Seuraa meitä somessa:

Miesten mestaruusjahti käynnistyy

10.04.2018

Miesten Mestaruusliigan finaalisarja käynnistyy tiistaina Sastamalassa melko tuttujen joukkueiden ilmestyessä kentälle. Ennakkosuosikki VaLePalle finaalipaikka on kuudes viimeiseen kahdeksaan kevääseen ja haastaja Hurrikaanille viides seitsemään viime kauteen. Mestaruus ratkeaa neljällä voitolla.

VaLePalle on seurahistoriassa kolme mestaruutta (-12, -14, -17), kaksi hopeaa (-11, -16) sekä kolme pronssia (—92, 08, -13, -15) eli yhteensä yhdeksän mitalia, joista kahdeksan on tulluti kymmenen viime kauden aikana.

Hurrikaani-Loimaa on puolestaan kerännyt kokoelmiinsa neljä hopeaa (-12, -13, -15, -17) ja kaksi pronssia (-14, -16) eli yhteensä kuusi mitalia kuuden viimeisen kauden aikana. Näin Loimaalla juhlitaan nyt seitsemättä mitalia peräkkäin. Viimeksi vastaavaan on pystynyt KuPS-Volley, joka otti kymmenen perättäistä mitalia 1991-2000.

Kaikkiaan VaLePa on nyt pudotuspeleissä 21:nnen kerran ja Hurrikaani kymmenenen. VaLePan historia tuntee 151 pudotuspeliä (79-72) ja loimaalaisten 101 (56-45). Pudotuspelien maratontaulukossa VaLePa on kiivennyt tänä keväänä yhdellä voitolla ohi pronssipeleissä jatkavan Team Lakkapään ja viidellä voitolla ohi KuPS-Volley neljänneksi. Hurrikaani löytyy sijalta seitsemän.

Seurat ovat kohdaneet finaaleissa kaksi kertaa aiemmin. 2012 nähtiin eeppinen seitsemän pelin finaalisarja, jonka päätöspelin viidennessä erässä Salohallissa VaLePa vei lopulta mestaruuden. Viime keväänä VaLePa oli finaaleissa parempi suoraan neljässä ottelussa.

Pudotuspeleissä joukkueilla on lisäksi kaksi kohtaamista, välierissä 2015 ja 2016. Näistä Hurrikaani meni jatkoon 2015 ja VaLePa 2016. Kaikkiaan pudotuspeleissä voitot ovat keskinäisissä peleissä VaLePalle 13-9, VaLePan kotiotteluissa sille 9-2 ja Hurrikaanin kotiotteluissa sille 7-4.

VaLePa on voittanut yhdeksän edellistä joukkueiden liigakohtaamista ja cupin ottelut mukaan lukien yksitoista. Viimeksi Hurrikaani oli parempi kauden 2016-2017 avauspelissä 16.10.2016. Tämän kauden kolme liigakohtaamista ovat menneet pukkipaidoille 3-0, 3-1 ja 3-0. Näistä kaksi viimeistä Loimaalla ja ensimmäinen heti kauden alussa Sastamalassa.

VaLePa eteni finaaleihin voitettuaan runkosarjan ja pudotettuaan aiemmilla kierroksilla Vantaa Ducksin 3-1 sekä Team Lakkapään murskaavasti 4-0 antamatta erääkään rovaniemeläisille. Hurrikaani selvitti runkosarjan nelostilan jälkeen puolivälierissä LEKA-Volleyn viidessä ottelussa 3-2 ja Sampo Volley viidessä välierissä 4-1.

Päävalmentajista VaLePan Sami Kurttila on finaaleissa nyt kolmatta kertaa. Kahdella ensimmäisella Kurttila kuittasi SM-kultaa: 2010 Sun Volleyssa ja 2017 VaLePassa. Kurttilan pudotuspelisaldo on 30-8.

Hurrikaanin päävalmentaja Lauri Rantanen on puolestaan finaaleissa nyt toista kertaa saatuaan hopeaa viime keväänä. Rantasen pudotuspelisaldo on 21-11-

Eniten finaalikokemusta löytyy pelaajista VaLePan kakkoshakkurilta Anssi Vesaselta, jolle finaalit ovat jo kahdeksannet. Matti Oivanen Hurrikaanista sekä Urpo Sivula ja Olli Kunnari VaLePasta ovat mukana finaaleissä jo kuudennen kerran. Pudotuspelien määrässä kärjessä ovat Vesanen (169), Jesse Mäntylä (111) ja Olli Kunnari (104).

Yle TV2 näyttää finaalipelit poislukien toinen (ja mahdollisesti kolmas, jos naiset pelaavat viidennen finaalin). Selostajana toimii Mikko Hannula ja asiantuntijana Timo Hoivala. Ruutu+ on mukana kaikissa finaaleissa selostajina Toni Flink ja Panu Markkanen.

Oletetut aloitusseitsikot

VaLePa: Esko - Sivula - Kunnari - Sundberg - Kaurto - Carmody - Ringseis (L)
Hurrikaani: Buculjevic - Ropponen - Staples - Douglas-Powell - Oivanen - Kutinlahti - Mäntylä (L)

Finaalien tilastopaketti

Miesten finaaliottelut
Ti 10.4. 18:15 VaLePa - Hurrikaani (Sastamala)
To 12.4. 18:15 Hurrikaani - VaLePa (Loimaa)
Su 15.4. 17:15 VaLePa - Hurrikaani (Sastamala)
Ti 17.4. 18:15 Hurrikaani - VaLePa (Turku)
Tarvittaessa
Pe 20.4. 18:15 VaLePa - Hurrikaani (Tampere)
Ma 23.4. 18:15 Hurrikaani - VaLePa (Turku)
Ke 25.4. 18:15 VaLePa - Hurrikaani (Sastamala)

  Takaisin