Seuraa meitä somessa:

Pölkky Kuusamo ja OrPo selkeästi parempia sunnuntaina

29.11.2015

Naisten Mestaruusliigan sunnuntain voittajia olivat OrPo Tampereella ja Pölkky Kuusamo kotonaan Pieksämäki Volleyta vastaan.

Mesto jäi pisteittä paikallisviikonlopusta

Tampereella taisteltiin sunnuntai-iltapäivällä marraskuun viimeisiä oleva liigaottelu, jossa vastakkain asettuivat paikallinen Mesto Tampere (1-9) ja Oriveden Ponnistus (6-4). Tässä joukkueiden ensimmäisessä liigakohtaamisessa vahvemmaksi osoittautui vierasjoukkue OrPo, joka vei tiukan ottelun nimiinsä 0–3 (20–25, 28–30, 20–25).

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin passari Maria Tuominen OrPosta ja keskitorjuja Saara Lepistö Mestosta. Kummankin joukkueen liberot pelasivat vahvan ottelun. Sekä Meston Sanna Häkkinen että OrPon Hilla-Elina Hämäläinen olivat joukkueensa tukirankana läpi ottelun. Voitto ei ratkennut vastaanottoon vaan hyökkäysvoimaan. Peli alkoi Mestolta vieraskoreasti, kun se lahjoitti anteliaasti ensimmäisen pisteen vieraille syöttövirheellä. Vierasjoukkue OrPo puolestaan oli tylyllä tuulella ja nakutti taululle alkuun lukemat 0–5. Mesto kuitenkin onnistui tasoittamaan tilanteen 8–8-lukemiin mennessä. Mesto kävi myös johdossa tilanteessa 10–8, mutta tilanne oli taas tasan, kun kummallakin joukkueella oli yksitoista pistettä. Venla Huurne haki passeillaan paljon Saara Lepistöä ja onnistumisia tuli useita. Ensimmäisessä erässä nähtiinkin kunnon Saara Lepistö -show. OrPon puolelta onnistuivat hyvin passari Maria Tuominen sekä yleispelaaja Mercy Moim, joka oli vahva jokaisella osa-alueella. Hyökkäysonnistumisten lisäksi hän esimerkiksi syötti kaksi ässää peräkkäin. Erän puolivälissä OrPo kiskaisi muutaman pisteen etumatkan, joka kesti erän loppuun saakka. Tilanteessa 17–22 Emilia Kuupon tilalle vaihdettiin Emma Mutka vastaanottoon ja tilanteessa 19–23 Noora Rautio kävi syöttämässä ässän. Toimet eivät kuitenkaan enää Mestoa auttaneet vaan OrPo vei erän lukemin 20–25.

Toinen erä oli alussa tasaisempi, mutta silti edettiin vierasjohdossa. Jälleen tilanteessa 11–11 oltiin tasoissa, mutta tällä kertaa Mesto ei päässyt OrPon ohi. OrPo vei peliä hienokseltaan kapteeninsa Eeva Puukan osoittamaa tahtia, mutta tasoissa oltiin taas kuudessatoista ja yhdeksässätoista pisteessä. Kotijoukkueesta Taru Alho ja pelikentille paluun tehnyt Niina Aaltonen onnistuivat torjunnoissa ja Saara Lepistö jatkoi hyvää peliään. Erän loppu oli todella tasainen ja tiukka, joukkueet tekivät pisteitä vuorotahtiin niin että edettiin lisäpisteille asti. Ensimmäisen eräpallon onnistui hankkimaan itselleen Orpo, mutta syöttämään vaihdettu Meston entinen kapteeni Jenni Tuovila syötti pallon verkkoon. Tilanteessa 24–25 nähtiin huikea palloralli verkolla, ja vaikka Mestolla oli vaikeuksia toimittaa pallo OrPon puolelle, se voitti kyseisen kamppailun. Tästä OrPo lannistui hieman henkisesti ja teki muutaman helpon virheen: kuutoslyönti suoraan Lepistön yksinäiseen torjuntaan ja järjestysvirhe aloitussyötön lähtiessä. OrPo kuitenkin kokosi itsensä ja vei lopulta erän Eeva Puukan ja Myriam Englishin hienosti viimeistellyillä hyökkäyksillä jatkopistein 28–30.

Kolmas erä alkoi eristä tasaisimmin. Joukkueet tekivät pisteitä vuorotahtiin, mutta Mesto oli hieman niskan päällä. Tilanteessa 8–6 nähtiin pitkä palloralli, jonka Saara Lepistö jälleen päätti ja Mesto sai nimiinsä. Tästä innostuneena kotijoukkue karkasi jo kolmen pisteen päähän vieraista. Tilanteessa 14–12 kotijoukkue otti aikalisän rauhoittuakseen peräkkäisten virheiden jälkeen. OrPo kuitenkin valitsi jo uutta vaihdetta peliinsä ja meni Mesto ohi tilanteessa 15–16. OrPon Moim syötti edelleen pahoja hyppysyöttöjään, joiden edessä tamperelaiset olivat ihmeissään. Tilanteessa 15–17 Mesto yritti sinnikkäästi voittaa pitkän pallon, mutta lopulta Emilia Kuupon päättämä hyökkäys tuomittiin leveäksi. Kolmannessa erässä kahdenkymmenen pisteen rajan ylitti ensimmäisenä pienen piste-etumatkan kotijoukkueeseen tehnyt OrPo. Tilanteessa 18–22 Meston Noora Rautio otettiin taas syöttövaihtoon ja joukkue taisteli hänelle lisäsyötön. Erän lopun kuitenkin pelasi vahvemmin vierasjoukkue OrPo, joka saavutti ensimmäisenä kolmannenkin erän eräpallon ja samalla ottelupallon. Kolmas erä lukemin 20–25 ja sitä myötä koko pelin voitto OrPolle.

