Seuraa meitä somessa:

LiigaPloki - JymyVolley

08.12.2021


LiigaPloki-JymyVolley keskiviikko 8.12.klo 18.30 Pihtipudas-sali

LiigaPloki Pihtipudas ja JymyVolley Nurmosta kohtaavat keskiviikkona ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Luvassa on tiukka taistelu sarjapisteistä tasaisessa Mestaruusliigassa. LiigaPloki on sarjassa kuudentena ja kaksi ottelua vähemmän pelannut JymyVolley kahdeksantena kuusi pistettä vähemmän saalistaneena.

Nurmon kokenut päävalmentaja Kari Raatikainen on tehnyt laadukasta työtä nuoren joukkueensa kanssa. Erityisesti JymyVolleyn puolustuspeli on laadukasta. Ruotsin maajoukkueeseen kuuluva Diana Lundvall ja Riikka Valkonen ovat laitureina tärkeissä rooleissa, kun haetaan ottelun
ratkaisijoita. Maajoukkuelibero Laura Penttilällä on iso merkitys Jymyn puolustuspelin onnistumisessa.

LiigaPloki on saanut joukkueeseensa amerikkalaisen yleispelaaja Sydney Wetterstromin alkuperäistä aikataulua nopeammin. Hän on jo ollut mukana joukkueen harjoituksissa.
Ennakkoa kirjoitettaessa ei ole vielä varmuutta, ehtiikö Wetterstromin pelilupa vahvistua keskiviikon otteluun mennessä.

LiigaPloki on ottanut AVI:n tekemien päätösten mukaisesti käyttöön koronapassin kotiotteluissaan toistaiseksi. Otteluihin tulevilta yli 16-vuotiailta katsojilta edellytetään voimassa olevan koronapassin esittämistä sisään tultaessa. Lisäksi katsojien tulee varautua
esittämään henkilöllisyystodistus sitä pyydettäessä.