Seuraa meitä somessa:

LP Viesti - Mesto

05.12.2015

LP Viesti haki Kisakalliosta vauhtia Mesto- ja Baku-otteluihin

LP Viesti valmistautuu huolella kahteen seuraavaan kotiotteluunsa: lauantaina 5.12. tulee vieraaksi Mestaruusliigassa Mesto Tampereelta ja torstain vieraat vieläkin kauempaa, Kaspianmeren rannalta, Bakusta, Azerbaidjanista. Tuolloin pelataan CEV-cupin toisen kierroksen avausottelu. Vauhtia näihin peleihin haettiin Lohjalta, Kisakallion Urheiluopistolta kolmen päivän leiriltä.

Ensin kaikki keskittyminen joukkueessa asetetaan lauantaihin. Vaikka nousijajoukkue Mestolla onkin ollut vaikeuksia sarjan alkupuoliskolla, napit auki ja soitellen sotaan –meininki ei vielä kotijoukkuetta automaatiovoittoon. Toki kaikki ymmärtävät, että itsenäisyyspäivän aaton peleissä voi olla vain yksi suosikki, LP Viesti.

Meston tutuin pelaaja on eittämättä Taru Alho, joka takavuosina on pelannut myös salolaisjoukkueessa – hän aloitti liigauransa v. 2000 Salon Viestissä.

LP Viesti pääsee kentällä parhaalla kokoonpanollaan, kaikki pelaajat ovat terveitä ja pelikuntoisia. Yksi ratkaisu on valmennuksen jälleen tehtävä: kuka 13:n pelaajan harjoitusryhmästä jää kokoonpanon ulkopuolelle?

Valmennuskaksikko Raatikainen – Lemminkäinen joutuu myös pohtimaan, miten pelaajia peluutetaan? Taustalla on kuitenkin mietittävä torstain CEV-cupin ottelua ja parhaan kuusikon/seitsikon pitämistä parhaassa vireessä kovaa azerbaidjanilaista joukkuetta vastaan.

Koville sarjatulokas Mesto joka tapauksessa joutuu, onhan vastassa marraskuun liigapelaaja, keskellä hyökkäävä ja torjuva Dubravka Rakic sekä tähdistöpelaajat Roosa Koskelo (libero) ja Ronja Heikkiniemi (yleispelaaja).

LP Viesti – Mesto Tampere Salohallissa 5.12.2015 klo 17.00. Otteluisäntänä Salon Viestin Ukkomiehet.