Seuraa meitä somessa:

Nurmon Jymy - Hämeenlinna

29.09.2018

Jymyllä tuttu aloitusvastustaja

Nurmon Jymy kohtaa kotonaan lauantaina naisten lentopallon mestaruusliigan avauskierroksella tutun vastustajan Hämeenlinnan Lentopallokerhon. Viime keväänä joukkueet kohtasivat puolivälierissä, joista Hämeenlinna meni välieriin ja aina mestaruuteen saakka.

– Hämeenlinnassa on käytännössä koko joukkue muuttunut aina nimeä myöten. Viime vuoden joukkueesta on mukana kolme pelaajaa. Viime kaudella joukkueessa pelanneet ulkomaalaisvahvistukset ovat poissa ja suomalaispelaajia lähti myös ulkomaankentille, kertoo Jymyn valmentaja Kari Tuomela.

Tuomelan luotsaama Jymy ei ole Hämeenlinnaa harjoituspeleissä kohdannut, mutta videot on käytettävissä Hämeenlinnan harjoitusotteluista Kangasalaa ja LP Viestiä vastaan.

– Joukkue ei ehkä ole ihan samalla tasolla kuin viime vuoden mestaruusvuotena. Siellä on loukkaantumisia ja peli ei ole vielä valmista, kun kausi on alussa. Kokeneemmat lähti ja nuoria tuli tilalle, kuvailee Tuomela vastustajaa.

Hämeenlinnan passari Pauline Martin tulee Ranskasta. Toinen ulkomaalaisvahvistus viime kauden mestarijoukkueessa on jenkki Kayla Principato. Ulkomaalaispelaajien osalta virta Suomeen on pääsääntöisesti USA:n yliopistokentiltä. Niin myös tänä vuonna Jymyn joukkueessa. Keskitorjuja Lydia DeWeese ja yleispelaaja Sydney Pusa tulevat Tähtilipun kotimaasta.

– Lydia tuli Suomeen elokuun alussa. Hän on nuori, kimmoisa ja korkealle yltävä keskitorjuja. Sydney on ollut Suomessa syyskuun alusta. Koko ajan hän on parantanut otteitaan. Hän on hyvä vastaanottaja ja hänellä on hyvä käsi, Tuomela luonnehtii Jymyn jenkkivahvistuksia.

Jymy on monen joukkueen tapaan kokenut muutoksia. Viime kauden joukkueesta on kuitenkin mukana viisi pelaajaa. Lisäksi tuttuja pelaajia tuli takaisin, kun hakkuri Maja Krljic liittyi mukaan liigajoukkueeseen.

Tuomela painottaa sarja-avauksen merkitystä. Selvää on, että kauden avaus tuo mukanaan oman jännityksensä, mutta Jymyn tavoitteena on pärjätä heti alusta lähtien.

– Olemme harjoitelleet hyvin ja fyysisesti joukkue on hyvässä kunnossa. Yhteen pelaamisessa on vielä tekemistä, mutta eteenpäin mennään koko ajan, Tuomela toteaa.

Jymyn tavoite on parantaa sijoitusta viime kaudesta eli kurkottaa mukaan mitalipeleihin.

– Joukkue on mielestäni viimevuotista taitavampi. Lisäksi olemme päässeet harjoittelemaan kovempaa. Meillä on yhdeksän pelaajaa, jotka pystyvät harjoittelemaan kaksi kertaa päivässä. Se on askel tielle, millä Jymy haluaa olla, Tuomela taustoittaa.

Teksti: Jari Hakala