Meston Viktor Circenko:

- OrPon Mercy Moimille emme voineet mitään ja kahdessa ensimmäisessä erässä oli tosi huonot alut. Aloitussyöttö kulki kuitenkin tänään normaalisti.

- Olen ihan tyytyväinen joukkueeseen, vaikka tänä viikonloppuna pari kertaa turpiin tulikin. Meillä on paljon nuoria joukkueessa – ja nuori passari. Olen kuitenkin tyytyväinen tekemiseen. Vaikeuksia joukkueen kanssa ei ole, koska joukkue puolustaa tosi hyvin, tänäänkin ainakin kaksi ensimmäistä erää.

- Koko ajan taistellaan, joskus onnistuu ja joskus ei. Tänään ei onnistuttu, mutta meillä on vielä monta peliä vielä edessä.

OrPon Teemu Oksanen:

- Lähdettiin peliin kolme tappiota alla, mutta eilen pelattiin hyvin. Eilen oltiin haastajia ja tänään ennakkosuosikkeja. Päätettiin itse olla kovia, ja se kantoi. Isoin juttu oli saada tahtotila torjuntapelaamisessa kohdilleen niin että ruvettiin oikeasti torjumaan ja kunnolla. Lepistön Saaraa ei kuitenkaan saatu kiinni, ja tuli vähän yllätyksenä, miten paljon hän sai passeja. Siuroa ja Alhoa ei kuitenkaan päästetty rellestämään.

- Täytyy olla tyytyväinen, jotta voitettiin tänään. Onnistuttiin joukkueena, eikä oltu kenenkään yksittäisen pelaajan varassa.

- Pääsääntöisesti erät aloitettiin hyvin ja puoliväleissä hermoiltiin vähän. Mielestäni voitettiin syöttö-vastaanotto-kisa selkeästi ja sitä kautta saatiin torjuntoja runsaasti. Tänään voiton avaimet olivat puolustuksessa.

Parhaina palkitut pelaajat:
OrPon paras: Maria Tuominen
Meston paras: Saara Lepistö

Mesto: Lepistö 13/+13, Siuro 13/+6, Kuuppo 7/-1
OrPo: Moim 18/+9, Puukka 12/+9, English 12/+3
Yleisöä: 319

LähiTapiolan pisteet:
3 Moim OrPo
2 Häkkinen Mesto
1 Puukka OrPo

Ottelun tilastot

Pölkky syötteli savolaisvieraat kumoon

Pölkky Kuusamo (6-5) nautiskeli komean 3-0 voiton Pieksämäki Volleystä (4-8). Eräpisteet kirjattiin 25-23, 25-25 ja 25-16.

Pieksämäki aloitti pelin taitavilla suorituksilla. Vierailijan ensimmäisen erän neljä torjuntapistettä, maltillinen hyökkäyspelaaminen ja huononkin vastaanoton jälkeen Bulajicin (18/+12) painavat hyökkäykset laittoivat kotijoukkueen ahtaalle. Pölkyttäret eivät hätääntyneet vierailijoiden otteesta, vaan paransivat tekemistään ja kuittasivat erän 25-23.

Toisen erän myötä vierailijoiden vastaanottopeli mureni vähitellen. Toisessa erässä vaihdosta tullut Tiia Pohjonen (1,+1) syötteli pitkän putken, joka viimeisteli tämän erän 25-15 Pölkylle. Kolmannessa erässä vierailijoiden vastaanottoa möyhensi hyvällä syötöllä kotijoukkueen Nicholson (12/+9). Erä tuli toisen erän kaltaisesti 25-16.

Ivana Bulajic, Pieksämäki Volley:

- Tänään saimme paremman pelin kuin eilen. Muutama helppo puolustuspallo jäi turhaan kenttäämme ja vastaanottopelissämme on paljon parannettavaa. Omaan peliini olen tyytyväinen.

Satu Natunen, Pieksämäki Volley:

- Jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin.Valitettavasti kotijoukkueen onnistuneen syöttöpelin myötä käyrämme kääntyi alaspäin. Ivanan otteisiin olen tyytyväinen, mutta hänen onnistumisien lisäksi muiltakin laitureita tarvitaan tehoja.

Emmi Huovinen, Pölkky:

- Hyvä syöttö- ja VO- peli meiltä. Koko viikko on sujunut hyvin treeneissä ja se näkyi tänään. Ehkä yksi kauden parhaimmista peleistä meiltä. Oma kauden avaus jännitti. Tekemistä minulla on paljon ennen kuin olen viime kauden tasolla.

Tuomas Alatalo, Pölkky:

- Tyytyväinen olen tähän harvemmin saatuun 3-0 voittoon. Viime viikon LPViesti pelin tasaista tekemistä saatiin jatkettua eikä panikoitu ensimmäisessä erässäkään. Syöttöpeli oli tänään meiltä kauden parhaalla tasolla. Paljon siitä ollaan puhuttukin. Kotiyleisö kannusti taas hienosti meitä.

Parhaat pelaajat:
Pölkky: Lotta Piesanen
Pieksämäki Volley: Ivana Bulajic

Pölkky: Klimova 15/+12, Prokopenko 13/+8, Nicholson 12/ +9
Pieksämäki: Bulajic 18/+12, Hollas 10/+6, Alter 5/+3
Yleisöä: 301,
T 9-5, Ä 9-2, SV 8-4, H% 46-35, VO% 49-25

LähiTapiolan pisteet
3 Piesanen, Pölkky
2 Klimova, Pölkky
1 Prokopenko, Pölkky

Ottelutilasto

Kuvat:
Hanna Hietikko / Mesto

  Takaisin