Seuraa meitä somessa:

Team Lakkapää - Vantaa Ducks

15.10.2017

Ankkalauma saapuu Lappiin

Team Lakkapää kohtaa kotikentällään ennen lauantain Etta-peliä pelkillä tappioilla kauden aloittaneen Vantaan Ducksin. Viime kaudella tähän aikaan Ducks oli sarjan kärjessä ja odotukset tällekin kaudelle ovat olleet paljon nähtyä paremmat.

Lakkapään peli on ollut ailahtelevaa ja ensimmäinen voitto sekä kolme sarjapistettä otettiin tiukan taistelun jälkeen LEKA Volleyltä. Joukkueen yleispelaaja Jere Mäkinen on loukannut sormensa ja on viime kauden tapaan sivussa kokoonpanosta jonkin aikaa. Joukkueen liberoksi hankittu Gabriel Domecus pelasi edellisen ottelun yleispelaajana ja Jouni Palokangas liberona, joten Lakkapään rosteri sunnuntain ottelussa on melkoinen arvoitus.

Vantaa Ducks on kohdannut alkukaudesta melkein samat joukkueet kuin Lakkapääkin. Molemmat ovat hävinneet sarjan kärjessä oleville Sampo Volleylle, Hurrikaanille ja Valepalle. Ducks on hävinnyt myös sarjanousija Akaalle sekä Raisiolle keskiviikkona. Vaikka Ducks onkin sarjan hännillä, ei joukkuetta voi yhtään aliarvioida. Joukkue ei vielä ole saanut peliään kuntoon, mutta se voi naksahtaa kohdalleen milloin tahansa. Luvassa on varmasti tiukka taistelu sarjapisteistä ja näin sarjan alkuvaiheessa klassinen kuuden pisteen ottelu.

Ottelu alkaa Lapin Urheiluopistolla sunnuntaina 15.10. kello 17.00.