Seuraa meitä somessa:

Kovakätinen Määttänen Savo Volleyn riveihin

11.05.2018

Viime kaudella Vantaa Ducksin avainpelaajiin kuulunut Miro Määttänen (21) liittyy Savo Volleyhin ensi kauden kattavalla sopimuksella. 192-senttinen yleispelaaja on yksi sarjan kovakätisimmistä pelaajista, joka on niittänyt menestystä myös keihäänheitossa ja beach volleyssa. Nykyään täysillä lentopalloon satsaava Määttänen saapuu Savoon mielellään.

- Todella hyvillä fiiliksillä saavun Savoon. Olen nyt muutaman vuoden palloillut Vantaalla ja ajattelin lähtee kokeilemaan jotain uutta. Ja kun tarjoutui mahdollisuus lähteä Savoon pelaamaan niin ei kauaa tarvinnut miettiä, kertoo Määttänen.

Savolainen yleisö nauttii räiskyvistä pelaajista ja Määttänen vastaa huutoon.

- Osaan pitää hauskaa kentällä ja teen kaikkeni, että oma joukkue pärjää, jatkaa Määttänen.

Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen on tyytyväinen tuoreeseen hankintaan.

- Miro on mielenkiintoinen pelaaja joukkueeseemme. Hän on nuori, kesällä 22 vuotta täyttävä, keihäänheittäjä-taustainen ja pelannut kesäisin biitsiä. Hän on ollut Ducksin joukkueessa jo isossa roolissa. Nyt on aika keskittyä pelkästään lentopalloon ja viedä edelleen kehittymistä eteenpäin. Miro tulee mukaan heti tähän harjoituskauden alkuun, kertoo Tuovinen.

Myös Savo Volleyn urheilutoimenjohtaja Antti Siltala on tyytyväinen vahvan hihamiehen hankintaan.

- Mirosta saadaan todella potentiaalinen ja kovan käden omaava nuori yleispelaaja. Lähdetään nyt heti hiomaan tätä kaveria sellaiseksi, että toivottavasti kovan työn kautta hän ottaa paikan myös maajoukkueessa tulevaisuudessa. Käy oikein hyvin meidän pakettiin. Olin kiinnostunut Mirosta jo Sampoon viime vuonna, mutta silloin ei päästy neuvotteluissa riittävän pitkälle. Nyt olen todella tyytyväinen, että yhteinen sävel löytyi nopealla aikataululla, kun häntä meille tarjottiin, arvioi Siltala.

Alla olevalta videolta näet Miron Savoon saapumisen johdosta järjestetyt juhlat.

  Takaisin