Seuraa meitä somessa:

Kansainvälinen seurasiirto

Lentopalloliiton sarjoissa joukkuetta saavat edustaa suomalaiset pelaajat ja ulkomainen pelaaja saatuaan siihen lähtömaansa liitolta luvan. Liiton yläsarjoissa (mestaruusliiga ja 1-sarja) luvaksi katsotaan ensisijaisesti FIVB:n ITC-siirtojärjestelmässä asianmukaisesti täytetty pelilupa. Mestaruusliigan ulkomaalaispelaajien edustusoikeus tulee olla FIVB:n tai CEV:n hyväksymä.

CEV:n ja FIVB:n välisen sopimuksen mukaisesti Euroopan sisäisissä siirroissa Suomen kolmanneksi korkeimmalle ja sitä alemmille tasoille CEVin maksua ei tarvitse maksaa (siirtotyyppi ”no international rights”).

Euroopan ulkopuolelta tulevien pelaajien osalta maksuvapautus koskee vain niitä pelaajia, jotka eivät pelaa kansainvälisiä otteluita eivätkä saa minkäänlaista korvausta pelaamisestaan. Seuralla on velvollisuus esittää todisteet siitä, että edellä mainitut ehdot toteutuvat.

Ns. Alasarjoissa edustusoikeuden vahvistamisen edellytykset määritellään tapauskohtaisesti liittoon toimitettujen selvitysten perusteella.

FIVB:n sähköinen tietokanta toimii seurojen saamien tunnusten kautta. Mikäli seuralle ei näitä tunnuksia ole toimitettu, ota yhteyttä Jari Lankiseen 040 1312454. Kaikissa kansainvälisiin pelaajaedustuksiin liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä etunimi.sukunimi(a)lentopalloliitto.fi.

Kaikissa kv.siirroissa edellytetään kv-kirjaamismaksun suorittamista lentopalloliitolle. Lentopalloliiton KV-kirjaamismaksujen suuruudet ovat:

Mestaruusliiga 250 €, 1-sarja 150 €, 2-sarja 85 € ja muut sarjat 60 €.

Nämä kirjaamismaksut tulee maksaa Lentopalloliiton tilille (HUOM! Uusi tili)

FI38 4108 0010 9830 08 ITEL FIHH

Maksuvaluutta

Euroopan sisäisissä siirroissa maksu maksetaan CEV:in pankkitilille euroina. CEV:n siirtomaksun summa kaudelle 2022-2023 ovat liigan osalta 1920€ ja 1-sarjan osalta 1440€.

Euroopan ulkopuolelta tulevien siirtojen osalta maksut FIVB:n pankkitilille Sveitsin frangeina (2.000 CHF/1.500 CHF). Tilinumerot alla. Maksutapahtumassa tulee maksaa kaikki maksutapahtumaan liittyvät pankkikulut. Huomiotava erityisesti Osuuspankin kautta suoritettavissa maksuissa. Suosituksena on maksaa 20€ ylimääräistä transaktiomaksua, mikäli on pienikin epävarmuus kaikkien pankkikulujen maksusta.

Ulkomaille siirtyvien pelaajien osalta Suomen Lentopalloliiton kansainvälinen kirjaamismaksu määräytyy CEV:n siirtolaskurin mukaan. Siirtolaskurin linkki löytyy osoitteesta: http://transfers.cev.lu/default.aspx

FIVB:n pankkiyhteys ja osoitetiedot ovat seuraavat:
saajan nimi:
Beneficiary:
Fédération Internationale de Volleyball (FIVB)
Chemin Edouard-Sandoz 2-4
1006 Lausanne

Bank account:
Banque Cantonale Vaudoise
Case Postale 300
CH-1001 LAUSANNE / Switzerland

Account: K 5380.20.63 (Clearing: 767)
BIC Code (Swift Address): BCVLCH2LXXX
IBAN: CH05 0076 7000 K538 0206 3

CEV:n pankkiyhteys:
saajan nimi:
CEV / Condefederation Europeenne De Volleyball

osoite:
488 route de Longwy
L1940 Luxembourg

Pankkiyhteys:
BGL BNP PARIBAS LUXEMBOURG SA
IBAN: LU 6000 3044 2729 8050 00
SWIFT: BGLLLULL

Euroopan Lentopalloliiton siirtosivusto löytyy osoitteesta: http://transfers.cev.lu/

Tarkempia ohjeita siirtojärjestelmästä ja sen käytöstä löydät ao. linkin takaa.

FIVB Electronic International Transfer Procedure Manual 2021-2022