Seuraa meitä somessa:

KoVe ja LEKA Volley kuuden pisteen viikonloppuun

28.09.2014

Korson Veto ja LEKA Volley ottivat avausviikonlopusta miesten Mestaruusliigassa täydet kuusi pistettä. Raision Loimulle viikonvaihde toi viisi pistettä. Myös Tiikerit ja Etta ovat liigassa tappioitta voitettuaan sunnuntaina avauspelinsä.

Sorvoja johti oululaisjuhlaa avauksessa

Hakkuri Ville Sorvoja (22/+19) johti oululaisten tykistöä Ettan ottaessa puhtaan 3-0 (25-18, 25-18, 25-22)- voiton liiga-avauksessaan Team Lakkapäästä.

Rovaniemeläisten tehomies oli 17/+6 tehnyt yhdysvaltalaishakkuri Joseph Smalzer.
Lakkapään valmentaja Normund Veinbergs:

- Nuoret vastaanottajat selviytyivät kunnialla esiesiintymisestään. Ettan puolustuspeli toimi loistavasti. Tämä oli yksi parhaita pelejä joita olen nähnyt Ettan pelaaavan. Möllers ei pelannut koska lupa-asiat eivät ole vielä kunnossa. Odotan Miikan ja Peetun kypsymistä pelaajaksi tämän kauden aikana.
Ettan passari Jani Sippola:

- Ollin valmennusmetodit sopivat minulle mainiosti. Torjunta - puolustuspelaaminen ratkaisi tänään. Onnistuimme siinä mainiosti. Yhteistyö Ville Sorvojan kanssa toimii jo senkin takia että olen pelannut Villen kanssa nuorisomaajoukkueessa.
Ettan valmentaja Olli Kuoksa:

- Tämä oli 17.s kauden avaus ja aina tämä tuntuu yhtä hyvältä. Lakkapää on onnistuessaan erinomainen syöttöjoukkue. Kun syöttöpeli heillä toimii, meidän pitää pelata kärsivällisesti. Sorvojan Ville pelasi virheettömimmän pelin mitä olen nähnyt. Hän pelasi omalla tasollaan. Painetila erottaa hyvät akanoista. Josh pystyy vielä parantamaan hyökkäyspeliään meidän pelityylin mukaiseksi. Vastaanotossa hänellä on vielä parannettavaa. Suomen Cupia lähdetään pelaamaan täydellä miehityksellä ja uskon että meillä on mahdollisuus Tiikeidenkin kaatoonkin.

Ottelutilasto

Hurrikaanin vuoro ottaa vierasvoitto

Tuplaviikonlopun toisen koitoksen VaLePan kanssa vei nimiinsä nyt Hurrikaani lukemin 1-3 (21-25, 34-32, 15-25, 23-25) Sastamalassa käydyssä kamppailussa.

Näin Hurrikaani kuitasi eilisen Valepan pisteiden hakureissun Loimaalta.

Eiliseen tapaan VaLePan kirkkain tähti Olli Kunnari pysyi vaihtopenkin puolella. Kunnarille annettiin vielä fyysistä- ja henkistä palautumisaikaa MM -kisoista.

- Odotin eilisen jälkeen kovempaa kamppailua mutta nyt ei itse pelattu tarpeeksi agressiivisesti. Hyökkäys / puolustus ei ollut tarpeeksi hyvää. Tärkeitä pelejä kuitenkin meidän nuorille laitamiehille, totesi VaLePan päävalmentaja Ugis Krastins.

- Eilinen kääntyi päälaelleen. Peli oli alusta asti rauhallista ja hyvin organisoitua. Keskitorjuja Matti Oivanen nosti tasoaan ottaen mm. kuusi torjuntaa samoin hyvän pelin pelanneet hakkuri Vladimir Cedic ja yleispelaaja Eemeli Kouki, analysoi tyytyväinen Hurrikaanin päävalmentaja Ville Kakko.

Joukkueiden parhaiksi valittiin VaLePan Elviss Krastins ja Hurrikaanin Vladimir Cedic.

Ottelutilasto

Juuso Riponiemen kuvat

Tiikerit helppoon avausvoittoon

Tiikereiden ja LiigaSärkkien peli oli toista erää lukuunottamatta selkeää Tiikerien hallintaa. Tulos: 3-0 (25-12, 26-24, 25-17)

Matti Hietasen pitkä syöttöputki ensimmäisessä erässä ratkaisi erän. Toinen erä oli tasaisempi ja siinä erottui LiigaSärkkien Mikko Keski-Sipilä, joka piti joukkuettaan pystyssä pitkään. Tiikerit veivät erän vasta jatkopalloilla. Kolmas erä oli taas Tiikereiden käsissä koko ajan. Se päättyi Olli-Pekka Ojansivun ässään.

Liigasärkkien hakkuri Jelle Hilarius oli sivussa pelioikeuksien puuttuessa.

Shailen Ramdoo, LiigaSärkät:

- Näissä oloissa pelasimme hyvin. Tiikerit ansaitsivat voittonsa. Pelijärjestystä vaihdettiin tarpeen tullen. Edessä on pitkä kausi, joten pelaajien tulee tottua moneen pelipaikkaan. Kolme pelaaja on vielä tulossa. Silloin pelipaikat kuitenkin muuttuvat. Hilariuksen osalta paperit voidaan hoitaa muutamassa minuutissa, mutta lue rivien välistä mistä asia kiikastaa.

