Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volley - Kokkolan Tiikerit

20.01.2019

Viides syy saapua Toijalan Monitoimihalliin sunnuntaina on Akaa-Volleyn valmentaja Oliver Lüütsepp. Millaisia kuvioita kapellimestari on avustajiensa kanssa loihtinut Tiikerilauman kesyttämiseen.

Kesyttääkö Akaa-Volley Tiikerit


Nyt jos koskaan kannatta tulla seuraamaan lentopalloa paikan päälle. Ei muuta kuin sukset jalkaan ja ilmastoystävällisesti hiihtäen Akaaseen Toijalan Monitoimihalliin tulevana sunnuntaina klo 17 alkavaan otatukseen Akaa-Volley vastaan Kokkolan Tiikerit. Jaa, että miksi?

Ensinnäkin joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolme kertaa ja joka matsissa pisteitä on metsästetty täydet viisi erää. Tiikerit on hieman niskan päällä voitettuaan näistä peleistä kaksi. ”Kotisalissaan Akaa-Volley on hankala voitettava”, on kuultu jo usean joukkueen valmentaja suusta tällä kaudella. Odotettavissa on siis jännitystä enemmän kuin komisario Palmu -elokuvissa. Ja Palmun erehdys on kuitenkin valittu Suomen kaikkien aikojen elokuvaksi.

Toiseksi Tiikerit käyvät edellisenä päivänä raatelemassa sarjakärki VaLePaa Sastamalassa. Joko joukkue saa sieltä lisävirtaa Akaaseen tai sitten Toijalan Monarille saapuu kissalauma, joka ei jaksa kuin kehrätä lempeästi. Tiikerien historia tältä kaudelta on ollut melkoista vuoristorataa. Tämän vuoden puolella joukkue on kaatanut nimivahvan Savo Volleyn 3-0, mutta jäänyt Ettan murjomaksi samoin numeroin. Mikä onkaan joukkueen lataus sunnuntaina?

Kolmanneksi Akaa-Volley saa vastaansa miellyttävän vieraan. Tiikerien australialainen keskitorjuja Simon Hone ei jatka kevätkaudella Kokkolassa ja seura lainasi VaLePasta Rami Rekomaan. Rekomaa oli nostamassa Akaa-Volleyta Mestaruusliigaan ja tulee nyt siis entisen kotiyleisönsä eteen näyttämään, mitä on oppinut VaLePan laadukkaassa joukkueessa. Mies on pelannut Europan Cup -peleissä, joten kovuutta on varmasti jäänyt pelipaitaan.

Neljänneksi pitää jälleen kerran korostaa Monarin tunnelmaa. Akaan katsomo luo saliin kaikkien pelaajien ja valmentajien ylistämän ilmapiirin. Pelkästään sen vuoksi kannattaa kokea lentopallo-ottelu paikan päällä. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua.