Seuraa meitä somessa:

Kotijoukkueet kovia miesten liigalauantaina

22.10.2016

Kaikki neljä kotijoukkuetta ottivat täyden pistepotin liigalauantaina.

ETTA vei viikonlopun ensimmäisen kohtaamisen

Lentopalloseura ETTA voitti kuopiolaisen LEKA Volleyn 3-1 (25-20, 23-25, 25-20, 25-15) Oulun Urheilutalolla pelatussa ottelussa.

ETTA aloitti ottelun kokoonpanolla: Haapakoski, Jokela, Pennanen, Ronkainen, Kaurto, Kaksonen ja Kiilunen. LEKA puolestaan marssitti kentälle seuraavan seitsikon: Lankinen, Kaislasalo, Karinen, Helenius, Lehtonen, Reijonen ja Silventoinen.
ETTA oli heti alussa niskan päällä ja vei ensimmäisen erän aika selvästi. Leka kuitenkin paransi toiseen erään ja kotijoukkue ei puolestaan käyttänyt saumojaan, että ottelu olisi päättynyt 3-0.

Kolmanteen ja neljänteen erään ETTA sai taas hengen päälle ja varsinkin viimeinen erä alkoi olla vapautunutta pelaamista.
ETTA:n parhaana palkittiin hakkuri Joonas Jokela ja Lekalta parhaiten onnistui niin ikään hakkuri Samuli Kaislasalo. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran heti sunnuntaina Kuopiossa. Ottelu alkaa klo 17.00.

Lauri Hakala, LEKA Volley:

- Ei ollut aivan samanlainen ottelu ETTA:n ja Lekan välillä, mitä viime kaudella nähtiin. Virheitä tuli molemmin puolin ja vielä, kun me teimme niitä enemmän, niin emme voineet voittaa. Meillä pitää saada peleihin sama taso kuin harjoituksiin, niin tulosta alkaa tulemaan.

Samuli Kaislasalo, LEKA Volley:

- Huono fiilishän siitä jää, kun häviää 3-1. Kaverilla oli tänään kova syöttö ja meidän vastaanotto oli pulassa. ETTA oli myös parempi hyökkäyspuolella. Olen viihtynyt Kuopiossa ja kesän kova harjoittelu alkaa varmasti näkyä myös peleissä.

Olli Kuoksa, ETTA:

- Pelillisillä osa-alueilla olimme vastustajaa edellä mutta tänään piti tehdä kovasti töitä, että henkinen puoli pysyi kasassa. Iso kiitos meidän staffille, että jaksoivat kannustaa poikia koko ajan parempaan. Virhemäärät olivat isoja, niin kuin Laurikin sanoi. Oikeastaan meidän 17 syöttövirhettä ei ole, niin paha, kun teimme kuitenkin 10 suoraa pistettä. Tänään huilataan ilta Oulussa ja Kuopioon matkustamme huomenna aamulla.

Joonas Jokela, ETTA:

- Aina on kiva voittaa. Vaikka toinen erä hävittiin, niin pystyimme kuitenkin kääntämään ottelun meille. Mestaruusliigan taso on aika paljon kovempi kuin viime kaudella 1-sarjassa. Olen viihtynyt hyvin Oulussa ja pojat ovat ottaneet minut hyvin vastaan. ETTA:n pelisysteemitkin ovat jo koko ajan paremmin hallussa.

Parhaat pelaajat:
ETTA: Jokela
LEKA: Kaislasalo

LähiTapiolan pisteet
3 Jokela ETTA
2 Kaurto ETTA
1 Pennanen ETTA

ETTA: Pennanen 21 +9, Jokela 18 +11 Ronkainen 14 +1
LEKA: Kaislasalo 16 +4, Karinen 11 +6, Helenius 9 -4
T 10-8, Ä 10-4 , SV, H% 40-34, VO%
Yleisöä: 539

Ottelutilasto

Hurrikaanille puhdas kotivoitto

Hurrikaani-Loimaa otti kauden toisen täyden pistepotin yhtä monella yrittämällä, kun se voitti kotiavauksessaan Team Lakkapään 3-0 (25-19, 25-23, 25-19).

Team Lakkapäälle ikäviä uutisia tuli toisessa erässä, kun Miikka Lemola muljautti nilkkansa. Tilalle tuli liigadebytantti Matias Korhonen.

