Seuraa meitä somessa:

Nurmon Jymy - HPK

15.03.2018

Jymy ei heitä pyyhettä kehään

Sarjanousija Nurmon Jymy on pelannut jo tähän mennessä hienon puolivälieräsarjan naisten lentopallon mestaruusliigassa viime kauden hopeajoukkuetta Hämeenlinnan HPK:ta vastaan. Jymy on haastanut ennakkosuosikin tasapäin tilanteen ollessa otteluvoittojen osalta HPK:lle 2-1. HPK:lla on mahdollisuus lunastaa paikka välieriin torstaina Nurmohallila pelattavassa neljännessä puolivälieräottelussa, mutta Jymyn leirissä ollaan vahvasti toista mieltä.

– Olemme ylpeitä joukkueesta. Joukkue on pelannut hyvin ja toivotaan, että sama vire jatkuu. Olemme korostaneet itseluottamuksen merkitystä ja päät ylhäällä menemistä. Sillä asenteella on taisteltu ja sillä myös jatketaan, Jymyn valmentaja Kari Tuomela painottaa.

Jymy on aloittanut molemmat Hämeenlinnan pelit vahvasti ja vei molemmissa avauserän. Kotiottelussa viime sunnuntaina Jymy oli liekeissä lähes 500 katsojan edessä ja voitti ottelun erin 3-2.

– Meillä on ollut hieno yleisö läpi runkosarjan ja play-offien. Kotiyleisön merkitys on suurempi kuin moni edes arvaa. Pelaajat kuulevat yleisön kannustuksen ja arvostavat sitä miten kotiyleisö jaksaa kannustaa vaikeissakin paikoissa. Se antaa lisää potkua. Toivotaan, että torstaina on paljon väkeä, vaikka arki-ilta onkin, Tuomela kiittelee kotikatsomoa ja kannustaa tulemaan paikalle.
Valmentaja toteaa joukkueensa olevan jo tähän mennessä paljon plussalla.

– Tähän mennessä paly-offeissa arvosana on kymmenen plus. Olemme tehneet oikeita asioita ja joukkue on ollut iskussa tärkeissä peleissä. Tosi tyytyväinen olen, mutta emme me heitä pyyhettä kehään. Torstaina haemme voittoa. Jos se tulee, niin pelit jatkuvat, mutta jos ei tule, niin ei maailma siihenkään kaadu. Tulevaisuudessa tulee uusia pelejä, Tuomela muistuttaa.
Kokeneen valmentajan rauhallisesta olemuksesta ja puheista aistii, että Jymyssä asenne on kohdallaan.

– Pelaajat ovat jälleen valmiina antamaan kaikkensa. Joukkue on pelannut ennakkoluulottomasti. Ei ole turhia jännitetty ja siitä kertoo myös se, että nostopeli on play-offeissa ollut kauden parasta. Sitä kautta myös oma peli on pysynyt kasassa, Tuomela toteaa.

Otteluiden välillä ei pysty ihmeitä tekemään. Tärkeintä on pitää yllä positiivinen vire. Ennen torstain kotiottelua Jymy pitää palaverin ja panostaa harjoituksissa aloitussyöttöihin.

– Syötön merkitys korostuu, sillä HPK:n haavoittuvin osa-alue on vastaanotto. Tosin ei syöttöön voi panostaa millä hinnalla tahansa, sillä kaikki osa-alueet pitää olla kunnossa HPK:n kaltaista joukkuetta vastaan. Syöttö ja vastaanotto ovat kuitenkin tärkeät. Niistä peli rakentuu, Tuomela korostaa.