Seuraa meitä somessa:

Ducks piinasi VaLePaa

17.02.2018

Vantaa Ducks oli lähellä olla kauden kolmas joukkue, joka on voittanut sarjakärki VaLePan. VaLePa kuitenkin nousi lopulta 3-2 -vierasvoittoon. Lauantain muut voittajat olivat miesten Mestaruusliigassa ETTA, Sampo Volley, Raision Loimu ja Hurrikaani-Loimaa.

ETTA:n rutiini liikaa Iskulle

Lentopalloseura Etta jatkoi Mestaruusliigaa kotivoitolla, kun Rantaperkiön Isku taipui 3-0 (27-25, 25-20, 25-23). Urheilutalolla nähtiin puhtaasta voitosta huolimatta eräpisteiden valossa tasainen ottelu mutta jotenkin jäi kuitenkin tunne, että ottelu oli koko ajan kotijoukkueen hallussa.

Etta:n avaus: Haapakoski, Jokela, Hänninen, Pennanen, Ahremark, Väisänen ja liberona Hakala. Kokoonpanosta puuttuivat tänään Ville Kaksonen ja Jesper Jylhä tukkoisten nenien takia.
Iskun avaus: Kurppa, Mäntylä, Hietanen, Mutka, Toimela, Härkönen ja liberona Lintula.

Ottelun alku oli kotijoukkueen hallintaa muutaman edellisen ottelun tapaan. Isku nousi kuitenkin taistelemaan erän voitosta ja pääsi jo eräpalloon mutta kotijoukkue nousi kuitenkin tasoihin ja ohi.

Toisessa erässä Etta veti vielä kovemman eron, mikä riittikin pelin selvimpään erävoittoon. Erän hahmo oli pelin hieman vaisusti aloittanut Eetu Pennanen, joka hyökkäsi erässä viisi pistettä seitsemästä passista ja otti Pennasmaiseen tyyliin muutaman näyttävän puolustuksen.

Isku tuli kolmanteen erään sisuuntuneena kuten odottaa sopi ja johti erää jo 3-7. Etta kuitenkin nousi tasoihin ja ohi. Viimeisen pisteen torjui kolmannen pelinsä peräkkäin aloituksessa ollut Jiri Hänninen.

Ottelu oli pisteiden valossa tasainen mutta kuitenkin kotijoukkueen hallussa. Etta:n pelaajien perustaso on jo sen verran korkealla, että joka pelissä ei tarvitse jättää ihan kaikkea kentälle. Isku pelasi ajoittain todella hyvin ja varsinkin tamperelaisten hyvä syöttö sai Etta:n vahvan vastaanoton vaikeuksiin. Passari haapakoski pelasi kuitenkin järkevästi vaikeista paikoista, mikä oli tänään voiton takuu.

Kotijoukkueesta kunnostautuivat hyökkäyspuolella tänään hakkuri Joonas Jokela 19 pisteellä (+11) sekä Jiri Hänninen (16 +9). Vierasjoukkueen tehokkaimpana pelaajana nähtiin lentopalloyleisölle tuttu takavuosien maajoukkueen vakiokasvo Matti Hietanen (16, +11) hakkuri Mika Mäntylän ollessa toiseksi tehokkain (16, +7).

Mika Mäntylä, Isku:

- Tämä oli meille tärkeä ottelu mutta alisuoritetiin kyllä varsinkin hyökkäyspuolella. Suoria virheitä tuli liikaa ja vastustaja puolustaa hyvin, niin hyökkäyksen vaikeus vielä korostuu. Hyviäkin pätkiä toki oli mutta koko peliä ei pystytty pelaamaan hyvin.

Oskar Muurinen, Iskun päävalmentaja:

- Tappio harmittaa, kun oltiin noin lähellä. Oltiin välillä pelin päällä mutta vuoristoratamaiset otteet leimasivat jälleen. Hyökkäyspuolella hävittiin eniten vastustajalle ja sen kanssa on tuskailtu jo pidempäänkin. Omaan tasoon nähden saatiin aika paljon puolustuksia mutta jatkopallohyökkäys ei toiminut. Muutama tuomaripallokin tuli erien loppuun.

