Seuraa meitä somessa:

LP Viesti murskaava - Pölkky vei viisieräisen

02.01.2018

Naisten liigapelit saatiin vuodelta 2018 käyntiin LP Viestin murskavoitolla Salossa ja Pölkyn sekä Jymy väänsivät viisieräisen Kuusamossa.

LP Kangasala jäi syöttöjyrän alle Salossa

LP Kangasala joutui tiistain vierasottelussaan Salossa melkoisen jyrän alle LP Viestiä vastaan. Kaksi ensimmäistä erää olivat vielä numerollisesti tasaisia (25-17 ja 25-21), mutta kolmannessa vieraiden peli mureni lopullisesti, lukemat 25-7. Vieraiden vastaanotto oli heidän murheistaan suurin.

- Kyllä tämä peli kaatui meidän umpisurkeaan vastaanottoon, peli oli sillä saralla sysimustaa. LP Viesti ei pelannut mitenkään erityisen loisteliaasti, mutta jos me ei saada palloa edes passattavaksi, ei voi odottaa hyökkäyspelistäkään mitään, puuskahti joukkueen kapteeni Liisa Hurskainen.

- Välillä riitti, että Salo sai pallon meidän puolelle, me teimme virheet. Toki kotijoukkueen hyvällä syötöllä oli oma vaikutuksensa, mutta ei vastaanoton pitäisi noin nuupahtaa. Pääkopasta tämä homma oli kiinni, joulutauon piikkiin ei voi esitystä laittaa, muistutti vieraiden kippari.

LP Viestin keskipelaaja Anna Czakanilla oli selkeät ”syyt” voittoon.

- Noudatettiin tarkasti Tomin ohjeita, saatiin syötöllä vastustajan vahva keskipelaaja pois pelistä (Jessica Wagner) ja nyt saatiin torjuntaankin parannusta edellisiin peleihin verrattuna. Lisäksi jaksettiin jauhaa sitä omaa peliä, ei lähdetty vieraiden peliin mukaan. Olihan meillä pari pelaajia ihan uusilla paikoilla, mutta esimerkiksi Roosaan (Heikkiniemi) liberona mulla oli vahva luotto, lateli jälleen kerran kolmella Lähi-Tapiola –pisteellä palkittu Czakan.

- Dudan mukaantulo? No, kentän ulkopuolella ollaan hyviä ystäviä, mutta kentällä kamppaillaan peliajasta. Toki on nyt parempi, että on edes kolme keskipelaajaa, etenkin harjoituksissa on Dudan mukaantulosta ollut jo apua, kuvaili Anna Czakan.

LP Kangasalan valmentaja Kai Stenius oli samaa mieltä kuin kapteeninsa: vastaanotto mureni.
- Kaikkea yritettiin, otettiin toinen liberokin peliin mukaan (Milja Piesanen), mutta mikään ei tänään auttanut. Kuuleman mukaan vastaanotto on ollut joukkueen perisynti ennen minun mukaantuloa, selvitteli Stenius.

- Toisessa erässä luotin vielä, että jaksetaan nousta peliin mukaan, mutta kolmannessa vastaanotto mureni lopullisesti. Jutan (Riikosen) hyökkäyspeli ei oikein toiminut, siksi hän oli paljon vaihdossa. No, aina voi miettiä olisiko hän parantanut meidän vastaanottoa, pohdiskeli Stenius, joka pelin jälkeen piti pitkän pelipalaverin joukkueensa kanssa.

Tomi Lemminkäinen oli tyytyväinen iltaan.

- Oli kovin erilainen peli kuin odotin, Kangasala oli aiemmissa peleissä osoittanut vaarallisuutensa. Heillä on kuitenkin neljä ulkomaalaisvahvistusta ja hyvä suomalainen yleispelaaja. Puolitoista erää he pitivätkin meitä tiukoilla. Toki on muistettava , että edellisiin peleihin verrattuna meiltä oli poissa kolme maajoukkuetason pelaajaa. Silti en nähnyt tuttua LP Kangasalaa, pohti Lemminkäinen.

- Olisin toivonut, että etenkin kolmannessa erässä olisi ollut tiukempaa, olisi saatu paluun tehneelle Duda Rakicille enemmän pelikokemusta. No, näyttivät kokemuksen tuomat otteet olevan vielä tallella, vaikka pomppu ei juurikaan vielä nouse – vähän tossun narut tiukkenevat, nauratti Lemminkäinen kuulijoita.

- Roosa pelasi ensimmäisen ottelunsa liberona meidän joukkueessa, hän hoiteli homman ihan tyylikkäästi, etenkin puolustuspeli oli hyvä, kiitteli Lemminkäinen.

LP Viestin osalta kausi jatkuu tärkeillä otteluilla: perjantaina on Suomen cupin välierässä vastassa tuttu kilpakumppani HPK ja seuraavalla viikolla, keskiviikkona 10.1. LP SALOksi muuttuva joukkue pelaa toisen osaottelun CEV-cupissa tsekkiläistä Kravolo Pole Brnota vastaan.

- Meidän painopiste on euro-ottelussa, Suomen cupissa ei peluuteta pelaajia, jotka eivät ole terveitä, suostui salolaisvalmentaja avaamaan perjantai-illan kokoonpanoa.

