Seuraa meitä somessa:

LP Salo haki makean vierasvoiton Tšekeistä

12.12.2017

LP SALO otti vahvan kiinnityksen jatkopaikkaan CEV-cupin vierasottelussa Brnossa, voitettuaan kotijoukkue Kralovo Pole Brnon 0-3 (8-25, 24-26, 20-25).

Lukemat merkitsevät sitä, että LP SALOlle riittää Salohallissa 10. tammikuuta kaksi erävoittoa jatkopaikkaan ja seuraavalle kierrokselle.

LP SALO ”tyrmäsi” vastustajansa ensimmäisessä erässä, taisteli tärkeän voiton tiukassa toisessa ja piti pintansa kolmannessa – yksinkertaista.

- Tämä oli yksi parhaista peleistämme tällä kaudella. Joukkueen plustilasto +41 erittäin vähillä virheillä europelin vieraskentällä on kova tulos. Kukaan pelaajista ei tehnyt kolmea virhettä enempää, kommentoi tyytyväinen päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

- Ensimmäinen erä oli täydellinen, toisessa ja kolmannessa pidimme tasomme, mutta vastustaja varmaan pelasi lähempänä heidän omaa tasoaan. Molemmat joukkueet vahvistunevat tammikuun peliin kun saavat loukkaantuneita pelaajiaan mukaan ja meillä lienee silloin Duda Rakic mukana. Puolivälissä ollaan, muistutti Lemminkäinen.

- Joukkueemme oli tänään erittäin tasainen! Jos täällä olisi ollut palkintoraati, sillä olisi ollut vaikeuksia löytää parasta pelaajaa meidän puolelta, totesi Lemminkäinen.

Joukkueiden parhaat pistenaiset:
Brno: Boulova 10/+9, Meidlova 10/+3, Pistelakova 10/+3
LP Salo: Laak 12/+11, Heikkiniemi 12/+11, Kosonen 11/+8

Toinen osaottelu Salossa 10. tammikuuta. Otteluparin voittaja kohtaa seuraavalla kierroksella voittajan parista Uralochka Jekaterinburg (Venäjä) - CSM Bucuresti (Romania). Venäläiset voittivat avauspelin vieraissa 3-0.
Otteluparin häviäjän pelit puolestaan päättyvät Eurokentillä tähän.

Ottelutilasto

  Takaisin