestomenestyjä Kokkolan Tiikerit saapuu vierailulle Raisioon. Sunnuntain ottelun yhteydessä Raision Loimun juniorit järjestävät perinteisen junnuesittelyn, eli ottelun pitkällä erätauolla parketin valtaavat kaikki Loimun noin 200 junioripelaajaa sekä heidän valmentajansa. Samalla palkitaan myös viime kauden parhaat tyttö- ja poikajuniorit sekä juniorivalmentaja. 

Loimu roihahti kunnon liekkeihin ennen ottelutaukoa, kun kolmen sarjan ennakkosuosikin kohtaamisen jälkeen tappiot vaihtuivat voitoiksi Vantaa Ducksia ja Rantaperkiön Iskua vastaan. Molemmat voitot tulivat Suomen Cupin voiton tapaan puhtaasti 3-0. Kokkolan Tiikerit on uudistunut reilusti sitten menestyskausien. Viime kauden jälkeen moni runkopelaaja vaihtoi maisemaa ja nyt vastuuta ovat ulkomaalaisvahvistusten lisäksi saaneet aiemmilla kausilla pääosin vaihdosta peliaikaa saaneet kotimaiset pelaajat. Tiikerit aloitti kauden kahdella tappiolla, mutta kauden kolmas ottelu Rantaperkiön Iskua vastaan toi helpottavan puhtaan 3-0 kotivoiton. Ennen sunnuntain Raision ottelua Tiikerit mittaavat lauantaina Loimaalla Hurrikaanin voimakkuuden.

Loimun lähtökohdat sunnuntain otteluun ovat haastavat, sillä sairastuvalle on päätynyt pelitauon aikana lisää pelaajia. Janne Marttila jatkaa keskivartalovammansa parantelua ja hänen lisäkseen sairastupaa ovat miehittäneet toinen yleispelaaja Ossi Rumpunen sekä libero Ville Sihvonen. Positiivisiakin uutisia on sairastuvalta kantautunut, sillä silmävammasta kärsinyt Kirill Borichev on saanut lääkäriltä peliluvan ja pelaaminen on nyt kiinni miehen omista tuntemuksistaan silmässä.

Tärkeistä sarjapisteistä iskeminen aloitetaan Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa sunnuntaina 22.10. kello 17.00. Otteluisäntänä toimii messu-, tapahtuma- ja mainostarvikkeisiin erikoistunut Master Promo.