Seuraa meitä somessa:

Loimu tasoitti pronssitaistelun

12.04.2015

Taistelu kuluvan lentiskauden pronssimitaleista jatkuu. Loimu onnistui venyttämään ratkaisua voittamalla kotiottelunsa Kerttulan lauantai-illassa. Vajaan kahden tunnin trilleri päättyi lukemiin 3 - 1 (22-25, 25-20, 25-21, 27-25).

Parketilla nähtiin kahden laatujoukkueen hieno taistelu. Urheilumytologiaan kuuluva puolivillaisen pronssiottelun käsite ei saanut jalansijaa Kerttulassa. Molemmat joukkueet todistivat työmoraalillaan kiinnostuksensa himmeimpien mitalien suhteen.

Eilisen kotiottelunsa voittanut VaLePa kontrolloi avauserän tapahtumia vahvan torjuntapelinsä avulla. Tiivis joukkuepelaaminen sai lisämausteita Olli Kunnarin (21/+11, 4 torjuntaa) kaltaisen yksilötaidon kylkiäisenä.

Loimu sai peliinsä uutta nostetta heti kakkoserään. Isännät onnistuivat tasoittamaan erävoitot Urpo Sivulan (27/+10, 2 torjuntaa) juonikkaan hakkuripelin siivittämänä.

Armoton taistelu jatkui pitkän erätauon jälkeen. Oranssimustat olivat kolmannessa erässä kuskin paikalla ratkaisupisteeseen asti. Voimannäytön kulmakivenä oli tiivistynyt torjuntapeli, joka sai vaimennettua mustapaitojen hyökkäyspelaamista.

Päätöseräksi jäänyt neljäs eteni kissahiirileikkinä loppuun asti. Ratkaisua päästiin yrittämään veljellisesti molemmin puolin. Viimeisen naulan iski lopulta Loimu toisella ottelupallollaan. Antisankarin rooliin pääsi mallikkaasti pelannut VaLePa-hakkuri Sjoerd Hoogendoorn (20/+4, 2 ässää, 1 torjunta), jonka isku livahti harmittavasti yli sivurajan.

Parhaat pelaajat:
Loimu: Tomi Rumpunen
VaLePa: Matthew Pollock

Antti Esko, VaLePa:

- Tultiin katkaisemaan sarjaa, mutta ei saatu tavoitetta toteutettua. Tehdään se sitten keskiviikkona kotiareenalla. Syöttö ei ollut tänään edellismatsin tasolla. Loimu sai nostettua sormilla syöttöjämme paremmin kuin eilen. Puolustuspelaaminen oli uhrautuvaa ja laadukasta molemmin puolin.

Kirill Borichev, Loimu:

- Tuntui hienolta päästä mukaan peliin. Oli laadukas matsi. Ei tarvinnut kaivaa motivaatiota. Mitali on tärkeä sekä itselleni että seuralle. Sen eteen​ kannattaa tehdä työtä. Pelissä on nyt uutta draivia mollivoittoisesti sujuneen Tiikerit-sarjan jälkeen.

Ugis Krastins, VaLePa:

- Hyvä peli, pronssiotteluksi jopa yllättävän laadukas. Molemmilla oli kovaa yritystä ja taistelua jokaisesta pallosta. Se oli pelin hienointa antia. Passarin vaihdolla hain peliin uutta sisältöä, ja se onnistuikin. Motivaatio on näissä peleissä tärkeä juttu. Olemme urheilijoita, jotka haluavat aina voittaa. Kausi olisi hyvä päättää voittomatsiin.

Henri Tuomi, Loimu:

- Hyvätasoinen peli. Paljon pitkiä palloralleja ja taistelua. Saatiin voitolla viiden matsin tappioputki poikki. Kirill pelasi hienon pelin. Florian Ringseis palasi vihdoin tasolleen pienen suvantovaiheen jälkeen. Torjunta toimi hyvin tänään. Se muodosti yhdessä puolustuksen kanssa pelimme kivijalan.

Ottelutilasto

  Takaisin