Jiri Hänninen, ETTA:

- Tänään oli välillä vaikea pelata ja varsinkin hyökkäyksessä pitäisi tajuta tilanteet paremmin varsinkin omalta osaltani. Vastaanoton kanssakin oli vaikeuksia mutta hyvä, että hoidettiin kolme pistettä kotiin.

Olli Kuoksa, ETTA.n päävalmentaja:

- Pitkä pelitauko ja aika repaleinen viikko takana. Isku pelaa parhaillaan hyvää puolustuspeliä ja he saivat sillä ajoittain meidät vaikeuksiin. Oltiin välillä pelillisesti takana mutta tunne oli kuitenkin, että homma hoidetaan kotiin. Tämä jakso päättyi tähän ja hyvä, että saatiin kolme pistettä. Seuraava jakso on sitten runkosarjan loppuhuipennus. Sitä kohti.

ETTAn parhaana palkittiin Jiri Hänninen ja Iskulta Mika Mäntylä.

LähiTapiolan pisteet
3 Hänninen ETTA
2 Jokela ETTA
1 Pennanen ETTA

Etta - Rantaperkiön Isku 3-0
27-25, 25-20, 25-23
Etta: Jokela J 19/+11,Hänninen J 16/+9,Pennanen E 10/+4
Rantaperkiön Isku: Hietanen M 16/+11,Mäntylä M 16/+7,Mutka T 7/+4
Katsojia: 352

Ottelutilasto

Ducks piinasi VaLePaa loppuun asti

Vantaa Ducks piinasi koko rahan edestä liigakärki VaLePaa lauantaina Lumossa. Lopulta vieraat kuitenkin nousivat vantaalaiset 2-1 -johtoasemasta ja kuittasivat voiton 2-3 (21-25, 25-22, 25-21, 18-25,12-15).

Lentopalloilun Mestaruusliigassa Vantaa Ducks sai vieraakseen eurooppalaisia huippuotteluita pelanneen VaLePan. VaLePa on myös viime vuoden mestari ja johtaa tälläkin hetkellä Mestaruusliigaa. Yleisöä oli ankkaparvea tullut kannustamaan Lumon kaislikkoon uskolliset 380 katsojaa. Otteluisäntinä olivat kaksikkona RI-Plan Oy ja KRS-Putki Oy.

Ottelu tarjosi viihdettä ja vaarallisia tilanteita koko rahan edestä. Ducks laittoi viidennessäkin erässä VaLePan ahtaalle, mutta mestarijoukkue väänsi tarvittavat kaksi pistettä ja jätti yhden, mutta sitäkin tärkeämmän pisteen Korsoon liitettäväksi Mestaruusliigan sarjataulukkoon.

Ensimmäisessä mentiin tasaisissa merkeissä tilanteeseen 11 - 11. Sitten pari harmittavaa virhettä ankoilta ja VaLePa nykäisi kahden pisteen eron. Tekniselle mentiin tilanteessa 12 - 14. Molemmat joukkueet olivat liikkeellä ykköskuusikoilla. Miro Määttäsen runtattua nelospaikan iskunsa omalle puolelle rättiin otti päävalmentaja Ismo Tuominen ankkojen erän ensimmäisen aikalisän tilanteessa 12 - 15. Sitten Sivula jatkoi syöttöruudussa kovia pommejaan ja tilanne oli jo 12 - 16. Tilanteessa 16 - 20 otti Tuominen toisen aikalisänsä. Miro Määttäsen syötettyä päätyrajasta pitkäksi meni erä vieraille 21 - 25.

Toisessa erässä kotijoukkue aloitti vahvasti tilanteeseen 4 - 1. Sitten vieraat kiihdyttivät ja Kaurto torjui kolme hyökkäystä ja Tuominen otti aikalisän tilanteessa 5 - 7. Miro Määttäsen syötettyä ässän joutui VaLePan päävalmentaja ottamaan aikalisän tilanteessa 12 - 10. Carmodyn syötettyä verkkoon tekniselle mentiin ankkojen johtaessa 14 - 12. Carmodyn kauhottua paterinsa verkkoon otti Kurttila erän toisen aikalisänsä tilanteessa 20 - 17. Lempäälän pyöveli Anssi Vesanen tuli Kaurton tilalle ja päätti keskeltä terävästi. Tuominen otti sen jälkeen aikalisän tilanteessa 23 - 19. VaLePa tuli jo iholle tilanteessa 23 - 22 vaikka kotijoukkue johti jo 23 - 18. Erä lopulta toki kovan väännön jälkeen Vantaa Ducksille lukemin 25 - 22.