Tommi Tiilikainen, Tiikerit:

- Alussa meillä oli kova latinki. Saatiin siinä hyvin käännettyä peli vaikeilla syötöillä. Nuoretkin pääsivät kentälle haistelemaan liigapelejä. Meidän teemana oli: ”Serving the Game” ja se toteutui ensimmäisessä erässä. Mikko Keski-Sipilällä oli toisessa erässä tosi hyvä pätkä. Viimeiseen erään parannetiin taas syöttöpeliä. En halua nostaa esille ketään tässä vaiheessa. Me ollaan vasta matkan alussa. Nyt on hyvä fiilis. Hieno päivä.

LiigaSärkät: Keski-Sipilä 11/+6, Carvalho 8/+1, Nadazdin 5/0.
Tiikerit: Ojansivu 21/15, Sauss 10/+6, Siirilä 10/+3,

Ottelutilasto

LEKA Volley Savon herrana avausviikonloppuna

LEKA Volley otti Savon herruuden selkeästi haltuunsa voitettuaan myös avausviikonlopun toisen kamppailun Sampoa vastaan. Siilinjärvellä Ahmon koululla pelatun ottelun vieraat veivät 0-3 (22-25, 18-25, 23-25).

LEKA:n virolaishakkuri Mart Tiisaar oli jälleen kova tehden nyt 27/+21. Tiisaar oli kentän ainoa kaksinumeroiselle pistesaallille yltänyt pelaaja.

LEKA:n päävalmentaja Lauri Hakala teroitti, että kausi on vasta alussa.

- Tämä on kuitenkin hyvä startti liigakauteen.

Sammon päävalmentaja Jukka Tuovinen:

- LEKA Volley puolusti meidät suohon ja hakkuri hakkasi meidät. Kausi on alussa ja yksittäiset pelaajat kehittyvät tuleviin otteluihin.

Ottelutilasto

Loimu väänsi taisteluvoiton Tampereelta

Raision Loimu vei sarjapisteet 5-1 Rantaperkiön Iskulta avausviikonloppuna. Sunnuntaina Loimu voitti Pyynikillä 2-3 (24-26, 25-20, 21-25, 25-22, 13-15).

Kotijoukkueelta Samuli Kaislasalo teki 25/+13, Tuomas Tihinen 22/+15 ja Sauli Sinkkonen 19/+15. Loimusta Ossi Rumpunen saalisti 26/+11, kun kolmikko Rowe-T.Rumpunen-Masterson tekivät 13 pistettä mieheen.

Jussi Heino, Iskun päävalmentaja:

- Hyvää taistelua, hyvää vääntöä ja hienot pluspisteet kolmella meidän kavereista (Tihinen, Sinkkonen, Kaislasalo).

- Ei Loimun vastaanotto pitänyt peliä tasaisena, vaan meidät tekemät helpot virheet. Teimme 31 virhettä ja Loimu vain 18 virhettä koko ottelussa. Vielä on se tilanne, että olemme oppimismatkalla miesten peleissä. Emme ole kuitenkaan vielä riittävän valmiita pelaamaan isojen miesten kanssa, vaikka ihan kantapäillä olemmekin.

- 3-2 –tappio on kiinni pienistä asioista, yhdestä, kahdesta passin valinnasta lopussa. Olisi ollut mukavampi lähteä treeniviikkoon voiton jälkeen, mutta eiköhän tämäkin lopulta anna puhtia treenaamiseen.

Henri Tuomi, Loimun päävalmentaja:

- Aikamoinen vääntö, eivät nämä pelit täällä yleensä kylmäksi ole jättäneet. Ihan hienoa, että pelissä on vähän väriä välillä. Olimme ongelmissa kaverin syötön kanssa. Meidän vastaanottomme oli pääsyy, miksi peli pysyi niin tasaisena. Oli vaikea pelata välillä, kun vastaanotto oli niin huono.

- Tämä oli taisteluvoitto, jouduimme antamaan kaikkemme.

Ossi Rumpunen, Loimu:

- Vieraspeli on aina haastavampi tilanne, viisi pinnaa on hyvä saldo kahteen otteluun. Neljännessä erässä tapahtui sama kuin monta kertaa viime kaudella, eli vastaanotto loppui eikä saatu hyviä hyökkäyksiä. Iskun nuoret unohtivat jännityksen. Helenius paransi ja ratkaisi neljännen erän, ja Samuli Kaislasalo paransi myös.

Samuli Kaislasalo, Isku:

- Viimeisistä palloista jäi huonot fiilikset. Peli oli vapautuneempaa kuin eilen, ei ollut yhtään jännitystä. Tiesimme jo eilen, millä konsteilla Loimu kaatuu, tänään toteutimme niitä vähän paremmin. Oma torjunta- ja syöttöpelaamiseni parani eilisestä. Yleisö oli hieno, oli mukava pelata.

Ottelutilasto

Riento-KoVe
Ottelutilasto

Miesten Mestaruusliiga jatkuu kahden viikon kuluttua (11.10), kun ensi viikolla vuorossa on Suomen Cupin otteluita.

  Takaisin