Seuraa meitä somessa:

Lakkapää hävisi vastaanottopelin Hurrikaanille

23.01.2018

Hurrikaani-Loimaa kaatoi kolmannen kerran tällä kaudella Team Lakkapään, nyt neljässä erässä kahden edellisen viidessä tulleen voiton jatkoksi.

Hurrikaani-Loimaa voitti Team Lakkapään 3-1 (25-23, 20-25, 25-27, 18-25) tiistaina Rovaniemellä pelatussa lentopallon mestaruusliigaottelussa. Ottelun ratkaisi Hurrikaanin taso tärkeillä hetkillä sekä luokkaa parempi vastaanotto-, passi- ja hyökkäyspeli. Kun Lakkapään vastaanotto suli kolmannen erän 23-19 johtoasemassa, Hurrikaani vastaavassa tilanteessa neljännessä erässä vain lisäsi kaasua.

Team Lakkapää marssitti kentälle liberoiksi Jere Mäkisen ja Jyri Niemen, joista Mäkinen oli vastaanottava ja Niemi puolustava libero. Gabriel Domecus puolestaan otti toisen yleispelaajan tontin Jouni Palokankaan ohella. Hurrikaani puolestaan lähetti peliin viime peleissä loistaneen kuusikon, jossa yleispelaajina olivat Tomi Rumpunen ja Max Staples.

Ensimmäinen erä oli hieman sekavaa peliä, jota Hurrikaani johti melkein koko ajan. Lakkapään vastaanotto oli melko heikkoa ja samalla hyökkäyspelistä katosi sekä ideat että tehot. Hurrikaanin libero Jesse Mäntylä puolestaan loisti etenkin puolustuspelissä. Tasaisen erän lopussa Hurrikaani johti 21-23, mutta Lakkapää nousi tasoihin ja katkaisi Jouni Palokankaan syöttövuorolla erän Hurrikaanin virheiden avustamana.

Toisen erän ratkaisu tuli erän puolivälissä, kun Staples syötti 9-9 tilanteesta Domecuksen tontilta kolme pistettä, joista kaksi ässänä. Hurrikaani piti tämän jälkeen tasonsa kun taas Lakkapää teki paljon helppoja virheitä. Hurrikaani johti jo 16-23 kunnes Matias Korhonen tuli syöttämään ja hätyytti Hurrikaania hetken ajan kaventaen tilanteeksi 20-23. Erän loppu meni kuitenkin ottelutapahtumia kuvaavasti: Hurrikaani ei tehnyt turhia virheitä, Lakkapää puolestaan jatkoi sekä vastaanotto- että hyökkäyspäässä epävarmoja otteitaan.

Kolmanteen erään Miikka Lemola tuli Domecuksen tilalle Lakkapään yleispelaajaksi. Hurrikaani meni heti 2-4 johtoon kun Lemolan vastaanotto ottelua hyvin kuvaavasti nousi vastapalloksi. Tomi Rumpunen otti ässän Jere Mäkisestä tilanteessa 8-12 ja tekniselle aikalisälle mentiin tilanteessa 10-14. Tämän jälkeen Lakkapää pahensi aloitussyöttöään ja sai Hurrikaanin pelin vaikeuksiin. Bobby Walsh torjui tilanteeksi 17-17 ja jatkoi hetken kuluttua syöttöruudussa vieden Lakkapään jo turvallisen tuntuiseen 23-19 johtoon. Tämän jälkeen Lakkapään epävarma vastaanottopeli suli täysin Hurrikaanin leijasyötön edessä. Kentälle Staplesin tilalle tullut Lakkapään kauhu Tom Douglas-Powell käveli syöttöruutuun ja iski pahan syötön. Tuomari vihelsi pelin poikki kun Antti Ropponen loukkasi nilkkansa. Tauon ja tuomarin viheltämän uuden pallon jälkeen Tom D-P iski ässän keskelle kenttään ja kun seuraava syöttö eräpallossa nousi vastapalloksi Hurrikaanille, erä ratkesi siihen.