Kolmanteen erään vieraat tulivat kuin Äetsän tykin suusta. Pian tilanne oli 3 - 7 ja Tuominen oli pakotettu ottamaan aikalisän. Keskipelaaminen takkusi ja Rissasen lyötyä kaksi kertaa leveäksi otti Tuominen erän toisen aikalisänsä tilanteessa 4 - 10. Külaotsin syöttöputkella noustiin jo tilanteeseen 7 -10 ja se riitti Kurttilalle, aikalisä. Külaots oli vireessä ja pukkasi ässän Ringseisin nyrkeistä ja tilanteen 9 - 10. Kurttila otti nyt jo toisen aikalisänsä. Sivulan torjuttua Kankaanpään nelospaikalle, niin mentiin aikalisälle tilanteessa 11 - 14. Ankat nousivat Kankaanpään syöttövuorolla jo 19 - 17. Sivula myös vaihtui Vesaseen. Sivula tuli takaisin, mutta mikään ei auttanut. Pelissä nähtiin koko kauden pisin pallo, joka päättyi Ducksin voittoon. Erä lopulta upeasti ja selkein numeroin 25 - 21. Oliko Suomen Friedrichafen leipomassa lauantaille yllätystä?

Neljänteen erään Kunnari vaihtui Suihkoseen ja Sivula Vesaseen. Erä meni tasaisesti tilanteeseen 7 - 7. Sitten Eskon syöttövuorolla vieraat nykäisivät ja tilanteessa 7 - 10 otti Tuominen erän ensimmäisen aikalisän. Esko jatkoi edelleen syöttöruudussa ja Ducksin vastaanotto hajosi. Tuominen otti jälleen aikalisän tilanteessa 7 - 12. Tekniselle mentiin vieraiden johtaessa 8 - 14. Vallin, Kyrölä ja Marko Määttänen korvasivat erän puolen välin jälkeen Külaotsin, Kankaanpään ja Miro Määttäsen. Vieraat menivät varmasti viiden pisteen johdossa kohti erävoittoa. Deliukin tuli Magyarin tilalle erän lopussa. Erä lopulta helposti sastamalalaisille lukemin 18 - 25.

Viides erä lähti VaLePan tahtiin. Tuominen otti aikalisän tilanteessa 1 - 4. Miro Määttäsen tapettua pallon pystyyn ja tilanteeksi 6 - 7 oli Kurttilan vuoro ottaa aikalisä. Suihkosen lyötyä torjunnan kautta pisteen otti Tuominen erän toisen aikalisän tilanteessa 6 - 9. Kankaanpään painettua vastapallon Carmodyn liikavarpaan kautta maisemaan otti Kurttilan erän toisen aikalisänsä tilanteessa 9 - 10. Erässä oli ankoilla hetkensä, mutta Sundberg painaa pallon rataan ja vierasjoukkue vie erän 12 - 15 ja koko ottelun erin 2 - 3.
Otteluisännät RI-Plan Oy ja KRS-Putki Oy palkitsivat ottelun parhaana pelaajana Vantaa Ducksista Miro Määttäsen ja VaLePasta Mikko Eskon.

Yleispelaaja Toni Kankaanpää, Vantaa Ducks

- Meidän intensiteetti laski neljännessä erässä. Kolmannen erän lopussa ainakin minulle syke nousi jo äärimmilleen. Neljännessä vastaanotto meillä alkoi lipsua ja vieraiden vaihtopelaajat muutti pelin kulun.

Päävalmentaja Ismo Tuominen, Vantaa Ducks

- Puolustuksen jälkeiset hyökkäykset voitettiin tänään ja se on hyvin VaLePaa vastaan. Paljon on käytetty tällä viikolla aikaan ja käyty läpi miten vältetään Raision järkyttävä kolmannen erän loppu. Tänään se oppi näkyi. Pukukopissa luki taululla: Voittoa lähdetään hakemaan. Voittoa ei tullut, mutta vielä viidennen erän loppupuolilla oli meidän tilaisuus. Mutta VaLePa oli tänään parempi.

