Seuraa meitä somessa:

Kokkolan Tiikerit - Team Lakkapää

04.10.2018

Vihdoinkin kotiavaus! - Lakkapää ja Savo-Volley Kokkolaan!

Odotettu kotiavaus pelataan torstaina 4 lokakuuta. Team Lakkapää saapuu Kokkolaan.

Lakkapään riveissä pelaa muutama uusi kasvo, muun muassa ex-tiikeri Jani Sippola, joka kolme edellistä kautta jakeli passeja Belgiassa, Saksassa ja Romaniassa. Joukkueessa on runsaasti pituutta, Oliver Martin 208, Daniel Grant 205 ja Jayson McCarthy 205.

- On mukava päästä taas kotiyleisön eteen. Kotipelit on yksi iso suola, Antti Leppälä toteaa.

- Lakkapää on vastustajana aika tuttu, mutta toki siellä on uusiakin kasvoja.

Tiikerit hävisi kauden avauspelin, jossa Akaa-Volley oli parempi 3-2.

- Siinä pelissä meidän side-out oli ihan suht.koht hyvällä tasolla. Mutta joka osa-alueella meillä on kehitettävää. Kehitystä tapahtuu joka päivä, mutta sama tilanne on kaikilla muillakin, valmentaja Mikko Keskisipilä toteaa.

- Lakkapäällä on hyvä ryhmä. Isot pitkät keskimiehet on vastassa. Vähän erityylinen hakkuri kuin mitä muilla joukkueilla.

- Meille on iso asia pelata kotiyleisön edessä. Täällä on aina hyvä yleisö ja se on meille vahvuus. Toivottavasti hyvä tunnelma jatkuu, mutta meidän on myös osattava vastata siihen. Joka pelissä on annettava kaikkemme.

Lauantaina Kokkolaan saapuu Savo-Volley. Keskisipilä ei vielä siirrä ajatuksia siihen otteluun, vaan peli kerrallaan edetään.

Antti Leppälä lähettää terveiset Savo-Volleyn ykköspyssylle, ex-tiikeri "Lelu" Ojansivulle.

- Ei kannata viistoon lähteä hirveesti veteleen.

Savo-ottelusta enemmän torstain pelin jälkeen.

Toiminnanjohtaja Jussi Jokinen informoi muutamista uutuuksista.

- Kaikki Tiikereiden kotipelit näkyy Ruutu-plussan kautta, niistä kymmenen Tiikerit lähettää itse fanikameran kautta.

- Uutuutena on kenttää ympäröivät led-mainokset, yhteensä 59 metriä.

- Kaikki paikalle ihmettelemään tekniikkaa ja seuraamaan hyvää lentopalloa. Tiikerit on valmiina. Tiikerit taistelee.

Torstain Lakkapää-ottelu alkaa kello 18.30. Tervetuloa!

Lauantaina sitten Tiikerit-Savo-Volley 17.00. Tervetuloa!

Ja pelipaikkana Hollihaka.