Seuraa meitä somessa:

Ducks - Akaa-Volley

01.10.2022

Vantaa Ducks valmis kauden alkuun

Harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja uudet pelaajat ovat sopeutuneet hyvin joukkoon. Näin summaa päävalmentaja Juho Rajala Vantaa Ducksin tilannetta tulevan kauden kynnyksellä. Pientä säätöä toki vielä tarvitaan.

Ankoilla on takanaan kolme harjoituspeliä ja vieraspeli Raision Loimua vastaan perjantaina 30.9., kun kausi aloitetaan kotisalissa Korson Lumossa 1. lokakuuta klo 17.00. Harjoituspelit ovat näyttäneet missä mennään, vaikka Juho Rajala painottaakin, että suurin työ tehdään harjoituksissa. Harjoituspeleissä vastassa on ollut entisen pääkaupungin ylpeys TuTo ja Tallinnassa käytiin ottamassa mittaa TalTech Volleyballista.

- Tulos olisi tietysti voinut olla parempi, olisimme voineet voittaa jonkun peleistä. Mutta pelillisesti Tallinnan reissu näytti, että meidän pelimme löytyy kunhan kaikki voivat olla täysillä mukana. Peli on mennyt hyvään suuntaan ja tästä on myös hyvä lähteä viilaamaan kauden aloitusta ajatellen, Rajala sanoo.

Ducksissa nähdään kauden alkaessa kolme uutta pelaajaa. Keskitorjujan tontin ottaa haltuun nuori konkari Henrik Porkka, liberona vipeltää niin ikään nuori Louis Pineau ja uutena yleispelaajana joukkueeseen on liittynyt slovenialainen Sergej Drobnič. Kaikki kolme ovat Rajalan mielestä löytäneet paikkansa joukkueessa hyvin. Porkan tilanne oli kolmikon helpoin, sillä monet ankoista ovat jo ennestään tuttuja ja kavereita. Pineau ja Drobnič ovat kuitenkin Rajalan mielestä kummatkin hyvin omaksuneet joukkueen pelityylin.

- Pineau on hyvä vahvistus ja hänellä on kaikki edellytykset kasvaa yhdeksi liigan johtavista liberoista. Vaikka hän on nuori, hän on teknisesti hyvä, hahmottaa tilanteet hyvin ja voi ottaa isoa roolia, päävalmentaja toteaa. Drobnič liittyi joukkueeseen vähän Pineauta myöhemmin, mutta on tulonsa jälkeen mennyt paljon eteenpäin ja on päävalmentajan mielestä nyt löytämässä hyökkäystempon sekä laidoilta että kuutospaikalta.

Joukkue on kokenut pieniä vastoinkäymisiä loukkaantumisten muodossa. Marko Määttänen parantelee vielä olkapäätään, kun taas Nico Mäki-Valtari loukkasi treeneissä polvensa. Määttänen saataneen syksyn aikana mukaan, mutta polvi pitää Mäki-Valtarin poissa kentältä ensi vuoden puolelle.

Ducksin avausvastustaja on Akaa Volley, joka on uudistunut aika lailla viime kaudesta. Viime kauden hakkuri, pitkän linjan maajoukkuepelaaja Urpo Sivula, maajoukkueen libero Voitto Köykkä ja yleispelaaja Joni Mikkonen puuttuvat tämän kauden kokoonpanosta. Maajoukkueen keskitorjuja Sauli Sinkkonen sen sijaan löytyy myös tulevan kauden kokoonpanosta.

Akaan joukkueessa on neljä ulkomaalaispelaajaa, niistä tuttu ennestään suomalaisyleisölle on ainoastaan viime kauden Raision Loimussa erinomaista jälkeä tehnyt Ali Fazli. - Vaikea lähteä ennakoimaan avauspeliä kun vastustajan joukkue on mennyt suurilta osin uusiksi. Niin on muuten moni muukin joukkue, Rajala sanoo.

Hän toteaa, että tulevan kauden tulokset riippuvat osin siitä, miten hyvin joukkueet ovat onnistuneet ulkomaalaisten pelaajien hankinnassa. Vantaa Ducksilla on kuitenkin selvä tavoite, mitalipeleihin mennään tällä kaudella.

- Ei sitä muuten viitsisi salilla hyppiä, Rajala naurahtaa.

Ennen ottelua kahvion viereisessä haastattelupisteessä ovat ottelun ennakkotunnelmia kommentoimassa Akaa-Volleyn Olli Kunnari ja Vantaa Ducksin Juho Rajala. Ottelun pitkällä erätauolla on vieraana Vantaa Ducksin puheenjohtaja Ari Koskenoja. Arin kanssa Vantaa Ducksin toiminnan kehittämisestä.

Kannattaa tulla jo hyvissä ajoissa otteluun ja nauttia kahvion antimista se tuttujen kohtaamisesta. On kerrassaan mukavaa, kun voimme jälleen kokoontua Lumo-halliin nauttimaan Mestaruusliigan huippulentopallosta.

Vantaa Ducks pelaa kauden ensimmäisen kotipelinsä Lumohallissa 1.lokakuuta klo 17. Tervetuloa mukaan!

Tärkeää tietoa ankkafaneille ja lentopallon ystäville ennakkoon ostettavia lippuja ja kausikorttien koskien:

Liput ennakkoon ostat kätevästi Lippu.fi -palvelusta. Tässä sinulle suora linkki palveluun https://www.lippu.fi/artist/vantaa-ducks/ .

Kausikortteihin annetaan lipunmyynnissä Lumossa vuositarra, jos olet lunastanut kausikortin tälle kaudelle. Vanha kortti siis mukaan. Uudet kausikorttilaiset saavat korttinsa samasta pisteestä. Sama koskee myös yrityskortteja.

Maksutavat ovat ovella käteinen, korttimaksu ja uutena vaihtoehtona MobilePay on tulossa mukaan. Lippujen hinnat ovat 17,50€ / 13,50€.

Vantaa Ducks, tiedotus/ Katarina Koivisto