Passari Mikko Esko, VaLePa

- Oli tosi kova vääntö ja Määttästä ei saatu millään kuriin. Ducks paransi pitkin ottelua ja me huononnettiin. Vaihdosta tuli onneksi uutta energiaa ja sitten hoidettiinkin matsi kotiin".

Päävalmentaja Sami Kurttila, VaLePa

- Odotettiin tiukkaa vääntöä. Meidän peli oli jaksottaista ja matka painoi eikä keskittyminen oikein pysynyt. Olen tyytyväinen voittoon ja siihen että kukaan ei kuollut. Kaurtolla ei tosiaankaan mennyt nilkka. Taisi kaikki krampata otsan ja kantapään välillä.

LähiTapiolan pisteet
3 Esko VaLePa
2 Määttänen Ducks
1 Külaots Ducks

Vantaa Ducks - VaLePa 2-3
21-25, 25-22, 25-21, 18-25, 12-15
Vantaa Ducks: Määttänen 26/+13,Külaots 19/+17,Kankaanpää 11/+-2
VaLePa: Sundberg 16/+13,Kaurto 13/+13,Sivula 11/+-2
Katsojia: 380

Ottelutilasto

Sampo Volley nousi voittoon Kokkolassa

Sampo Volley vei pisteet Kokkolasta, vaikka Tiikerit veivät ensimmäisen erän: 1-3 (25-23, 18-25, 21-25, 19-25). Vaikkei Tiikerivalmennus mitään "tunnustanutkaan", Fredric Gustavsson ei selvästikään kyennyt pelaamaan täydellä teholla. Muun muassa kaikki aloitukset olivat leijasyöttöjä, eikä vahvoja hyppysyöttöjä nähty ollenkaan.

Ensimmäisessä erässä Tiikereillä oli vahva alku: kolmen piste johto tuli saman tien ja eroa onnistuttiin ylläpitämään, jonkin aikaa, kunnes mm. kahden torjunnan myötä Sampo Volley kiri rinnalle ja ohi. Tilanteeksi 7-8. Tästä jatkettiin tasatahtiin. Ratkaisupisteisiin tultaessa Antti Leppälä otti torjunnan ja Robert Seppänen iski roskapassista tilanteeksi 19-16. Johtoaan Tiikerit ei enää luovuttanut ja eräpallotilanteesseen tultiin numeroissa 24-20. Sampo Volley ei antanut periksi ja taisteli vielä kolme palloa itselleen, mutta neljännen eräpallon hoiti Lauri Jylhä.

Toinen erä alkoi Tiikereiden virhesumalla ja valmentaja Tapio Nissi ottikin aikalisän tilanteessa 1-4. Tiikerivirheet kuitenkin jatkuivat ja Sampo Volleyn Andrus Raadik sekä Eetu Häyrinen takoivat pisteitä. Tekniselle aikalisälle tultaessa tilanne oli 9-14. Sen jälkeen Tiikerit ryhdistäytyi ja kuroi eroa kiinni mm. Simon Honen torjuttua Samuli Kaatrasalon ja Kalle Määtän torjuttua Raadikin. Pistettä lähemmäksi Sampo Volley ei kuitenkaan päästänyt Tiikereitä ja ottikin erän uudelleen hallintaansa. Lopussa Tiikerit otti Fredric Gustavssonin tilalle Benjami Montosen, vaan sekään ei muuttanut tilannetta ja Sampo vei kuvaavasti erän torjumalla Lauri Jylhän.

Kolmas erä alkoi samalla tavoin kuin edellinenkin: Sampo Volley otti pisteitä torjumalla Tiikerihyökkäyksiä ja Tiikereiden verkkovirheistä. Tällä kertaa Tiikerit joutui turvautumaan aikalisään, kun tilanne oli 1-5. Tilanteessa 2-6 Tiikerit vaihtoi Kalle Määtän tilalle passariksi Lasse Jylhän. Erä kuitenkin jatkui pääosin Sampo Volleyn dominoinnissa. Välillä Tiikerit pääsi taas pisteen päähän (13-14, 14-15 ja 15-16), mutta erän edetessä Sampo repi taas eroa ja vei erän. Erän loppupuolella Aleksi Kössi ja Timo Leikas kävivät lyhyellä passari-hakkurivaihtovisiitillä.

