Seuraa meitä somessa:

HPK tarrasi vahvasti kakkospaikkaan

20.02.2016

Naisten runkosarjan kärkipaikkojen kohtalo alkaa olla vain sinettiä vailla, kun LP Viesti otti täydet pisteet Pieksämäeltä ja HPK LP Kangasalta.

Pieksämäki Volley piinasi liigakärki LP Viestiä todenteolla lauantaina Leppävirralla. Salolaisten vahva ote erityisesti toisen ja kolmannen erän lopussa käänsi ottelun kuitenkin suosikeille numeroin 1-3 ( 25-21, 23-25, 22-25, 19-25).

Voiton myötä LP Viestiltä puuttuu enää neljä sarjapistettä runkosarjan voiton varmistamisesta, kun sillä on jäljellä vielä viisi ottelua. Pieksämäki on pudotuspelien ulkopuolella, mutta vain kahden pisteen päässä LiigaPlokista ja kolmen päässä LP-Vampulasta.

Nikolina Alter johti kotijoukkueen torjuntavoittoihin 12-5 viidellä torjunnallaan. Ässässyötöt menivät tasan 7-7 (Ella Riekkinen neljä), kotijoukkueen syöttöpelin oltua hyvää. LP Viestin vastaanottoprosentti jäi tätä myötä 31:een.

Parhaat pelaajat:
Ivana Bulajic, Pieksämäki
Lena Lymareva, Viesti

Satu Natunen, Pieksämäki Volley:

- Tottakai tappio harmittaa, mutta samassa lauseessa on todettava joukkueen hyvä peli. Ella Riekkisen peli oli todella positiivinen. Harmittaa toisen ja kolmannen erän viimevaiheiden pikku virheet.

Tomi Lemminkäinen, LP Viesti:

- Vaikea peli. Pieksämäki pelasi todella hyvin. Joka erässä piti tehdä todella kovasti töitä. Oma vastaanotto petti pahasti, mihin vastustajan syötöllä oli iso merkitys.

Pieksämäki: Bulajic 18/+8, Alter 10/+7
LP Viesti: Lymareva 21/+7, Vilponen 18/+10

Yleisöä: 218

LähiTapiolan pisteet:
3 Bulajic Pieksämäki
2 Riekkinen Pieksämäki
1 Lymareva LP Viesti

Ottelutilasto

HPK puhtaaseen voittoon Kangasalla

HPK haki täyden pistepotin LP Kangasalan kotisalista lauantaina erin 0-3 (22-25, 19-25, 20-25).

HPK varmisteli voitollaan runkosarjan kakkospaikkaa, ero LP Kangasalaan kasvoi jo yhdeksään pisteeseen, kun joukkueilla on jäljellä neljä ottelua.

Ensimmäinen erä oli puolin ja toisin hieman hermostunutta aina tekniseen aikalisään asti, jonne mentiin kotijoukkueen johdolla pistein 14 – 13. Molemmin puolin verkkoa tehtiin virheitä ja haettiin pelirytmiä, eikä kahta pistettä enempää eroa tullut missään vaiheessa ennen kuin aivan erän lopussa. Shelby Dalton selvitti vielä ensimmäisen eräpallon tilanteeseen 22 – 24. Erä päättyi sitten Roosa Laakkosen syötettyä hieman pitkäksi ja erä meni HPK:lle pistein 22- 25.

Toisessa erässä HPK pääsi alussa niskan päälle ja Ismo Tahvanainen otti kotijoukkueen ensimmäisen aikalisän jo tilanteessa 2 – 6. Kotijoukkue rupesi kirimään eroa kiinni ja Luca Chiappini otti aikalisän tilanteessa 8 – 10. Tasatilanteessa käytiin jo 10 – 10 tilanteessa, mutta HPK napsi pisteitä sitten niin, että tekniselle aikalisälle mentiin 10 – 14 tilanteessa. HPK piti toista erää otteessaan loppuun asti ja kiri välillä jopa yhdeksän pisteen johtoon. Kumpikin joukkue yritti vaihdoilla sekoittaa toisen joukkueen peliä tuloksetta. Palloralli päättyi sitten HPK:n viedessä toisenkin erän pistein 19 – 25. Pitkälle erätauolle lähdettiin vieraiden johtaessa 2 – 0.

Kolmas erä lähti jälleen tasaisemmin liikkeelle, vaikka HPK meinasi päästä karkuun 2- 6 pisteissä. Kotijoukkue sai kerättyä joukkonsa ja kuroi eroa kiinni ja tekniselle aikalisälle mentiin sitten jo 12 – 14 tilanteessa. Laitamainoksia jo kaatui, kun kotijoukkue puolusti palloja peliin pariinkin otteeseen laidat ryskyen. Peli oli selvästi kovempaa ja rajumpaa kuin aiemmissa erissä. HPKn johto kuitenkin piti ja peli loppui Allison Mayfieldin hyökkäyksen mennessä pitkäksi. Viimeisen erän pisteet 20 – 25 ja erä myös HPK:lle, joka otti 3 – 0 voiton.

