Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volley - Vantaa Ducks

04.10.2018

Vantaa Ducks saapuu Akaa-Volleyn vieraaksi

Viime lauantaina Akaa-Volleyn kotiyleisö pääsi ihastelemaan Suomen maajoukkuelibero Niklas Breilinin (Kokkolan Tiikerit) työnäytettä. Torstaina liberotyöskentely on varmasti yhtä hyvää, kun Vantaa Ducksin kokenut Pasi Hyvärinen käärii hihat ylös ja ryhtyy hommiin.

- Mielenkiintoinen ottelu tulossa, aprikoi Akaa-Volleyn manageri Risto Lahti.

- Ducks on menettänyt viime kaudella meitä kurittaneen Miro Määttäsen Savon puoleen. Mutta on hankkinut pari kovaa brasilialaista pallontappajaa. Hakkuri Thiago Maciel on nähty Suomessa aiemminkin (Team Lakkapää), mutta yleispelaaja Leo Jack on täysi arvoitus, pohti Lahti pari päivää ennen peliä.

Onhan Ducksilla tulivoimaa. Joukkueen toisena hakkurina jatkaa jo kahdeksan vuotta ankkaparvessa (tosin aiemmin Korson Veto) viihtynyt yli kaksimetrinen Antti Vallin. Eikä kolmas pajavasara Karl Külaots jää yhtään edellä mainittujen varjoon. Kun vielä tulitukea tulee yleispelaajatontilla hääräävältä ikinuorelta Toni Kankaanpäältä, Akaa-Volleyn puolustus on helisemässä.
Nähtäväksi jää, kuinka Ducksin uusi passari Aleksi Lankinen (aiemmin Leka Volley) löytää mainitut pistenikkarit. Mikäli Hyvärinen tosiaan on Ducksin kokoonpanossa, nostopeliin joukkue ei nitkahda.

- Töitä saamme varmasti tehdä ihan täyden iltapuhteen verran. Mutta jos joukkueemme nousee jälleen yhden pykälän pallovarmuudessa eteenpäin, meillä on ihan täydet mahdollisuudet Ducksia vastaan, punnitsee Lahti.

- Jos jotakin saan toivoa, toivon, että Akaa-Volley onnistuu torjunta-puolustuspelaamisessa paremmin kuin Tiikereitä vastaan. Jos näin käy, Akaa-Volleyn kotikatsomo saa nähdäkseen jo toisen voittopelin näin kauden alkuun.

Akaa-Volley – Vantaa Ducks pelataan Akaassa, Toijalan Monitoimihallissa torstaina 4.10. klo 18.30.

Ottelu on nähtävissä myös Ruudusta suorana lähetyksenä: https://www.ruutu.fi/stream/3298754