Seuraa meitä somessa:

VaLePa kaatoi Tiikerit vahvalla pelillä

25.02.2017

Runkosarjan voitosta taisteleva VaLePa (22-3) kaatoi lauantaina Sastamalassa vierailleen hallitsevan mestarin Tiikerit (15-10) erin 3-1 (20-25, 25-20, 26-24, 25-17).

Ottelun alkua hallitsi kotijoukkue. Vastaanotto kuitenkin kangerteli, eikä hyökkäyspeli oikein lähtenyt käyntiin. Laitapelaajat pelasivat ehkä hieman varovaisesti, johtuen siitäkin ettei palloa vaan saatu passarille kunnolla passattavaksi. Valmentaja Mäkihannun taktiikka puri. Ykköshyökkäykset jäivät odottamaan tulevia eriä. Tiikerit tuli rinnalle tilanteessa 10-10 ja meni ohi. Toisena yleispelaajana aloittanut Peetu Mäkinen vaihdettiin vielä Timo Jokiseen, mutta Tiikerit eteni vääjäämättä erävoittoon.

Toisessa erässä VaLePa sai vastaanottopelin kuntoon ja Mikko Esko pääsi kunnolla kapellimestarin rooliinsa. Aloitussyötön tehoa lisättiin ja torjuntapelikin kohentui. Puntit tasoittuivat. VaLePa oli ensimmäisen erän tavoin niskan päällä. Tiikerit pääsi välillä tasoihin, mutta ei enää ohi. Urpo Sivula ja Olli Kunnari nostivat hyökkäystehojaan ja VaLePa lasketteli erän voittoon.
Pitkän erätauon jälkeen mittailtiin joukkueiden henkistä kanttia eli niin sanotun kasetin kestävyyttä. VaLePa oli moneen otteeseen pisteen pari edellä, mutta aina Tiikerit tasoitti. Kunnarin ja Sivulan hyökkäyksien myötä VaLePa hivuttautui hiljalleen eräpalloon, mutta Tiikerit tuli vielä kerran tasoihin 24-24. Leppälä ja Hunt tekivät hyökkäysvirheen mieheen ja erä oli VaLePan.

Neljäs erä oli kotijoukkueen hallintaa. Ottelun hahmo Upi Sivula jatkoi murskaavaa hyökkäyspeliään. Kunnari ja Jokinen säestivät mainiosti. Jarmo Korhonenkin alkoi lämmetä ja puolustuspelin lukko pääsi jälleen omalle tasolleen. Keskimiehistä Garmody oli tänään tehokkaampi. Tiikerit puolusti vielä uhrautuvasti, mutta mikään ei auttanut, erä ja ottelu VaLePalle.

VaLePan parhaana palkittiin ansaitusti Urpo Sivula (23/+14). Tiikerien paras oli Enderwin Herrera (18/+6).

VaLePan hakkuri Upi Sivula

- Eka erässä ei oikein saatu palloa ylös. Ykköstempoa ei saatu sitten käyntiin, eikä laidoiltakaan pallo oikein kuollut. Herrera täytyi saada kuriin. Vaihdettiin syöttötaktiikka toiseen erään ja se tepsi. Kummallakin Tiikeripassarilla oli suuria vaikeuksia, kun leijamiehemme painostivat vastustajan liberoa. Vastaanottomme koheni ja oma hyökkäyspelaamisemme alkoi toimia, eikä sen jälkeen ollut epäselvää ottelun voittajasta.

VaLePan päävalmentaja Sami Kurttila

- Nostettiin tasoa edellisestä pelistä, saatiin lisäenergiaa pelaamiseen. Hieno tilanne, on tulossa ensimmäinen ehjä harjoitteluviikko kahteen kuukauteen. Koko joukkue onnistui hienosti ja Upin hyökkäyspelin voi lisäksi mainita. Torjunnat voitettiin, mutta puolustuspelissä Tiikerit oli edellä.

Tiikereiden päävalmentaja Jukka Mäkihannu

- Hyvä maku jäi häviöstä huolimatta. Vastaanottopeli onnistui, erityisesti liberon vastaanottopeliin olen tyytyväinen. Eka erän torjunta/puolustus, mutta ensimmäisen erän jälkeen hyökkäyspeli hieman hiipui. Haetaan vahvuutta isojen pelien ratkaisuvaiheisiin.

LähiTapiolan pisteet
3 Sivula VaLePa
2 Kunnari VaLePa
1 Herrera Tiikerit

VaLePa - Kokkolan Tiikerit 3-1
20-25, 25-20, 26-24, 25-17
VaLePa: Sivula 23/+14,Kunnari 14/+7
Kokkolan Tiikerit: Herrera 18/+6,Hunt 14/+6
Katsojia: 654

Ottelutilasto

ETTA:lle kolmas perättäinen voitto, nyt Riennon kustannuksella

Lentopalloseura ETTA (12-14) voitti kolmannen ottelun peräjälkeen, kun joensuulainen Liiga-Riento (1-24) kaatui suoraan 3-0 (25-18, 25-13, 25-18) Bitfactorin isännöimässä ottelussa. Urheilutalolla oli tänään hyvin yleisöä ja katsomossa kauden paras tunnelma, mistä kiittäminen Oulunsalon Vasaman runsaslukuista juniorilaumaa.

