Seuraa meitä somessa:

LEKA Volleyn vastarinta mureni Kokkolassa

04.12.2016

Kokkolan Tiikerit nappasi sunnuntaina kotivoiton LEKA Volleysta erin 3-0 (31-29, 25-22, 25-13).

Tiikerit ja LEKA Volley pelasivat erikoisen ottelun: alku oli tiukkaa ja ensimmäinen erä meni jatkopalloille. Toinen erä oli tasainen ja kolmas Tiikereiden näytöstä.

Ensimmäinen erä alkoi LEKA Volleyn dominoinnilla. Jan Heleniuksen kolme ässää vei LEKAn johtoon: 7-3. Teknisellä aikalisällä LEKA johti edelleen numeroin 14-11. Tiikereiden vastaanottopeli oli ongelmissa ja tilanteessa 16-11 LEKAlle, Steven Hunt vaihdettiin Robert Seppäseen. Seppänen otti ison osuuden vastaanottopelistä, menestyksekkäästi. LEKA Volleylla oli viiden pisteen johto vielä tilanteessa 23-18. Sitten Antti Ropposen syöttöputki kuroi eroa kiinni ja mentiin jatkopalloille. LEKA Volleylla ehti olla kaksi eräpalloa ennen Tiikereiden viittä, joista viimeisin vei erän Tiikereille.

Toinen erä oli tasaista taistelua. Tekniselle aikalisälle tultaessa Tiikerit olivat menneet johtoon 14-11. Timo Leikas kuitenkin tasoitti pelin omalla syöttövuorollaan. Siitä edettiin tasaista tahtia, kunnes Michael Hatchin syöttövuorolla Tiikerit meni johtoon: 22-18. Sitä myöten erä Tiikereille.

Kolmas erä alkoi Tiikereiden selvällä otteella. Robert Seppäsen syöttövuoron jälkeen peli oli 4-0. Sen jälkeen peliote pysyi Tiikereillä ja se kasvatti piste-eroa tasaiseen tahtiin. Erä päättyi rumiin numeroihin 25-13.

Tapio Nissi, LEKA Volley:

- Sanoin pojille pelin jälkeen: ”Älkää panko päätä pensaaseen.” Meillä nuoria pelaajia ja tarkoitus rakentaa joukkuetta ajan kanssa. Vastassa oli suhteellisen kova joukkue. Olen tyytyväinen peli-ilmeeseen. Pitkässä juoksussa peleissä tulee turpiin, mutta se on vain lentopalloa. Tästä se etenee. Iloinen ja raikas peli ja varsinkin tuo ”p***leen Herrera”. Kuitenkin: no hard feelings. Pelimies on pelimies. Omilta pelaajilta kaipasin rohkeita ratkaisuja. Tämä oli ensimmäinen isompi tappio, mutta pojat pelasivat hienosti. Meidän vastaanotto on ollut aiemmin äärettömän hyvää, nyt ei niinkään. Tiikereillä sen sijaan vastaanotto oli parempaa.

Jukka Mäkihannu, Tiikerit:

- Pelin alku oli ailahtelevaa. Jos ei luota omaan vastaanottoon, se sotkee oman pelin. Vastaanotot on meidän kompastuskivi, joka on luonut negatiivisen ilmapiirin. Robert Seppänen tuli ja pelasti pelin. Seppänen hoitaa hommansa, vaikka hyökkäysvastuu olikin pieni. Peli oli lopuksi hyvin hanskassa, hyökättiin järkevästi. Aguillardin syöttöpeli on ollut kehityksen alla ja nyt onnistui hyvin. Ropposen syötöt ovat myös parantuneet: se on syöttämistä, eikä ässien hakemista.

LähiTapiolan pisteet
3 Eaton Tiikerit
2 Herrera Tiikerit
1 Seppänen Tiikerit

Kokkolan Tiikerit - LEKA Volley 3-0
31-29, 25-22, 25-13
Kokkolan Tiikerit: A Ropponen 18/+9,E Herrera 17/+12,M Hatch 7/+5
LEKA Volley: J Helenius 14/+8,T Leikas 14/+4,S Kaislasalo 13/+7
T 4-7, Ä 10-6, SV 8-10, H% 55-44, VO% 58-40
Katsojia: 504

Ottelutilasto

Kuvat: Tommy Lågland / Tiikerit

  Takaisin