Neljäs erä alkoi vaihteeksi Sampo Volleyn pienellä virhesumalla. Tiikerit johtivat parhaimmillaan 7-4. Sampo kuitenkin ryhdistäytyi: Andrus Raadik iski mahdottomistakin paikoista ja Tiikerit iski urakalla Sampo Volleyn torjuntaan. Tilanteessa 8-12 Lauri Jylhä vaihdettiin Teemu Lahteen ja tilanteessa 12-17 Lasse Jylhä tuli taas passariksi. Tiikerit kuroikin hetken eroa kiinni, mutta ilo oli hetkellinen. Erä ja ottelu selkeästi Sampo Volleylle ja taas viimeinen piste tuli Sampo Volleyn torjunnasta. Tällä kertaa torjutuksi tuli Fredric Gustavsson.

Timo Tolvanen, Sampo Volley:

- Olen H-tin hyvä valmentaja, kun tiesin että tänään tulee vaikea ottelu. Tiikerit pelasivat alussa hyvin. Lopussa saimme syötön toimimaan ja torjuntakin alkoi poimia pisteitä. Tiikereiden laitahyökkääjiltä loppui kärsivällisyys, ja he iskivät päin torjuntaamme toivoen, että läpi menee. Kuitenkin, vaikea päivä meille. Aina ei peli voi olla ihan parasta. Silloin pitää jaksaa tehdä hommia. Hyvä tulos siltä osin.

Tapio Nissi, Tiikerit:

- Tuntuu, että kaikki, Tiikereiden toimitsijoista katsojiin vetelee tappion vuoksi ranteita auki. Kun on voitettu pari peliä viime viikolla, niin ei silti voi voittaa kaikkia. Ei kurkoteta kuuta taivaalta. Hyvä joukkuehan meillä oli vastassa. Andrus Raadik on huikea kaveri. Miten ihmeessä mies onnistuikin kaikista noista paikoista. Meillä on vähemmän rutiinia ja kärsivällisyys petti. Sössittiin lyömällä torjuntaan.

Palkitut:
Raadik, Sampo
Lauri Jylhä, Tiikerit

LähiTapiolan pisteet
3 Penttinen, Sampo
2 Heiskanen, Sampo
1 Lauri Jylhä, Tiikerit

Kokkolan Tiikerit - Sampo Volley 1-3
25-23, 18-25, 21-25, 19-25
Kokkolan Tiikerit: Gustavsson 17/+7,Jylhä Lauri 14/+8,Seppänen 10/+3
Sampo Volley: Raadik 28/+18,Häyrinen 26/+16,Väliaho 12/+11
Katsojia: 535

Ottelutilasto

Loimun suksi kulki hiihtoloman alkajaisiksi

Raision Loimun suksi kulki hyvin hiihtolomaviikon avausottelussa Akaa-Volleyta vastaan. Virheisiin sortunut vierailija poistui Kerttulan liikuntahallista 3-0 (25-21, 25-15, 25-19) tappio niskassaan. Akaalaisittain ottelun positiivisimpia asioita oli rytmikkäästi ja äänekkäästi läpi ottelun omiaan tukenut kannattajaryhmä.

Loimun vastaanotto oli pienissä vaikeuksissa läpi ottelun, mutta hyökkäys oli silti riittävän tehokasta puhtaaseen voittoon, kun vierailijat avittivat 33 virheellään isäntiä. Ero Loimun virhesaldoon oli merkittävä, sillä isännät antoivat virheillään vain 14 pistettä Akaa-Volleylle.

Ottelun paras pistemies oli vieraiden hakkuri Ryan Mather, joka teki 14 pistettä. Hänkin jäi tehoissa vain 3 pistettä plussalle. Vieraiden parhaaksi pelaajaksi valittu Teemu Koivunen teki 8 pistettä vailla virheitä. Loimusta Janne Marttila teki 11 pistettä tehoin +7 ja hakkuri Gino Naarden 10 +4.

 

Teemu Koivunen, Akaa-Volley:

- 3-0 tuli takkiin, mutta pelillisesti ei ollut hirveästi eroa. Peruspelaamisessa ja virheiden tekemisessä Loimu veti pidemmän korren. Meiltä puuttui kolme pelaajaa normaalikokoonpanostamme ja se näkyi yhteispelissä.

