Seuraa meitä somessa:

Penttinen palaa kasvattaseuraansa Sampoon

10.06.2016

Sammon oma kasvatti Petteri Penttinen jatkaa uraansa Sammon väreissä ensi kauden, kierrettyään muita liigakenttiä yli kymmenen vuoden ajan ja esiinnyttyään välillä myös maajoukkueen Suomi-paidassa.

 Petteri on ollut useana vuonna keskusteluissa mukana joukkuetta koottaessa ja nyt tilanne osui molempien osapuolien kannalta kohdalleen. Hetki sitten kolmannen lapsensa saaneen Penttisen perhe on asettunut Kuopioon ja Petteri jatkaa myös siviilityötään fysioterapeuttina OMT-keskuksella.

-Hyvät on fiilikset, mukava palata kasvattajaseuraan. Monen joukkueen mukana olen käynyt Pielavedellä pelaamassa ja aina on tuntunut kuin kotiin tulisi, katsomossa on paljon tuttuja ja sukulaisia. Tuleva joukkuekin vaikuttaa kilpailukykyiseltä ja on ollut mukava treenata porukassa. Ilarin kanssa pelattiin yhdessä Maaningalla, Aleksin kanssa Bakun kisoissa ja Villen kanssa Joensuussa. Jukka on tietysti myös tuttu valmentaja, kertoo Penttinen.

Sammon passaritilanne on siis ensi kaudelle vahvalla pohjalla, kun Martti Keel ja Petteri kilpailevat peliajasta. Tilanne on optimaalinen myös valmentajan näkökulmasta:

-Nyt on kaksi erityylistä passaria joukkueessa ja se tuo hyvin vaihtoehtoja peluuttamiseen. Passipelin ohella Petterin vahvuuksia ovat torjunta/puolustus, monena vuonna hän on ollut liigan passareista paras torjuja. Hyvä syöttö löytyy ja mikä parasta, saadaan Pielaveden oma poika takaisin Sampoon. Monena vuonna olen scoutannut Petterin peliä vastustajana ja uskon, että voimme tuoda hänellekin vielä jotain uusia juttuja ja kehittää pelaajana vaikka kokenut kaveri onkin jo nyt, Tuovinen arvioi kolmekymppistä konkaria.

Yleispelaaja Ville Heiskanen on tehnyt ensi kauden kattavan jatkosopimuksen. Pieksämäellä asuva Heiskanen pystyy ensi kaudella viettämään enemmän aikaa muun joukkueen mukana, mikä parantaa yhteisten harjoitusten laatua merkittävästi. Valmentaja on syystäkin hyvillään:

-Tosi tyytyväinen olen, että Ville jatkaa. Vastaanotto onnistuu sekä hihalla, että sormilla erinomaisesti ja yhdessä Ilarin ja Aleksin kanssa muodostaa pitävän takakentän. Ville on myös hyvin vähillä virheillä pelaava taitopelaaja ja nyt uusien passareiden myötä saamme varmasti myös hyökkäykseen lisää tehoja.

Villelle päätös jatkosta oli helppo:

-Hyvillä mielin jatkan, viime kaudesta jäi hyvä maku sen suhteen miten joukkue ja koko seura puhalsivat yhteen hiileen. Sovituista asioista pidettiin kiinni ja hommat toimi muutenkin moitteettomasti. Nyt kun pääsen vielä paremmin harjoituksiinkin, niin hyvältä vaikuttaa. Salilla on ollut tekemisen meininki ja hyvällä ilmeellä, porukka on tosissaan menestystä hakemassa.

Sampo on julkistanut nyt seitsemän pelaajasopimusta. Vahvistusta tarvitaan vielä ainakin keskipelaajiin, mahdollisesti toinen hakkuri ja joku yleispelaaja.

  Takaisin