Seuraa meitä somessa:

WoVo Rovaniemi - LP Viesti

31.01.2018

LP Viesti vieraaksi WoVon kotiluolaan

WoVo Rovaniemi tekee paluun kotikentälle yli kahden kuukauden tauon jälkeen, kun se kohtaa keskiviikkona Mestaruusliigan ottelussa hallitsevan Suomen mestarin LP Viestin.

LP Viestin kymmenvuotista taivalta viime viikonloppuna juhlineet salolaiset tekevät kauden ensimmäisen reissun pohjoiseen, kun he matkaavat keskiviikoksi WoVon vieraaksi Rovaniemelle. Rovaniemeltä Viesti kulkeutuu torstaiksi Kuusamoon.

WoVo pelasi edellisen kotiottelunsa joulukuun alussa OrPoa vastaan. Sen jälkeen joukkue on pelannut neljä vierasottelua perätysten. Viimeisimmässä ottelussa maanantaina WoVo esitti kauden parasta peliään tuoretta cupmestaria HPK:ta vastaan, jääden kuitenkin ilman palkintoa. Joukkue pystyi tuomaan kentälle niitä asioita, joita harjoituksissa on näkynyt jo pidemmän aikaa.

LP Viesti lähtee keskiviikkoon kahden ottelun voittoputkessa. Ennen sitä se oli hävinnyt vieraissa niin ikään HPK:lle. Viestin tämän hetkinen sijoitus todella tasaisessa liigan kärkinelikossa on kolmas, mutta voitolla se voi nousta reissun päätteeksi kärkipaikalle voittamalla molemmat ottelut.

Eurokentilläkin esiintyneen LP Viestin rosterista löytyy laatua ja laajuutta. Tehokkaimmista iskijöistä virolainen Kertu Laak, Anna Czakan ja Noora Kosonen ovat mättäneet tällä kaudella yhteensä jo liki 700 pistettä. Liberopuolella salolaisilta löytyy kentälle liigan parhaimpiin lukeutuva torniolaislähtöinen Hillaelina Hämäläinen.

Materiaaliero joukkueiden välillä on huomattava, mutta WoVo on pystynyt parantamaan suorituksiaan peli peliltä, eikä sillä ole mitään hävittävää keskiviikkona, joten yllätyksetkin ovat mahdollisia. Siinäkään mielessä Viestin ei parane saapua Rovaniemelle takki auki.

Kuusi ottelua WoVo-paidassa pelannut Outi Polso on ollut yksi kotijoukkueen tärkeimmistä lenkeistä viime otteluissa, tuoden vastaanottopuolelle kaivattua rauhallisuutta. Maanantain HPK-ottelussa huippupelin pelannut Polso onkin noussut jo liigan liberotilastoissa Hämäläisen taakse sijalle kolme. Myös tuore venäläisvahvistus Ekaterina Klimova on alkanut päästä vauhtiin, joten häneltäkin on lupa odottaa yhä paranevia suorituksia.

WoVo - LP Viesti - Ottelu alkaa keskiviikkona 31.1. Santasport, Lapin Urheiluopistolla klo 18.30.