Seuraa meitä somessa:

HPK - OrPo

26.02.2017

HPK hakee OrPo-triplaa Turengissa

Kohti naisten Mestaruusliigan runkosarjan voittoa kiiruhtava HPK kohtaa sunnuntaina Oriveden Ponnistuksen kolmatta ja viimeistä kertaa runkosarjassa. Molemmat joukkueet ovat sarjatilanteessa aika turvallisilla vesillä, mutta pelattavaa riittää vielä hämäläisten ”paikallisottelussa”.

Neljättä ja viimeistä kertaa tällä kaudella HPK pelaa kotiottelunsa poissa Elenia-areenan kirkkaista valoista. Runkosarjan maakuntakierroksen päätepysäkkinä on Janakkala, jonka liikuntahallissa Turengissa Kerho emännöi nyt Oriveden Ponnistusta. Tähänkin naapuripaikkakunnalla pelattavaan otteluun on ilmainen sisäänpääsy, joten pienehköön halliin kannattaa saapua ajoissa.

HPK ja OrPo ovat mitelleet jo kahdesti tällä kaudella, eikä paremmuudesta ole jäänyt epäselvyyttä. Hämeenlinnalaiset ovat vieneet molemmat ottelut puhtaasti 3–0. Viikolla 1 Hämeenlinnassa pelatussa ottelussa Ponnistus ylsi kahdessa erässä 21 pisteeseen, mutta isoa haastetta oriveteläiset eivät ole vielä pystyneet sarjakärjelle antamaan. Panoksena ottelussa on hämäläisten keskinäisen kunnian lisäksi HPK:lla askel kohti runkosarjavoittoa. Pudotuspelipaikan jo aikoja sitten varmistanut OrPo puolestaan kilpailee vielä sarjan kolmossijasta Pölkky Kuusamon kanssa. Pirkanmaalaiset ovat Kuusamoa jäljessä viisi pistettä, mutta ovat pelanneet kaksi ottelua vähemmän. Voittoja OrPolla on kuitenkin kolme vähemmän kuin Pölkyllä.

OrPo otti viikko sitten askeleen oikeaan suuntaan peittoamalla kilpakumppaninsa viidennessä erässä. Heti perään pohjoisen kierroksella tuli kuitenkin vääjäämätön tappio, kun myös ottelu Woman Volleya vastaan venyi viidenteen erään.

Myöskään HPK ei jatkanut kevättalven loppusuoran alettua täysin voitokkaasti, mutta Suomen mestareiden vire on kestänyt. Vähän nihkeän mutta varman Kuortaneen kaatamisen jälkeen Kerho väänsi tiukasti voitosta Pomì Casalmaggiorea vastaan.

Tammikuun kohtaamisen jälkeen OrPo löysi kovien amerikkalaisten seuraksi kolmannen ulkomaalaisen laituriosastolle. Britti Mechell Daniel antaa tarvittaessa taustatukea, jos liigan paras syöttäjä Malina Terrell ja pistepörssin kakkonen Janisa Johnson pysähtyvät taas HPK:n torjuntaan.