Seuraa meitä somessa:

Heikkiniemi jatkaa LP Viestissä - Kukkonen uutena joukkueeseen

18.06.2016

Suomen parhaiden yleispelaajien joukkoon kuuluva Ronja Heikkiniemi jatkaa LP Viestin riveissä myös ensi kaudella. Salon Viestissä viime kaudella pelannut yleispelaaja Tuuli Kukkonen liittyy myös joukkueeseen.

Heikkiniemi otti jo viime kaudella isoa roolia LP Viestin seitsikossa ja roolin uskotaan suurenevan entisestään tulevalla kaudella.

Päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen iloitsee Heikkiniemen jatkosopimuksesta.

- Ronja sai viime kaudella jo paljon vastuuta esittäen hyviä otteita läpi kauden. Tyttöjen EM-karsinnat sattuvat meillei huonoon aikaan välierien ja finaalien väliin Ronen joutuessa finaaleihin varmasti aika väsyneenä. Ensi kaudella odotan häneltä vielä suurempaa panosta ja uskon parin vuoden päästä Ronen olevan valmis ulkomaille pelaamaan ammattilaisena.

Ronja Heikkiniemi:

- Salossa tuntui olevan tässä vaiheessa parhaat olosuhteet koulun, harjoittelun, pelien ja leirityksien yhdistämiseen. Minullakin on kova hinku lähteä tavoittelemaan mestaruutta ja odotan sen näkyvän oman tekemisen lisäksi koko muunkin joukkueen toiminnassa läpi kauden.

Tuuli Kukkonen:

- Olen todella tyytyväinen, että pääsen mukaan LP Viestin liigajoukkueeseen. Viime kesän kokemus joukkueesta ja harjoittelusta olivat todella kehittäviä ja motivoivia. Tavoitteena on kehittyä urheilijana ja pelaajana hyvässä valmennuksessa sekä oppia treenamalla huipputyyppien kanssa.Uskon, että Kerttulin urheilulukiossa opiskelu ja Salossa pelaaminen ovat hyvä yhdistelmä.

LP Viestin sopimustilanne 17.6.2016

Sopimuspelaajat:
Elina Käsnänen (uusi), passari
Pauliina Vilponen, hakkuri
Mira Hämäläinen, hakkuri
Noora Kosonen, yleispelaaja
Ronja Heikkiniemi, yleispelaaja
Tuuli Kukkonen (uusi), yleispelaaja
Anna Czakan, keskitorjuja
Nadezhda Gokhshtein, keskitorjuja
Pilvi Kettunen (uusi), keskitorjuja
Hillaelina Hämäläinen (uusi), libero
Iida Eskonmaa (uusi), libero

Valmennus/staff:
Tomi Lemminkäinen, päävalmentaja
Janne Harju, apuvalmentaja
Ville Salmi, fysiikkavalmentaja
Auno Lindh, huoltaja
Petri Virtanen, tilastointi

  Takaisin