Seuraa meitä somessa:

Lentopallopojat hakevat EM-kisoista hyvää sijoitusta

11.07.2018

Suomen alle 20-vuotiaat lentopallopojat aloittavat EM-kisaurakkansa lauantaina Valko-Venäjää vastaan. Suomi varmisti kisapaikkansa jo huhtikuussa voittamalla Tshekissä oman karsintalohkonsa. Joukkue on leireillyt tiiviisti koko alkukesän Kuortaneen valmennuskeskuksessa. Harjoitusotteluissa kaatui Latvia pariinkin otteeseen.

Joukkue muodostuu lähes täysin Mestaruusliigassa tulevalla kaudella pelaavista nuorista.

- Valmistautuminen kisoihin on sujunut suunnitelmien mukaan. Pelaajat ovat todella sitoutuneita joukkueeseen, ja se näkyy harjoittelussa. Meillä on 12 pelaajaa, jotka kaikki pystyvät kantamaan vastuuta kentällä. Uskon, että olemme taitava ja tekninen joukkue, päävalmentaja Janne Heikkinen sanoo.

Vuosi sitten sama ikäluokka sijoittui Slovakiassa ja Unkarissa pelatuissa U19 EM-kisoissa kahdeksanneksi. Tavoitteet ovat nytkin samansuuntaiset.

- Lähdemme pelaamaan jokaista palloa täysillä ja sitä kautta hakemaan alkulohkosta jatkopaikkaa, Heikkinen linjaa.

EM-ohjelma on varsin tiivis, sillä yhdeksän kisapäivän aikana kahdeksan kärkikahdeksikolla on peräti seitsemän ottelua. Hollannin Edessä pelattavan alkulohkon muut joukkueet ovat Valko-Venäjä, Hollanti, Tshekki, Portugali ja Saksa. Lohkon kaksi parasta etenee Haagissa pelattaviin välieriin, kolmonen ja nelonen pelaavat sijoista 5-8.

Hollannissa ja Belgiassa vietetään heinäkuussa todellista lentopallojuhlaa, sillä yhtä aikaa poikien EM-kisojen kanssa pelataan aikuisten beach volleyn EM-kisat sekä istumalentopallon MM-kisat.

Suomen joukkue U20 EM-kisoissa
(numero, nimi, pelirooli, seura 2018-19, pituus, kasvattajaseura, ensimmäinen juniorivalmentaja)

1. Joona Väänänen, p, Vantaan Ducks, 186, Blues Volley, Markku Väänänen
3. Niklas Breilin, l, Kokkolan Tiikerit, 179, Rikala Volley / Salon Viesti, Eerik Breilin / Juha Leimu
4. Matias Sosunoff, yp, Lentopalloseura Etta, 202, Karhulan Veikot, Jari Elonen
5. Aaro Nikula, h, Vammalan Lentopallo, 212, Someron Voima, Harri Vuorela
6. Oskari Keskinen, h, Raision Loimu / Kauhavan Wisa, 192, Seinäjoki Lentis, Petri Keskinen / Kari Nieminen
8. Aatu Pöllänen, k, Akaa-Volley, 192, Kauhavan Wisa, Juha Finni / Hannu Nahkala
9. Niko Suihkonen, yp, Vammalan Lentopallo, 190, Oulun Kisko, Mika Suihkonen
13. Lauri Vanhanen, yp, Turun Toverit, 187, Rikala Volley / Salon Viesti, Eerik Breilin / Juha Leimu
15. Severi Savonsalmi, k, Savo Volley, 208, Pielaveden Sampo, Sergei Ivanov
16. Mikko Räsänen, k, - , 198, Outokummun Partio, Jouko Huovinen
17. Fedor Ivanov, p, Savo Volley, 193, Pielaveden Sampo, Sergei Ivanov
18. Jere Heiskanen, yp, Savo Volley, 192, Liperi Volley, Thomas Heiskanen

Valmennus ja joukkueenjohto

Janne Heikkinen, päävalmentaja
Oskar Muurinen, apuvalmentaja
Ari-Heikki Kulmala, tilastot
Eerik Breilin, fysioterapeutti
Pekka Lahtinen, joukkueenjohtaja

Otteluohjelma (lohko 1)

14.7. klo 20.30 Suomi - Valko-Venäjä
15.7. klo 17.30 Hollanti - Suomi
16.7. klo 15.00 Suomi - Tshekki
17.7. välipäivä
18.7. klo 17.30 Suomi - Portugali
19.7. klo 17.30 Saksa - Suomi
20.7. välipäivä
21.7. mahd. välierä 1-4 tai 5-8
22.7. mahd. sijoitusottelu 1-4 tai 5-8

Suomen alkulohkon ottelut pelataan Hollannin Edessä, kaikki jatkopelit Haagissa.

Lohko 2: Belgia, Italia, Turkki, Ranska, Venäjä, Puola

  Takaisin