Neljänteen erään Hurrikaanin hakkuriksi siirtyi Max Staples ja toiseksi yleispelaajaksi kentälle jäi Tom Douglas-Powell. Erä alkoi tasaisena ja tekniselle aikalisälle mentiin 12-14 Hurrikaani-johdossa. Lakkapää tasoitti tilanteeksi 15-15, mutta aina kun Douglas-Powell käveli syöttöruutuun, vapisi Lakkapään vastaanotto. Erän lopussa Lakkapään vastaanotto suli toisen erän tapaan aivan täysin ja kun passipeli oli kaikkea muuta kuin hyvää, sai Hurrikaani erävoiton luvattoman helposti melkein toimittamalla palloa Lakkapään puolelle.

Vaikka kaikki tilastot menivät melkein tasan, peli oli Hurrikaanin hallintaa. Lakkapään vastaanottopeli oli epävarmaa, Hurrikaanin ei. Hurrikaanin parhaana ansiosta palkitun libero Jesse Mäntylän johdolla joukkue pelasi hyvää vastaanotto- ja ennen kaikkea laadukasta puolustuspeliä. Lakkapään pelissä näkyvät viimeaikojen ongelmat. Henri Tuomi toi jälleen uusia elementtejä joukkueen puolitoista kuukautta takunneeseen vastaanottopeliin, mutta ainakaan vielä niistä ei ollut apua. Positiivista Lakkapään pelissä oli ilme, Bobby Walshin otteet sekä hakkuri Schoutenin yli 50 prosentin hyökkäystehot.

Tomi Rumpunen, Hurrikaani

- Vuoristorataa mentiin tänään. Pitkiä pisteputkia tuli molemmilla tänään. Kolmannen erän lopun nousu oli voiton kannalta ratkaiseva. Ottelu oli tasainen. Vastustaja teki syötössä enemmän virheitä. Mestaruusliigassa pelaaminen tuntuu mukavalta.

Jouni Palokangas, Lakkapää

- Fiilis on laimea. Sorruimme virheisiin, kun tarvitsimme malttia. Kolmannen erän loppu näytti olevan jo tulossa meille. Noita jos ei saa poikki, niin ei pärjää tässä liigassa. Syöttö/vastaanotto ei toimi niin hyvin, että pääsisimme viemään peliä.

Lauri Rantanen, Hurrikaani

- Syöttöruudussa oltiin parempia. Saimme vastustajan vastaanottoa rikottua vähillä virheillä. Tarjosimme kuitenkin jatkopallomahdollisuuksia kaverille. Tänään oli vähän huolimattomuutta pelissä, mutta laiturit pystyivät kuitenkin hoitamaan tärkeät pallot ja pelaaminen parani. Kolmannen erän lopun nousu oli tärkeä voiton kannalta. Kolmeen pisteeseen olen tyytyväinen.

Henri Tuomi, Lakkapää

- Peli oli useassa vaiheessa huolimatonta. Esitys oli parempi kuin vähään aikaan. Kolmas erä kuitenkin olisi pitänyt katkaista. Tilaisuudet siihen oli. Pitäisi olla pelissä härskimpi ja käyttää pelaajia, jotka ovat tappaneet palloa. Vastaanotto oli tänään järkyttävällä tasolla.

Parhaat pelaajat:
Lakkapää, Jouni Palokangas
Hurrikaani, Jesse Mäntylä

LähiTapiolan pisteet
3 Mäntylä Hurrikaani
2 Buculjevic Hurrikaani
1 Palokangas Lakkapää

Team Lakkapää - Hurrikaani Loimaa 1-3
25-23, 20-25, 25-27, 18-25
Team Lakkapää: Schouten 27/+15,Walsh 12/+6,Grant 9/+4
Hurrikaani Loimaa: Rumpunen 18/+13,Staples 18/+10,Ropponen 9/+1
Katsojia: 560

Ottelutilasto

  Takaisin