Seuraa meitä somessa:

Joni Mikkonen palaa mestaruusliigaan

01.05.2017

Akaan kaikkien aikojen menestynein lentopalloilija Joni Mikkonen palaa liigaan kotikylänsä joukkueessa.

Mestaruusliigaan noussut Akaa-Volley rakentaa liigajoukkuetta kovalla kiireellä.

- Mutta huolella, korostaa pitkä päivätyön seuran valmennustehtävissä hoitanut Risto Lahti.

- Tavoitteena on sarjapaikan säilyttäminen, joten todellisia pelimiehiä etsitään.

Sekä Akaa-Volleyn johto että taatusti myös akaalainen lentopalloyleisö sai ennen vappua mieluisia uutisia. Kylän oma kasvatti ja kaudella 2012 – 2013 Saimaa Volleyn riveissä palloa tehokkaasti takonut Joni Mikkonen allekirjoitti pelaajasopimuksen. Mikkonen pelasi SaVossa tilastollisesti uransa parhaimman kauden voittaen Mestaruusliigan pistepörssin ja tehotilaston ja tehden eniten hyökkäyspisteitä koko liigassa.

Mikkosella on Suomen mestaruus tänäkin keväänä kultaa ottaneen VaLePan paidassa keväältä 2012. Lisäksi yleispelaajan palkintokaapista löytyy miesten SM-pronssia ja Suomen Cupin hopeamitali. Onpa Mikkonen pelannut yhden kauden ammattilaisenakin. Saksan Bundesliiga tuli tutuksi kaudella 2010 – 2011.

- Onhan noita erilaisia meriittejä kertynyt vuosien varrella, muisteli uuden mestaruusliigakauden alkaessa 31-vuotta täyttävä Akaan kaikkien aikojen menestynein lentopalloilija.

- Mutta nyt olen intoa piukassa kuin pikkupoika. On hienoa pelata liigaa kotipaikkakunnan seurassa. Aloitin pelaamisen Viialan Pyryn joukkueissa. Ensimmäinen valmentajani taisi olla Hannu Nikanto.

- Mihinkään muuhun liigajoukkueeseen minua ei varmastikaan olisi saatu puhuttua. Akaa-Volleyn nousu sai kipinän syttymään uudelleen. Olin koko loppukauden terveenä ja nautin pelaamisesta. Nyt odottelen innolla uuden harjoituskauden alkua.

Myös toinen pitkän linjan akaalainen jatkaa uraansa. Akaa-Volleyn ykkössarjajoukkueessa passarin tontilla uurastanut Hasse Mattila ehätti niin ikään allekirjoittamaan sopimuksen ensi kaudelle.

- Pitäähän se korkeinkin sarjataso kokea, perusteli kaikista nuorten ikäluokista SM-kultaa A-Volleyn väreissä voittanut seurauskollisuuden perikuva.

- Olen edustanut A-Volleyta ja Akaa-Volleyta nyt 20 kautta. Enkä muualla ole sitten pelannutkaan. Nyt kävi mielessä jo kilpauran lopettaminenkin, mutta nousu mestaruusliigaan sai kipinän syttymään.

On varsin todennäköistä, että Mattila nähdään liigaotteluissa liberona. Pitkä ura passarina antaa hyvät eväät myös liberon rooliin. Liberon päätehtävät ovat aloitusten vastaanotto ja puolustuspelaaminen. Mutta kun vastustaja saa pelattua joukkueen passarin ulos kuviosta, niin usein libero rientää hätiin ruokkimaan joukkueen hyökkääjiä.

- Liberona olen pelannut urani aikana kahteen otteeseen. A-Volleyn C-poikien SM-kultaa voittaneessa joukkueessa ja myöhemmin puolustusvoimissa, kun pelasimme sotilaiden MM-turnauksessa.

- Mielenkiinnolla odottelen ensimmäistä mestaruusliigakauttani, sanaili siviilissä hierojan ja akupunktiohoitajan töitä tekevä 26-vuotias lentopalloilija.

  Takaisin