Seuraa meitä somessa:

ETTA - Rantaperkiön Isku

17.02.2018

Runkosarja lähestyy loppua! ETTA kohtaa Iskun!

Lentopalloseura Etta palaa kotisaliin lauantaina 17. helmikuuta kello 15.30, kun pudotuspelipaikasta kynsin ja hampain taisteleva Rantaperkiön Isku saapuu pistejahtiin Matti Hietasen johdolla. ETTA käy puolestaan kovaa taistelua runkosarjan toisesta sijasta Sampo-Volleyn ja Hurrikaanin kanssa.

Viime viikon keskiviikkona Kokkolasta Tiikereiltä haetun tiukan 3-2 vierasvoiton jälkeen Etta:n joukkue sai ansaitun lepotauon peleistä vapaan viikonlopun merkeissä. Salilla on kuitenkin painettu hommia totuttuun tapaan. Edellisessä kotiottelussa Loimua vastaan liekeissä ollut Jiri Hänninen jatkoi Kokkolassa siitä, mihin Oulussa jäi. Erityisesti viidennessä erässä Hänninen oli ratkaisevassa roolissa nostamassa joukkuetta 9-12- tappioasemasta 15-13-voittoon. Hänninen hyökkäsi kaikki joukkueen viidestä viimeisestä pisteestä ja hänet palkittiin ansaitusti ottelun parhaana pelaajana toisen kerran peräkkäin.

Vierasjoukkue Isku käy todella tiukkaa kamppailua viimeisestä pudotuspelipaikasta. Joukkue on tällä hetkellä sarjassa kymmenentenä, mutta vain viiden pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Kokeneen maajoukkuejyrän, Matti Hietasen johtama joukkue saapuu Urheilutalolle pisteet mielessään. Toisena yleispelaajana nähtäneen kymmenettä kautta liigassa pelaava Tomi Mutka. Passari Mauri Kurpan pelikirjassa hyökkäysvastuuta annetaan myös hakkuri Mika Mäntylälle, joka on tällä kaudella takonut 317 pistettä.

Ottaako pudotuspelipaikan varmistanut Etta tukevan otteen sarjan kakkospaikasta vai Isku askeleen kohti pudotuspelipaikkaa? Jatkaako Hänninen loistavia otteita? Johdattaako Hietanen Iskun pisteille? Se selviää lauantaina kello 15.30 Urheilutalolla!

Oletetut aloituskokoonpanot:
Etta
Passari: Niko Haapakoski
Yleispelaajat: Eetu Pennanen, Jiri Hänninen
Keskitorjujat: Jens Ahremark, Markus Väisänen
Hakkuri: Joonas Jokela
Libero: Anssi Hakala

Isku
Passari: Mauri Kurppa
Yleispelaajat: Matti Hietanen, Tomi Mutka
Keskitorjujat: Tatu Härkönen, Ilari Toimela
Hakkuri: Mika Mäntylä
Libero: Tommi Roininen

MITÄ: Mestaruusliigalentopalloa Lentopalloseura Etta – Rantaperkiön Isku
MISSÄ: 17.2.2018 Oulun Urheilutalolla klo 15.30
OTTELU: Nyt taistellaan tosissaan runkosarjan toisesta sijasta!