Seuraa meitä somessa:

Pennanen ja Pitkänen Sampoon

18.06.2016

Sammon pelaajaosasto täydentyy jälleen kahdella pelaajalla, kun yleispelaaja Kasper Pennanen jatkaa myös ensi kauden ja Akaa-Volleyn 1-sarjajoukkueesta siirtyvä Panu Pitkänen liittyy uutena miehenä joukkueen keskitorjujiin.

Pelaajien tukena toimii jatkossakin huoltaja Hannu Vauhkonen ja uutena joukkueenjohtajana Tero Hartikainen.

21-vuotias ja 198-senttinen Panu on Alajärven Ankkureiden kasvatti ja pelannut ennen viime kautta useamman vuoden Kyyjärvellä. Kesän ajan Tampereella työskentelevä Pitkänen liittyy joukkueen vahvuuteen heinäkuun lopussa 1+1 vuoden sopimuksella. Muuttokuormaa pakkaamassa on myös avovaimo Riikka Koivusaari, joka puolestaan teki sopimuksen Puijo Wolleyn kanssa ja siirtyy näin ollen Dolen valmennukseen.

-Mukavaa tulla Savoon kun molemmille löytyi hyvät seurat, joissa pelata. Sammosta olen kuullut niin paljon hyvää, että tulin mielelläni. Jereä pidän yhtenä Suomen parhaista valmentajista ja ammattimaisessa valmennuksessa uskon kehittyväni parhaiten. Tavoitteenani on mennä lentopalloilijana askel kerrallaan eteenpäin niin kauan kuin rahkeet riittää ja tämä tilaisuus luo siihen hyvät edellytykset. Kävin jo parissa treeneissä näytillä ja siellä oli hyvä tekemisen meininki. Teen mielelläni töitä joukkueen menestymisen eteen, Pitkänen linjaa.

-Panu on erittäin lupaava nuori kaveri, otettiin meille kehittymään ja edellytykset näyttäisi olevan kehittyä ihan huippukeskariksikin. Motivoitunut harjoittelija, katsotaan mitä saadaan liigaympyröissä aikaan ja kuinka nopeasti, arvioi Tuovinen.

Kasper Pennanen oli alkuvuoden varusmiespalveluksessa, mikä luonnollisesti häiritsi täysipainoista harjoittelemista joukkueen mukana. Nyt palvelus on päättynyt ja Kassu pääsee panostamaan lentopalloon täysillä. Viime kaudella Kasper pelasi sekä Puijossa, että kehityspelaajan statuksella Sammossa. Nyt paperit siirretään ensi kaudeksi Sampoon.

-Tykkäsin kovasti viime kaudesta Sammon mukana ja siksikin on mukavaa jatkaa tutussa seurassa ja tutuilla toimintatavoilla. Kävin heti kotiuttamispäivänä ensimmäisissä treeneissä ja nyt tosiaan voin satsata harjoitteluun paremmin. Sitä kautta tavoitteenani on päästä ensi kaudella jo pelaamaankin aiempaa enemmän.

Valmentaja oli vakuuttunut Kassusta jo viime kaudella: -Viime syksyn harjoitukset ja varsinkin ennen vuodenvaihdetta lupasivat jo erittäin hyvää. Armeija sotki kevätpuolen, mutta nyt varmasti päästään ajamaan mies paremmin sisään. Odotukset ovat kohdallaan puolin ja toisin.

Joukkueen taustat ovat myös hyvällä mallilla, sillä valmentajan apuna ovat huoltaja Hannu Vauhkonen ja uutena joukkueenjohtajana aloittava Tero Hartikainen.

Hannu on joukkueelle jo luottomies ja aloittaa nyt kolmannen peräkkäisen kautensa. Osa pelaajista oli jopa asettanut Hannun huoltajantehtävät ehdoksi omalle pelaajasopimukselleen. Bussimatkojen puujalkavitseistä vastaava Hannu on itse vaatimaton asian suhteen: -Hyvähän se on, jos minut vielä kelpuuttavat mukaan. Jukan kanssa on ollut mukava toimia ja pelaajista on tullut hyviä kavereita, samoin kuin monen muun joukkueen kollegoista.

Myös valmentajalle on iso asia saada Hannu jatkamaan: -Hieno juttu, että on luottomies vierellä jatkossakin. Molemmat tietää tekemisensä ja kun Hannullakin on taustaa myös lentopallosta, on mukava vaihtaa välillä ajatuksia pelillisistäkin asioista. Meillä kun on molemmilla vielä yksinkertainen huumorintaju, niin jutut menee hyvin yksiin.

Tero Hartikainen on toiminut aiemmin Puijo Wolleyn junioreiden joukkueenjohtajana, viimeiset 7-8 vuotta. Omalla aktiiviurallaan hiihtoa, suunnistusta ja juoksua harrastanut siilinjärveläinen luokanopettaja ”lankesi” Tuovisen suostutteluihin yhteisillä golfkierroksilla: -Monta kertaa ollaan Jukan kanssa puhuttu lentopallosta golfatessa. Positiivisella mielellä lähden mukaan. Ammattimainen toiminta ja tulosurheilu maan huipulla kiinnostaa uutena asiana. Tarkoituksena on pystyä pienentämään Jukan työmäärää ja antamaan siten paremmat valmiudet keskittyä pääasiaan, eli valmentamiseen. Treeneissä pyrin käymään mahdollisuuksien mukaan, vaikka pallopoikana tai kuvaajana tai mitä nyt tarvitseekin. Samalla tutustutaan joukkueeseen ja ollaan syksyn tullessa yhtenäinen porukka.

Jukka toivottaa joukkueenjohtajan tervetulleeksi porukkaan: -Voidaan sanoa, että golf tuotti tulosta. Tero on tervetullut lisä meidän tiimiin. Hänellä on urheilutaustaa ja kokemusta myös joukkueenjohtajan hommista. Rauhallinen kaveri, joka varmasti on tasapainottava linkki joukkueen ja seuran välillä. Hyvä saada myös jaettua ja selkeytettyä tehtäväkenttää.

  Takaisin