Ismo Tahvanainen, LP Kangasala:

- Olen erittäin pettynyt tappioon. Kun kaksi samantasoista joukkuetta jotka tuntee toisensa kohtaa, se joka haluaa enemmän voittoa, se voittaa. Hyökkäyspeli oli meillä suht onnetonta. Meillä oli puolustuksen jälkeinen hyökkäys huonoa. Meillä oli suht hyvät pelit alla, tiistaina loistava peli, eilen vielä hyvä harjoitus, aamutreenit oli jo huonot jostain syystä, pää ei tänään ollut ollenkaan mukana. Olen todella pettynyt koko joukkueeseen, varsinkin jenkkiosastoon. Meillä oli huono asenne peliin. Surullista, että aina tiputaan hyvän jakson jälkeen alas. Treenattu paljon ja jokaisen pitää olla vastuussa asenteesta. Kuinka paljon on kontattu paljon tällä kaudella, mutta aina noustu siitä. Jokaisen pelaajan pitää itse päässään ajatella se asia. Jos taidot on olemassa ja kunto on olemassa, niin kuin tänään piti olla, mutta jos peli ei lähde, niin jokainen menee kotiin ja katsoo peiliin. Me ei voiteta, jos ei löydy voittajia, jos ei löydy persoonia – voitot voidaan unohtaa, kun ruvetaan pelaamaan 2-3 peliä viikossa. Sitä tässä tehdään, että pelataan tasaisia pelejä.. Jenkit on ammattilaisia, joka peli pitäisi olla 50% vastaanotolla. Sieltä pitää löytyä enemmän asennetta. En ole tyytyväinen suomalaisiinkaan, mutta en varsinkaan jenkkeihin. Vastaanotto saatiin alas HPK:lta 39 %, mutta meidän torjuntapuolustus ei toiminut. Hämeenlinna pelaa hitaampaa tempopeliä, me mennään siihen mukaan. Elizabeth Koberstein passasi järjestään liian isoja, jolloin hyökkääjät olivat kokoajan altavastaajina. Meidän torjuntapuolustus oli huonoa. Lyötiin itse vääriin paikkoihin. Olisi ollut tärkeä saada voitto HPKsta ja ohjelma olisi ollut loppukaudella helpompi.

Luca Chiappini, HPK:

- Pelasimme tänään erittäin hyvän pelin. Onnittelen tyttöjä, mentaalinen tila oli tänään hyvä. Nyt on tehty kovasti töitä koko viikko, kiitos koko porukalle: Mattel, Toni, Jukkapekka, Ville ja Ari – tämä voitto menee kaikille. Pelattiin erittäin hyvin, pystyttiin saamaan kuriin omat virheet, se oli tänään avain. Vaikka Piia Korhonen valittiin parhaaksi pelaajaksi, Saana Koljonen teki erittäin hyvää työtä ja kaivoi palloja peliin. Joskus tällainen libero ratkaisee pelin. Molemmat joukkueet pelasivat erittäin hyvää lentopalloa. Olen tyytyväinen harjoituksissa tehtyyn työhön ja se saatiin siirrettyä nyt peliin. Se ei aina ole niin helppoa pelissä olevan paineen takia. Olen erittäin ylpeä joukkueesta.

Eveliina Vilponen, LP Kangasala:

- Hyökkäys oli tänään aika tehotonta, siihen olisi kaivattu enemmän tehoja. Vielä enemmän tahtoa puolustuksessa ja saataisiin enemmän palloja peliin. Se oli tänään ratkaisevaa.

Saana Koljonen, HPK:

- Me pelattiin hyvin tänään. Torjunta ja puolustus toimi tänään hyvin. Saatiin Kangasalan hyökkäyksiä kaivettua peliin ja sitä kautta rohkeutta omaan hyökkäykseen. Välillä oli hyvääkin lentopalloa, hyviä palloralleja. Me voitettiin ne ja saatiin lisää itseluottamusta. Ollaan treenattu nyt paljon torjunta-puolustusta. Keskarit oli tänään tosi hyviä, olivat hyvällä jalalla liikkeellä ja saivat torjunnan tasaisesti kiinni, ei vuotanut väleistä.

LP Kangasala: Dalton 11/+6, Mayfield 11/+3, Vilponen 10/+9
HPK: Korhonen 17/+13, Stalzer 12/+3, Friberg 11/+11

Yleisöä: 310

LähiTapiolan pisteet:
3 Korhonen HPK
2 Dalton HPK
1 Koljonen HPK

Ottelutilasto

  Takaisin