Hurrikaanin puolelta plussa oli mm. Oivasten kaksosten syöttöpelin löytyminen tutulle vahvalle tasolle (yhteensä 6 ässää) sekä Jesse Mäntylän mainio puolustuspelaaminen. Myös Tuomas Koppasen syöttö- ja torjuntapelaaminen olivat hyvää (5 torjuntaa).

Lauri Rantanen, Hurrikaani:

- Oli sopivasti jännitystä ennen peliä. Pelattiin loistava peli aina silloin, kun vastaanottomme toimi. Sen sijaan huonosta nostosta Lakkapää sai hyvällä torjuntapuolustuksellaan usein pisteitä. Jesse Mäntylä oli tänään kova. Otti puolustuksia ja varmistuksia ja liikkui muutenkin loistavasti. Oivaset hoitivat syötöillään hieman nihkeästi sujuneen avauserän meille. Sen jälkeen homma helpottui.

Normunds Veinbergs, Team Lakkapää:

- Tänään kunnioitettiin liikaa Hurrikaania. Meiltä kuitenkin pari erää kärsivällistä ja tehokastakin pelaamista. Kolmas erä sitten kyykättiin. En voi kuitenkaan moittia poikia mistään. Hieman loukkaantumishuolia on, kun nyt Lemolakin joutui jättämään kentän.

Tuomas Koppanen, Hurrikaanin paras:

- Joukkueena pelattiin tasaisesti ja hyvin. Vastaanotto ja torjunta olivat meillä kunnossa. Oli mukava pelata, kun heti avauspelissä oli liki täysi halli kannustamassa.

Fredric Gustavsson, Lakkapään paras:

- Oma peli kulki, mutta ei se paljon lämmitä, kun hävittiin. Hurrikaanilla oli tänään parempi vastaanotto ja passari kuin meillä.

LähiTapiolan pisteet
3 Koppanen Hurrikaani
2 Ma.Oivanen Hurrikaani
1 Peacock Hurrikaani

Hurrikaani: Koppanen 12/+9, Ma.Oivanen 12/+8, Mi.Oivanen 12/+5
Lakkapää: Gustavsson 19/+14, Palokangas 6/+2, Brown 5/0
T 10-8, Ä 8-4 , SV 11-12, H% 52-48, VO% 57-50
Yleisöä:

Ottelutilasto

Tiikereiden kotitaika pitää

Tiikereiden ensimmäinen kotiottelu päättyi kotivoittoon Liiga-Riennosta erin 3-1 (25-15, 25-21, 20-25, 25-16). Voitto oli Tiikereille liigassa 39. perättäinen kotikentällä. Edellisestä kotitappiosta tulee viikon kuluttua (30.10) kuluneeksi kaksi vuotta.

Tiikerit aloitti kokoonpanolla Conor Eaton (passari), Antti Ropponen (hakkuri) , Enderwin Herrera ja Steven Hunt (yleispelaajat), Antti Leppälä ja Michael Hatch (keskitorjujat) ja Dennis Del Valle (libero). Kokoonpano pysyi pääosin samana, lukuun ottamatta Robert Seppäsen syöttövuoroja ja Lasse Jylhän mukaantuloa passariksi kolmannen erän aikana. Lasse jatkoi ottelu loppuun saakka.

Liiga-Riento aloitti kokoonpanolla Hiago Garchet (pass.), Nelson Muranqwa (hakk.), Joni Savimäki ja Ville Louhela (yleispelaajat), Farouq Heedhili ja Fred Musoni (keskitorj.) ja Lasse Kukkonan (Libero). Miehitys vaihtui paljonkin ottelun aikana, etenkin yleispelaajien osalta.

Ensimmäinen erä oli alun haparoinnnin jälkeen peli oli selkeää Tiikeridominointia. Keskitorjuja Michael Hatchin ja passari Conor Eatonin syöttöputket tuottivat tilanteeksi 15-6. Loppu oli pelkkää "rallattelua". Tilanteessa 20-10, Riento vaihtoi passariksi Esa Hakulisen. Erä kuitenkin Tiikereille 25-15.

Toiseen erään Riento vaihtoi Tuomas Siirilän Joni Savimäen tilalle yleispelaajaksi. Aluksi Tiikerit otti selvän 5-0 johdon, mutta Riento kavensi ja tilanne oli hetken kuluttua tasan 7-7. Pitkään mentiin vuorotahtiin. Vasta Steven Huntin ässä toi tilanteeksi 17-15 Tiikereille. Siitä eteenpäin Tiikerit piti riittävän piste-eron, jotta erä saatiin kotiin.