ETTA aloitti ottelun seitsikolla: Niko Haapakoski (P), Anssi Hakala (YP), Eetu Pennanen (YP), Joonas Jokela (H), Markus Kaurto (KT), Ville Kaksonen (KT) ja Petteri Kiilunen (L). Varsinkin yleispelaajaosastolla pelattiin tänään laajalla rintamalla, kun myös Antti Ronkainen ja Jiri Hänninen kävivät kentällä paikkaamassa Hakalaa ja Pennasta

Riennon aloitus oli: Hiago Garchet (P), Ville Louhela (YP), Tuomas Siirilä (YP), Joni Savimäki (H), Fred Musoni (KT), Atte Rissanen (KT) ja Lasse Kukkonen (L). Keskitorjuja Farouq Hedhili kävi ajoittain kentällä ja Antti Karttunen yleispelaajana. Savimäki ja Louhela puolestaan vaihtoivat paikkoja kolmanteen erään hakkurin ja yleispelaajan tonteilla.

ETTA hyppäsi heti ensimmäisen erän alussa kuskin paikalle. Vastustajaa parempi hyökkäyspelaaminen ja kenttäpuolustus veivät kotijoukkueen karkumatkalle ja sama kaava jatkui koko ottelun ajan. ETTA:n parhaana palkittiin tänään eniten pisteitä tehnyt hakkurimme Joonas Jokela 17 +11. Myös keskitorjujat Markus Kaurto 10 +8 ja Ville Kaksonen 9 +8 pelasivat hyvin kovilla tehoilla. Yleispelaaja nelikkomme ei tänään rotaatiosta johtuen pisteillä juhlinut mutta Hakala ja kumppanit hoitivat puolustus- ja vastaanottopelin todella mallikkaasti.

Vierailta parhaana palkittiin hakkurin ja yleispelaajan paikoilla vaihdellut Joni Savimäki 13 + 6. Riennon valmentaja Jani Säisä myönsi ottelun jälkeen, että raskas kausi alkaa näkymään joukkueen pelaamisessa ja paketti ei tällä hetkellä pysy kasassa.
ETTA jatkaa kotipelejään lauantaina 4.3. klo 15:30 Mestaruusliigan neljäntenä olevaa Kokkolan Tiikereitä vastaan Symbion isännöimässä ottelussa.

Jani Säisä:

- ETTA:n puolella oli kivaa ja meillä oli kaikkea muuta kuin kivaa. Pelaaminen on katkonaista ja fokus ei pysy oikeissa asioissa. Henkilökohtaisella tasolla ei pysytä pelissä mukana ja tulos on sen jälkeen ruman näköistä. ETTA pelasi koko pelin varmasti ja ansaitsivat tänään voiton. Meidän vahvistukset yrittävät täyttää paikkansa mutta erityisesti heistä näkee, että tukkaan on tullut koko kauden.

Joni Savimäki:

- Tulos oli tänään selkeä ja me ei oikein pystytty missään vaiheessa haastamaan ETTA:a. Kotijoukkue pelasi kieltämättä hyvän ottelun ja meillä jatkui sama kaava kuin viime viikonloppuna. Peli ei vaan pysy kasassa ja joka osa-alueella kyykitään.

Olli Kuoksa:

- Tämän päivän otteluisännän kanssakin on puhuttu, että kun työpaikalla on kivaa, niin töitäkin on mukavampi tehdä. Meillä oli vaikeita pätkiä tammikuussa mutta meidän arvojen mukaan se ei saanut vaikuttaa tekemiseen ja hommasta pitää silti nauttia. Nyt meidän joukkue on paremmassa kunnossa kuin kertaakaan tällä kaudella ja pelaamisesta nautitaan. Kovan työn tulos alkaa nyt näkyä kentällä vaikka ainahan lentopallossa löytyy kehityskohteita. Paljon harjoiteltu hyökkäyspeli alkaa olla hyvällä tasolla mutta sitä hiomalla tästä joukkueesta voi saada vielä enemmän irti.

Joonas Jokela:

- Me pelattiin tänään hyvin koko joukkueena ja kentällä oli hauskaa. Meidän pelaaminen menee koko ajan eteenpäin ja luulen, että ero kärkijoukkueisiin on kaventunut. Toki kaikkien joukkueiden peli on varmasti kehittynyt mutta kyllä me pystytään voittamaan keväällä kenet tahansa.

Parhaat pelaajat:
ETTA: Joonas Jokela
Riento: Joni Savimäki

LähiTapiolan pisteet
3 Jokela ETTA
2 Kaksonen ETTA
1 Kaurto ETTA

Etta - Liiga-Riento 3-0
25-18, 25-13, 25-18
Etta: Jokela 17/+11,Kaurto 10/+8,Kaksonen 9/+8
Liiga-Riento: Savimäki 13/+6,Karttunen 6/+0,Louhela 5/+0
Katsojia: 657

Ottelutilasto

  Takaisin