Seuraa meitä somessa:

WoVo - JymyVolley

02.02.2021

Otteluennakko: WoVo Rovaniemi – JymyVolley

WoVo Rovaniemi jatkaa otteluita Mestaruusliigassa tulevana tiistaina, kun se kohtaa kotikentällään samoista sijoista taistelevan JymyVolleyn. Ottelu pelataan Santasport Lapin Urheiluopistolla 45 katsojalle tiistaina 2.2. klo 18:00. Kotisohville ottelun näyttää suorana ja selostettuna lähetyksenä Ruutu.

WoVo nappasi vajaat pari viikkoa sitten kauden neljännen voittonsa ja katkaisi samalla murheellisen kymmenen ottelun tappioputken Kuortaneen kustannuksella. Voitto valmennuskeskusjoukkueesta irtosi 3-1 kotivoitolla Oona Viljasen toimiessa rovaniemeläisten kirkkaimpana tähtenä.

Joukkueen tilanne sarjan hännillä on kuitenkin tukala ja pisteitä olisi raavittava kasaan kahdeksasta jäljellä olevasta ottelusta keinolla millä hyvänsä. Muutoin joukkueen asettama minimitavoite jää saavuttamatta.

–Voittoja tarvitaan useampia, mikäli mielitään saavuttaa pudotuspelipaikka. Tiistain Jymy-ottelustakaan ei kelpaa kuin kolmen pisteen voitto, WoVo-luotsi Teemu Mäkikyrö paaluttaa.

Eroa viimeiseen pudotuspelipaikkaan ennen viikonlopun otteluja on kolme pistettä, mutta kahdeksatta sijaa hallussaan pitävällä LP-Vampulalla otteluita on kolme WoVoa vähemmän. Huittislaisten ja WoVon väliin mahtuu vielä tiistainen vastustaja JymyVolley, joka on yhden ottelun vähemmän pelanneena pisteen WoVoa karussa.

Myös nurmolaiset katkaisivat oman tappioputkensa aiemmin tällä viikolla Kuortaneen kustannuksella, kun nuoret lupaukset kaatuivat selkeästi 3-0. Tuota ottelua edelsi viiden ottelun mittainen voitoton putki.

Kauden ehdottomana tähtenä Jymyn riveissä on tällä kaudella tuikkinut yleispelaaja Riikka Valkonen, joka voitti viime kaudella 1-sarjan pistepörssin Oulun Kiskossa. Maajoukkueleirityksiinkin keväällä valittu Valkonen on tehtaillut tällä kaudella 237 pistettä. Valkonen muodostaa tiistaille hyvän taisteluparin Viljasen kanssa, joka on onnistunut pisteilemään yhdeksän pinnaa enemmän.

Toinen mielenkiintoinen taistelupari nähdään verkolla, kun passari Iida Paananen saa vastaansa marraskuussa Jymyyn liittyneen Venla Hyttisen. Molemmat pelinrakentajat ovat voittaneet urallaan Suomen mestaruuden LP Viestissä; Paananen keväällä 2014 ja Hyttinen keväällä 2015. Kultakauden jälkeen Hyttinen suuntasi opiskelemaan ja pelaamaan Latvian Riikaan, josta palasi nyt koti-Suomeen.

Tämän kauden voitot WoVon ja Jymyn kohtaamisista ennen tiistaita ovat 1-1 ja pisteet WoVolle 4-2. Rovaniemeläisten terveystilanne on ennallaan edelliseen otteluun verraten, eikä muutoksia siltä rintamalta ole.

Helmikuun loppuun asti jatkuvien yleisörajoitusten myötä otteluun otetaan 45 katsojaa ennakkoilmoittautumisen perusteella. Ilmoittautumisesta tulee käydä ilmi katsojan nimi sekä kausi- tai vip-kortin numero. Ilmoittautumiset suoritetaan sähköpostitse osoitteeseen: womanvolley@gmail.com.

Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä Ruudussa. Selostettu lähetys Santasportilta alkaa klo 17:50. Selostamossa Harri Nykänen ja asiantuntija Teemu Niemelä.

Mestaruusliigan ottelu: WoVo Rovaniemi – JymyVolley, tiistaina 2.2. Santasport Lapin Urheiluopistolla klo 18:00.