Kolmannessa erässä Riento otti Joni Savimäen ja Antti Karttusen yleispelaajiksi. Hakulinen passarina. Ville Louhela käväisi keskellä erää hetken hakkurina. Tilanteeseen 12-13 saakka edettiin tasaista tahtia. Sitten Riento repi tarvittavan eron, eikä antanut Tiikereiden kaventaa. Tilanteessa 16-21 Tiikerit vaihtoi Lasse Jylhän Conor Eatonin tilalle. Erä päättyi kuitenkin LiigaRiennon voittoon numeroin 25-20.

Neljänteen erään Liiga-Riento vaihtoi Joni Savimäen ja Antti Karttusen yleispelaajiksi. Esa Hakulinen tuli passariksi ja Tiikerit jatkoivat Lasse Jylhä passarina. Erän alku oli taas tasainen, mutta tilanteessa 9-9 Antti Ropponen ja Michael Hatch paritorjuivat kaksi kertaa peräkkäin. Se joka aloitti Tiikereiden piste-eron repimisen. Piste pisteeltä ero kasvoi, mm. Robert Seppäsen syöttövaihdon ja Lasse Jylhän syöttövuoron aikana. Koko ottelu päättyi Antti Leppälän ässään.

Jani Säisä, Liiga-Riento:

- Alku oli todella vaikea. Kokonaisuutena hyökkäystehot jäivät nollille. Alkuun vastaanotot eivät mahdollistaneet ihmeitä. Laitureiden tehot olivat koko ottelun ajan hakusessa. Jos tekee yhtä paljon virheitä kuin pisteitä, ei pärjää. Erävoitto sentään antaa uskoa jatkoon. Passari Esa Hakulisen hyvä sisääntulo olisi ansainnut palkinnonkin, kun mies ei ole pelannut liigapelejä erääkään aiemmin. Esa on esittänyt myös harjoituksissa hyviä tuloksia. Hakkurista pitäisi saada paremmat tehot. Tiedän että Nelson Muranqwa pystyy paljon parempaan. Joukkueen sankarin viitta on vielä tarjolla.

Jukka Mäkihannu, Tiikerit:

- Nähtiin välähdyksiä siitä mitä pitäisi olla. Tehot ei ole kovin paljon plussalla. Kun Riento paransi peliä, tuli vaikeuksia ja rentous katosi. ’silloin tuli taas oli puskemista, kuten Vantaalla. Pitää keskittyä paremmin käsillä oleviin hetkiin. Mentiin kuitenkin askel eteenpäin Vantaan pelistä. Tänään hyökkäyspaikat oli parempia, etenkin jatkopalloissa. Oltiin kuitenkin vielä hieman huolimattomia. 16 syöttövirhettä on aivan liikaa. Lähdettiin peliin aggressiivisella syötöllä. Virheitä tuli huonoissa paikoissa kun ratkaisut olivat hölmöjä. Lasse Jylhä tuli kentälle, että saataisiin herättyä hyökkääjät. Paljon on vielä tekemistä.

LähiTapiolan pisteet
3 Herrera Tiikerit
2 Hunt Tiikerit
1 Leppälä Tiikerit

Liiga-Riento: Muranqwa 10/-4, Savimäki 8/0, Louhela 7/+1.
Tiikerit: Ropponen 13/+1, Herrera 12/+4, Leppälä 8/+5.
T 7-8, Ä 3-5, SV 16-14, H% 32-28, VO% 56-47
Yleisöä: 709

Ottelutilasto

VaLePallakin voittoisa kotiavaus

VaLePa otti selkeän 3-0 (25-19, 25-15, 25-12) -voiton omassa kotiavauksessaan paikallisvastustaja Rantaperkiön Iskusta.

Arto Satonen päätti kutsua kaikki seutukunnan ystävät viettämään 50-vuotisjuhlaansa VaLePan ja Rantaperkiön Iskun väliseen otteluun. Taisi niitä tulla vähän edempääkin, sillä paikalla oli kaikkiaan 1183 katsojaa.