Eurocupin ensimmäinen kohtaaminen Brnossa päättyi salolaisten maukkaaseen 0-3 -vierasvoittoon. Mikäli Salon ottelussa kotijoukkue voittaa vähintään kaksi erää, se jatkaa cupissa 16 parhaan joukkoon ja todennäköisin vastustaja on Venäjän Superliigan kova Jekaterinburg. Mutta ennen sitä matkaa LP SALOn pitää selvittää toinen osaottelu riittävän hyvällä tuloksella.

LP Viestin tammikuu on muutenkin "matkailun" sävyttämä: Mestaruusliigassa joukkue pelaa Salohallissa tammikuussa vielä vain yhden ottelun, seuran 10-vuotisjuhlaotteluna pelin 27.1. LP-Vampulaa vastaan.

Koko kevätkaudella salolaisilla on vain viisi kotiottelua Mestaruusliigan runkosarjassa.

OP Lounaismaan palkitsemat pelaajat: LP Viestin Anna Czakan (13/+10) ja LP Kangasalan passari Mita Uiato.

LähiTapiolan pisteet
3 Czakan LP Viesti
2 Laak LP Viesti
1 Kosonen LP Viesti

LP Viesti - LP Kangasala 3-0
25-17, 25-21, 25-7
LP Viesti: Laak 17/+12,Czakan 13/+10,Kosonen 11/+9
LP Kangasala: Wagner 7/+6,Paloniemi 7/+-1,Hurskainen 5/+-1
Katsojia: 420

Ottelutilasto

Pölkky ja Nurmo väänsivät viisieräisen vuoden alkuun

Pölkky Kuusamon ja Nurmon vuosi alkoi vaihtelevissa merkeissä. Ensimmäinen erä oli kotijoukkueen juhlaa, mutta kaksi seuraavaa menivät vierasjoukkueelle kotijoukkueen runsaan virhetehtailun seurauksena (10 virhettä molempiin eriin). Pölkyn kiri alkoi kolmannen erän 12-20 tappiolukemissa, mutta se ei riittänyt vielä erävoittoon asti. Nurmo taisteli hyvin neljännessä ja viidennessä erässä, mutta Pölkky hoiti molemmat itselleen ja otti lopulta 3-2 voiton.

Nurmon parhaimmistoa olivat Alexandra Vajdova (22/+14) ja parhaana palkittu Karoliina Friberg (14/+11). Pölkyn onnistujia olivat ottelun alupuolella Essi Helminen (23/+8) ja ottelun ratkaisuhetkillä parhaana palkittu Malina Terrell (22/+14). Mandy Sifferlen teki onnistuneen liigadebyytin mainoilla puolustuksilla ja muutaman terävän hyökkäyksen saattelemana tullen vaihdosta kääntämään ottelua kotijoukkueen voittoon.

Tuomas Alatalo, päävalmentaja Pölkky:

- Taisteluvoitto. Nurmo syötti tänään hyvin emmekä saaneet vastaanottoamme rullaamaan missään vaiheessa. Nurmon torjunta-puolustus paransi ottelun edetessä ja meidän hyökkääjiltä katosi fokus hyökkäyspaikoissa. Oltiin ahtaalla ja voitto lämmittää. Aika laajalla ringillä tuli nyt peliaikaa. Toisen erän yhdeksän syöttövirhettä olivat liikaa, enkä sellaista muista aikaisemmin nähneeni.

Kari Tuomela, päävalmentaja Nurmo:

- Eka erässä olimme altavastaajana ja Kuusamo tuli kovaa joka puolelta. Toisessa erässä vastustaja kaatui syöttövirheisiin ja tulimme peliin mukaan.
- Torjunnassa olimme parempia ja koko ottelu lämmitti valmentajaa. Vajdova oli tänään liekeissä ja kaikki pitivät oman paikkansa. Yleisöön menevä peli, hyvää taistelua.

Malina Terrell, Pölkky:

- Vaikea peli meille pitkän tauon jälkeen. Vastaanottomme oli vaikeuksissa, mutta onnistuimme kääntämään pelin itselle.

Karoliina Friberg, Nurmo:

- Tyytyväinen pitää olla saatuun pisteeseen vaikka hävisimmekin. Peli ei lähtenyt kovin hyvin käyntiin. Toisessa erässä saatiin oma peli käyntiin ja sen jälkeen taisteltiin joka pallosta.

Parhaat pelaajat:
Terrell Pölkky
Friberg Nurmo

LähiTapiolan pisteet
3 Terrell Pölkky
2 Green Pölkky
1 Friberg Jymy

Pölkky Kuusamo - Nurmon Jymy 3-2
25-15, 22-25, 19-25, 25-22, 15-11
Pölkky Kuusamo: Helminen 23/+8,Terrell 22/+14,Prokopenko 18/+6
Nurmon Jymy: Vajdova 22/+14,Friberg 14/+11,Mikaelsen 9/+4
Katsojia: 376

Ottelutilasto

Kuvat:
Sinikka Makkonen ja Osku Sahlsten / LP Viesti
Jouni Ronkainen / Pölkky

  Takaisin