Seuraa meitä somessa:

Hurmos - Ducks

06.02.2021

KARELIAN HURMOS KOHTAA VANTAA DUCKSIT KOTIOTTELUSSA JOENSUUN URHEILUTALOLLA LAUANTAINA 6.2. KLO 19.30.


Päävalmentaja Matti Alatalo kokee ottelutauon hitsanneen joukkuetta yhteen entistäkin paremmin: ”Hurmos on saanut valmistautua hyvin ja rauhassa tuleviin koitoksiin. On keskitytty harjoitteluun ja tehty paljon asioita jo tuleviakin kausia silmällä pitäen. Takana on hyvä ja tehokas treenijakso. Pelin peruspilareita on viety roimasti eteenpäin. On ollut valmentajana ilo huomata, kuinka sitoutuneita kaikki ovat olleet tekemiseen myös pitkän tähtäimen tasolla.”

Loppurunkosarjassa Karelian Hurmoksella on jäljellä viisi kotiottelua. ”Lähdemme näihin peleihin haastajan roolissa, mutta joukkueella on edelleen erittäin hyvät mahdollisuudet kivuta sarjataulukossa ylöspäin. Olemme saaneet treenattua hyvin ja kovaa, eikä korona ole sotkenut harjoittelurutiiniamme lainkaan. Kaikki ovat pysyneet terveinä koko ottelutauon ajan ja olemme tällä kaudella välttyneet tavallisilta kausi-influenssoiltakin. Peleissä voimme nyt mitata, mihin tämä tiukka treenijakso riittää. Harjoittelu on harjoittelua, mutta pelit ovat todellinen mittari siihen, missä todellisuudessa mennään” summaa Alatalo.

Hurmoksen seuraava kotipeli päättää lähes kolmen kuukauden mittaisen pelitauon. Ottelut tullaan pelaamaan näillä näkymin ainakin helmikuun loppupuolelle ilman yleisöä. Alatalo kertoo pelaajien odottavan pelikentälle pääsyä jo malttamattomina: ”Joukkueen fiilis on innostunut ja kotipelejä odotellaan jo kovasti. On todella kiva päästä pelaamaan näitä pelejä, harmi vain, ettemme saa ottaa katsojia paikan päälle. Onneksi meillä on yleisö mukana kuitenkin myös ruudun välityksellä ja pelaamme sillä ajatuksella, että haluamme tässäkin tilanteessa tarjota katsojillemme näyttävää ja kiinnostavaa lentopalloa. Kannustuksen merkitys joukkueelle tällaisessakin tilanteessa on erittäin suuri.”

Runkosarjan viimeisessä pelissä 3.3. Karelian Hurmos kohtaa kotiareenallaan Lakkapään. ”Maaliskuun alkuun mennessä olemme päässeet pelaamaan kautemme parasta peliä ja siitä viikon päästä edetään sitten pudotuspeleihin. Liikaa ei toki saa miettiä kuukauden päähän, etenemme peli kerrallaan. Meillä on hyvät mahdollisuudet olla sarjassa kahdeksan parhaan joukossa. Rauhallisen alkuvuoden olemme käyttäneet hyväksi käymällä keskusteluja avainpelaajien jatkosopimuksista ja näitä sopimuksia tullaan julkistamaan jo lähiaikoina” paljastaa Alatalo.

Kaikki Hurmoksen ottelut ovat katsottavissa Ruutu+-palvelussa ja kolme ottelua näistä myös Karjalaisen nettilivessä.
Vantaa Ducks pelaa perjantaina savoa vastaan ennen joensuuhun saapumista.