Rantaperkiön Isku lähti otteluun yllättävällä aloituskokoonpanolla. Voittoisasta Loimu pelistä valmentaja Heino vaihtoi peräti kolme pelaajaa. Uusina pelaajina tulivat mukaan passari Rantanen, keskimies Palomäki ja Toiviainen siirtyi keskimiehestä hakkuriksi. Ensimmäinen erä eteni VaLePan määrätessä tahdin. Calotti tuli syöttämään 18-12 tilanteessa ja Isku kiri hänen pahoilla aloituksillaan tilanteeksi 18-15. Erä VaLePalle 25-19, Timo Jokinen päätti erän hienolla kutospaikan hyökkäyksellä. VaLePa hävisi selkeästi erän vastaanoton 41%-52%, mutta pukkipaitojen hyökkäystehot olivat selkeästi paremmat ja joukkue tuli Urpo Sivulan johdolla kaikilla rintamilla tehokkaasti, hyökkäystehot 58%-32%.

Toiseen erään Isku otti passariksi Jordan Colottin. Tämä erä meni vielä selvemmin kotijoukkueen komennossa, 25-15. Pukkipaitojen vastaanottovaikeudet jatkuivat (33%-48%), mutta onnistunut hyökkäyspeli (52%-38%) toi erän VaLePalle 25-15.

Pitkällä erätauolla vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski lauloi Arto Satoselle onnittelulaulun. Komea ääni miehellä, siitä voi helposti antaa 3 LähtiTapiola pistettä.

Kolmanteen erään Heino vaihtoi Vuorisen liberoksi, Ossi Mäkisen yleispelaajaksi ja Nuutti Niinivaaran keskimieheksi. Ei auttanut, VaLePa eteni nopeasti Mikko Eskon pahoilla aloitussyötöillä 5-0 johtoon. Tästä erästä ei jäänyt lapsille paljoa kerrottavaa. Iskun pelaajat olivat menettäneet itseluottamuksensa. Joukkueen +/- tilastoon jäi tulokseksi -8. Erä VaLePalle 25-12.

Ilahduttavinta VaLePan pelissä oli Urpo Sivulan (18/+14, hyökkäys 65%, 2 ässää, 3 torjuntaa) ”läpimurto” 13.10.2015 tapahtuneen akillesjänteen katkeamisen jälkeen. Mikko Esko pystyi kahdessa ensimmäisessä erässä pyörittämään hyökkäyspeliä tasokkaasti, vaikka vastaanotto oli heikko. Kolmannessa erässä pukkipaitojen Kunnari ja Korhonen vastaanottivat leijahypärit kahdestaan ja vastaanoton tarkkuus nousi 88% ja hyökkäyksen teho oli peräti 75%. Tilastot kertovat paljon Olli Kunnarin nykykunnosta 11/+9, VO 92%, H 70%. Jacob Guymerin 4 torjuntaa ja 3 ässää kannattaa myös mainita.

Iskun Sakari Mäkinen yritti pitää Iskua pelissä mukana, mutta urakka oli yhdelle miehelle liian suuri. Hänen rinnallaan Tapio Toiviaisella oli omat hyvät hetkensä.

Sami Kurttila, ValLePan päävalmentaja

- Tällä viikolla katsottiin viime viikonlopun tuloksen taakse. Tänään pelattiin viime kertaista paremmin mutta aina on parannettavaa. Mikko ja Tommy löysivät toisiaan paremmin. Hakkuri Sivula oli kentän hahmo. Torjunta/puolustus pelaamista ollaan kovasti hinkattu. 11 torjuntaa ja 26 puolustusta kolmeen erään on hyvä saldo.

Jussi Heino, Iskun päävalmentaja

- Tänään oli vaikeaa, mennään salille ja tehdään perusasioita. Toisessa erässä alettiin hätäilemään, oltiin huolimattomia ja homma hajosi. Jordan Colottin passipeli ottaa vielä aikansa. Tänään ei myöskään oma syöttö riittänyt.

LähiTapiolan pisteet
3 Sivula VaLePa
2 Esko VaLePa
1 S.Mäkinen Isku

VaLePa: Sivula 18/+14, Kunnari 11/+9, Guymer 9/+9
Isku: S.Mäkinen 15/+5, Toiviainen 8/0, Härkönen 5/+1
T 11-5, Ä 8-3 , SV 6-11, H% 59-36, VO% 49-45
Yleisöä:

Ottelutilasto

Kuvat:
Tommy Lågland / Tiikerit
Juuso Riponiemi / Hurrikaani

  Takaisin