Seuraa meitä somessa:

HPK syöksi LP Viestin vallasta huimassa finaalisarjassa

14.04.2016

LP Viestin kaudella 2008-2009 alkanut valtakausi naisten lentopallon pääsarjatasolla tuli päätökseen torstaina, kun HPK nappasi naisten Mestaruusliigan kultamitalit otteluvoitoin 3-2.

HPK voitti viidennen finaalin vieraskentällä Salossa 2-3 (23-25, 25-19, 25-17, 11-25, 12-15). Finaalisarja päättyi näin erikoisesti kahden kotivoiton jälkeen kolmeen vierasvoittoon.

Finaalisarjan huikeaa tasaisuutta kuvaa myös se, että kaikkien pelien yhteispisteissäkin oli vain kolmen eron (498-495).

HPK:n mestaruuden ratkaisuksi nousi kaksi harvinaista vierasvoittoa LP Viestistä sen kotikentällä. Ennen kolmatta finaalia LP Viesti oli voittanut 38 pudotuspeliä kotonaan peräkkäin. Nyt kaksi tappiota peräkkäin söi salolaisten mestaruushaaveet.

HPK kasvoi kauden aikana mestarijoukkueeksi saatuaan rivinsä lopulliseen muotoon yhdysvaltalaiskaksikon Keao Burdine - Lindsay Stalzer myötä. Kesken viime kauden pudotuspelien hämeenlinnalaisten päävalmentajaksi nousseen italialaisen Luca Chiappinin opit purivat mainiosti ja Hämeenlinnassa palattiin kulta-aikaan sitten 2008 kevään.

SM-kulta oli yhdeksäs hämeenlinnalaiselle naislentopallolle. Aiemmat mestaruudet tulivat 2000-2008 välisenä aikana HPK:ta edeltäneiden seurojen Tarmo-Volleyn ja Vanajan RC:n nimissä. Mitali oli järjestyksessään 17.

Pelaajista ensimmäistä mestaruuttaan Mestaruusliigassa juhlivat kaikki muut paitsi jo neljännen mestaruutensa ottanut Michaela Madsen ja kolmannen mestaruutensa voittanut Annina Antikainen. Antikaiselle SM-mitali oli jo seitsemäs (3-2-2), Pihla Pelkiölle kuudes (1-1-4).

Mestaruuden päätekijöiksi nousivat yhdysvaltalaiskaksikon lisäksi passari Katja Kylmäaho sekä libero Saana Koljonen.

LP Viestistä mitalirohmuja ovat olleet kymmenennen mitalin ottaneet Kaisa Jokinen (7-3-0) ja Jenni Hiltunen (0-6-4). Roosa Koskelolle mitali oli seitsemäs (2-4-1).

Aloitukset:
HPK: Kylmäaho, Korhonen, Stalzer, Burdine, Friberg, Madsen, Koljonen (L)
LP Viesti: Hiltunen, Vilponen, Lymareva, Kosonen, Rakic, Jokinen, Koskelo (L)

Avauserän alku oli syöttövirheiden sävyttämä. Vauhtiin päästyään peli taso kuitenkin alkoi nousta ja tekniselle aikalisälle mentiin HPK:n hienoisesti halliten peliä numeroissa 12-14.

LP Viesti sai johdon ”lainaan” hetkeksi 18-17 -tilanteessa, mutta HPK palasi johtoon heti takaisin (18-19). Piia Korhonen torjui Pauliina Vilposen ja Karolliina Fribergin syöttö toi heti perään vieraille kolmen johdon (19-22). 21-24 -tilanteessa HPK omasi kolme eräpalloa, joista viimeisellä Keao Burdine katkaisi erän käsistä lyömällä. Burdine oli avauserän hahmo tehoin 9/+6.

Toiseen erään LP Viesti sai lentävän lähdön Dubravka Rakicin erinomaisilla syötöillä, joilla kotijoukkue pääsi niskanpäälle (6-2). HPK kuittasi kuitenkin heti edellisessäkin finaalissa huikean syöttöputken tehneen Lindsay Stalzerin syöttövuorolla eron kiinni ja meni johtoon (6-8).

Finaalisarjan tapojen mukaisesti johto vaihteli omistajaansa tässäkin erässä ja LP Viestin oli vuoro nousta ohjaksiin 14-11 -tilanteessa teknisen aikalisän koitettua. 15-11 -tilanteessa HPK vaihtoi passariksi Annina Antikaisen.

LP Viesti jatkoi terävästi ja kasvatti eroa loppua kohden tasaisesti vieden erän 25-19

Kolmannen erän alkulölyt löi vuorostaan LP Viesti Dubravka Rakicin seitsemän pisteen syöttöputkella (8-3). Anna Boricheva korvasi tilanteessa Lindsay Stalzerin toisena vierasjoukkueen yleispelaajana.

10-4 -tilanteesta HPK ryhtyi taas kelaamaan eroa kiinni ja Michaela Madsenin syöttövuorolla se kaveni kahteen (10-8). Tekniselle aikalisälle mentiin kotijoukkueen 14-9 -johdossa. 18-11 -johdossa LP Viesti tuli huolimattomaksi ja HPK kavensi eron 18-14:ään. Tämän jälkeen kotijoukkue hallitsi tapahtumia ja erä päättyi kotijoukkueen voittoon 25-17 Michaela Madsenin syöttövirheeseen.