Ville Sihvonen, Loimu:

- Hyvältä tuntuu voittaa puhtaasti kotiyleisön edessä. Ei voida kuitenkaan tällä pelillä olla tyytyväisiä jäi pirusti parannettavaa. Mutta tehtiin tarpeeksi ja saatiin tärkeät kolme pinnaa.

Lauri Tihinen, Akaa-Volleyn päävalmentaja:

- Olen todella pettynyt peliimme. Hävisimme tämän omiin virheisiimme. Loimu ei edes pakottanut meitä virheisiin. Meidän täytyy pohtia tarkasti mitä haluamme tehdä pelillemme ja olemmeko täällä vakavissamme hakemassa voittoja.

Christophe Achten, Loimun päävalmentaja:

- Teimme kahteen ensimmäiseen erään vain 6 virhettä, kun vastustaja teki 21. Jäin kaipaamaan Akaalta parempaa taisteluhenkeä, sillä kaksi aiempaa tämän kauden kohtaamista ovat olleet tasaisia vääntöjä. Meillä oli hyvä harjoitusviikko, mutta emme saaneet tuotua samaa tekemistä tänään peliin. Olen kuitenkin tyytyväinen kolmesta pisteestä ja siitä että nousimme tänään viidenneksi sarjataulukossa.

Otteluisäntä Raision kaupungin palkitsemat parhaat pelaajat:
Loimu: Janne Marttila
Akaa Volley: Teemu Koivunen

LähiTapiolan pisteet
3 Marttila Loimu
2 O´Dea Loimu
1 V.Sihvonen Loimu

Raision Loimu - Akaa-Volley 3-0
25-21, 25-15, 25-19
Raision Loimu: Marttila 11/+7,Naarden 10/+4,O'Dea 8/+7
Akaa-Volley: Mather 14/+3,Mikkonen 13/+2,Koivunen 8/+8
Katsojia: 465

Ottelutilasto

Hurrikaanin jatkoi voittojen tiellä

Hurrikaani-Loimaa otti viidennen liigavoittonsa perättäin, kun LEKA Volley kaatui suoraan kolmessa erässä 3-0 (25-15, 25-19, 27-25). Näin runkosarjavoitot menivät kauden keskinäisissä peleissä loimaalaisille 2-1.

Lauri Rantanen, Hurrikaanin päävalmentaja:

- Saatiin syötöllä tehoja aikaiseksi ja sen jälkeen pystyttiin laittamaan torjuntaa ja puolustusta asemiin. Jatkopalloissa oltiin kaksi erää tosi hyviä.

Jukka Tuovinen, LEKA Volleyn päävalmentaja:

- Hurrikaanille ei tänään annettu paljon ässiä, mutta silti vastaanotto ei riittävästi toiminut. Hurrikaani pääsi ryhmitatymään puolustukseensa. Torjuntapelissä olimme yhtä hyviä kuin Hurrikaani. Lisää aggressiivisuutta olisi saanut olla puolustuksessa. Muutama helppo pallo jäi kenttään.

Max Staples, Hurrikaanin paras:

- Tärkeä voitto, koska edelleen tavoitteena on kakkos-tai kolmossija runkosarjassa. Vielä ei kuitenkaan ajatella playoffseja. Olen tyytyväinen tapaan, jolla pelasimme.

Eelis Karinen, LEKAn paras:

- Hurrikaani sai kahdessa ensimmäisessä erässä riittävät syöttöputket, joilla erät ratkaisi. Viimeiseen erään pääsin käsiksi, mutta Hurrikaani käänsi senkin kuitenkin itselleen. Kaveri oli tänään hyvä puolustuksessa.

LähiTapiolan pisteet
3 Staples Hurrikaani
2 Buculjevic Hurrikaani
1 Mäntylä Hurrikaani

Hurrikaani Loimaa - LEKA Volley 3-0
25-15, 25-19, 27-25
Hurrikaani Loimaa: Staples 17/+8,Rumpunen 12/+8,Ropponen 11/+4
LEKA Volley: Karinen 13/+9,Helenius 12/+7,Kaislasalo 6/+1
Katsojia: 798

Juuso Riponiemen kuvat

Ottelutilasto

Kuvat:
Juha Jäntti ja Tuuli Metsäkoivu / Ducks
Juuso Riponiemi / Hurrikaani
Tommy Lågland / Tiikerit
Tuomas Pelto / Loimu

  Takaisin