Seuraa meitä somessa:

Lankinen ja Kaislasalo LEKA Volleyn riveihin

29.04.2016

LEKA Volley on solminut monivuotiset sopimukset passari Akseli Lankisen sekä hakkuri Samuli Kaislasalon kanssa.

Lankisen sopimus kattaa kolme ja Kaislasalon kaksi seuraavaa vuotta.

Passarin tontilla häärivä Lankinen (194 cm, 18 v) on Keimolan Kaiun kasvatti, joka pelasi viime kaudella Kuortaneella. Hän oli viime kesänä Bakun Euroopan kisoissa Suomen toinen passari vain 17 vuoden iässä. Tänä vuonna hän kuuluu maajoukkueluotsi Tuomas Sammelvuon maajoukkueryhmään, josta karsitaan joukkue mm. kesän maailman liigaan. Tuleva kausi tulee olemaan Lankisen ensimmäinen miesten Mestaruusliigassa.

Akseli Lankinen
Passari
Pituus: 194 cm
Syntynyt: 31.8.1997
Kasvattajaseura: Keimolan Kaiku
Viime kauden seura: Kuortane (1-sarja)
Miesten Mestaruusliigan otteluita: 0
Miesten maaotteluita: 5

- Innolla odotan jo muuttoa Kuopioon ja LEKA Volleyn riveihin siirtymistä. Isompaan kaupunkiin muuttaminen tuo myös oman lisänsä Kuortaneella vietetyn ajan jälkeen. Tuleva kausi tuo mukanaan hienoja haasteita ja samalla minulle myös ensimmäiset Mestaruusliiga-ottelut. Odotettavissa siis kovia pelejä ja taistelua sarjapisteistä, kertoo Akseli Lankinen.

- LEKA:sta tiedän sen verran, että organisaatio on vasta nuori ja kehittyy kausi kaudelta. Viime kauden neljäs sija osoitti, että asioita on tehty erittäin laadukkaasti jo menneilläkin kausilla. LEKA:n faneille voisi sanoa, että Kuopiossa nähdään varmasti taas viihdyttävää lentopalloa ensi kaudella eikä sitä kannata missata, jatkaa Lankinen.

- Akseli on ollut kiikarissa meillä jo pitkään, ja pääsimme tutustumaan häneen hieman paremmin Kuortaneella viime keväänä. Kestän 2015 European Games –turnauksessa hän oli maajoukkueen nuorin pelaaja, mutta siitä huolimatta jo kentällä vakaa ja ammattimainen. Hieno homma, että saamme miehen LEKA Volleyn riveihin tuleviksi kausiksi.

- Passarin paikoista tullaan kilpailemaan kovasti, mutta Akselilla on hyvät mahdollisuudet myös kantaa vastuuta heti. Hänen tavoitteensa ja asenteensa ovat korkealla, ja vaikka liigakokemusta ei vielä ole, täytyy nähdä myös polku ja polun toinen pää, kertoo LEKA:n päävalmentaja Lauri Hakala.

Rantaperkiön Iskusta saapuva hakkuri Samuli Kaislasalo (205 cm, 20 v) kuuluu myös Sammelvuon maajoukkueryhmään. Ulottuva Koijärven Kunnon kasvatti on pelannut Mestaruusliigaa jo kaksi vuotta hyvällä menestyksellä. Ensimmäisen liigaottelun Kaislasalo pelasi Hurrikaani-Loimaan riveissä keväällä 2014. Vuoden tulokkaaksi 2014-2015 valittu Kaislasalo takoi juuri päättyneen kauden runkosarjassa mukavilla tehoilla ollen pistepörssin kahdeksas (425 p, 4,01 p / erä).

Samuli Kaislasalo
Hakkuri
Pituus: 205 cm
Syntynyt: 3.8.1995
Kasvattajaseura: Koijärven Kunto
Viime kauden seura: Rantaperkiön Isku (Mestaruusliiga)
Miesten Mestaruusliigan otteluita: 69
Miesten maaotteluita: 0

- Fiilikset hyvät ja odottavaiset, innolla uuteen seuraan ja uusiin haasteisiin. LEKA on tehnyt mahtavaa työtä seurana, mistä osoituksena pudotuspelipaikka kaksi vuotta putkeen ja viimeisimpänä pronssipeliin pääsy. Siitä on hyvä lähteä parantamaan. Kuopiosta kaupunkinakin kuullut hyviä juttuja vaikkakin "kauhulla" jännitetään, että muuttuuko vorssan murre savoksi, veistelee Samuli Kaislasalo.

- Tulevalta kaudelta odotukset korkealla. Vähintään mitalipeleihin, mutta siihen ei vain tyydytä liiaksi vaan kirkkainta mitalia tottakai lähdetään tavoittelemaan. Joukkueesta tiedän kaikki pelaajat jotain kautta, jotkut vähemmän ja jotkut enemmän tuttuja. Nuorta ja kokenutta miestä. Iso plussa on mielestäni, että joka paikalle on todennäköisesti kilpailua niin paljon, että pelipaikka on pakko ansaita harjoittelemalla kovaa. Ei riitä vain puolivaloilla sutiminen reeneissä. En myöskään usko, että tylsää tulee olemaan treenien ulkopuolellakaan. Varsinkaan jos Teemun (Silventoinen) kanssa asutaan lähekkäin.

- Vieraskentällä on aina todella vaikea tapella joukkuetta vastaan, jolla on seitsemäs kenttäpelaaja katsomossa tukena KOVAAN ääneen. Mölyä mökkiin jatkossakin! Ei ole ollut helppoa pelata kahtena edellisenä kautena Kuopiossa ja olenkin nyt helpottunut, että ensi kaudella saan pelata itse moisen kotiyleisön edessä, päättää Kaislasalo.

- Samulilla on alla kaksi hyvää kautta liigassa, ja olemme mielenkiinnolla seuranneet hänen etenemistään. Loppukausi osoitti, että jälleen on tapahtunut harppaus eteenpäin, ja kesällä on jälleen mahdollisuus kehittyä maajoukkueessa.

- LEKA saa Samulissa paitsi hyvän hakkurin, myös hyvän lentopalloilijan, jonka tavoitteet ovat pelata joskus ulkomailla. Hienoa, että hän valitsi Kuopion, myhäilee Lauri Hakala.

  Takaisin