Neljäs erä käynnistyi dramaattisesti, kun LP Viesti Lena Lymareva satutti nilkkansa toisessa pallossa. Ronja Heikkiniemi korvasi ukrainalaispelaajan kotijoukkueen toisena yleispelaajana.

HPK jyräsi heti erän alusta jälleen uudella asenteella ja karkasi saman tien kasvattaen johtonsa tekniselle aikalisälle mentäessä kahdeksaan (6-14). 7-17 -tilanteessa LP Viesti yritti saada peliään takaisin vaihtamalla Sari Tauriainen passariksi Jenni Hiltusen tilalle. HPK kuitenkin jatkoi vahvaa peliään ja vei erän finaalisarjan murskaavimmilla luvuilla 11-25.

Lymareva palasi kaikkien yllätykseksi kentälle, kun viides erä alkoi. Samoin teki HPK:lta Stalzer. Jenni Hiltusen syöttövuorolla kotijoukkue otti heti 3-0 -johdon. 7-4 -kotijoukkueen johdosta HPK pääsi tasoihin 9-9:ään ja Stalzerin torjuessa Rakicin jo johtoon 9-10.

LP Viestin aikalisän jälkeen HPK otti toisen perättäisen torjunnat (9-11) ja samalla Lymareva sai väistyä Heikkiniemen tilalta. Piia Korhonen puolestaan niittasi seuraavan jatkopallon käsistä ja vei HPK:n jo kolmen pisteen johtoon 9-12.

LP Viesti vei kaksi seuraavaa pistettä hyvillä hyökkäyksillä, mutta seuraavassa pitkässä pallossa Vilposen hyökkäys jä verkkoon, sekä seuraava painui pitkäksi (11-14).

Ensimmäisen HPK:n ottelupallon Dubravka Rakic löi varmasti pisteeksi kotijoukkueelle (12-14). Toisen ottelupallon päätti HPK:n mestaruusjuhliin Michaela Madsen torjumalla Rakicin keskeltä.

Luca Chiappini, HPK:n päävalmentaja:

- Totta kai olen iloinen. Ei ole sanoja kuvailemaan mitä tunnen sisälläni. Joskus pitäisi olla 24 kultamitalia: molemmat joukkueet taistelivat rehdisti ja urheasti. Naisten lentopallo voitti, voitti tänään kumpi joukkue tahansa. Esitimme yleisölle hienon shown näissä finaaleissa.

- Sanoisin että voitimme, koska mielemme oli terävä. Halusimme todella kovasti näitä kultamitaleita. Se oli tavoiteemme elokuusta. Paljon muutoksia tuli matkalla, mutta saimme pidettyä fokuksen ja tahdon voittaaksemme mestaruuden. Mielestäni ansaitsimme myös kullat: ratkaisevilla hetkillä uskalsimme yrittää, emme jääneet odottamaan.

- Olen todella ylpeä kaikista pelaajistamme, en todellakaan halua nostaa yhtä pelaajaa esille. Voitimme joukkueena.

Tomi Lemminkäinen, LP Viestin päävalmentaja:

- Viimeinen finaali oli samanlaista taistelua kuin neljä ensimmäistäkin. Sillä tavalla toki erilainen, että kolme eristä olivat tänään selviä. Totta kai hopea on nyt pettymys. Toisaalta olen ylpeä joukkueesta, että pystyimme nousemaan sunnuntain pelin jälkeen tähän viidenteen peliin. Ja viidennessä erässä vielä yhdeksään pisteeseen asti Lenan loukkaantumisen jälkeen.

- Kausi oli vaikea. Niillä pelataan millä pystytään pelaamaan. Ehdottomasti HPK ansaitsi mestaruuden ja oli tämän verran meitä parempi.

Ottelun parhaat pelaajat
LP Viesti: Dubravka Rakic
HPK: Keao Burdine

LähiTapiolan Vakuuttavin pelaaja:
Piia Korhonen, HPK

LP Viesti: Vilponen 20/+11, Rakic 17/+14, Lymareva 11/+2
HPK: Burdine 25/+11, Korhonen 20/+15, Stalzer 19/+9
Yleisöä: 1906
T 4-11, Ä 11-9, SV 5-10, VO% 41-47, H% 42-40

Ottelutilasto

Finaaliottelut
6.4. LP Viesti - HPK 3-2 (26-24, 26-28, 25-15, 21-25, 15-11)
8.4. HPK - LP Viesti 3-2 (26-24, 23-25, 22-25, 25-18, 15-12)
10.4. LP Viesti - HPK 1-3 (25-22, 22-25, 20-25, 23-25)
12.4. HPK - LP Viesti 1-3 (23-25, 12-25, 25-20, 23-25)
14.4. LP Viesti - HPK 2-3 (23-25, 25-19, 25-17, 11-25, 12-15)

Kuvat: Tuomas Pelto

  Takaisin