Seuraa meitä somessa:

Pölkky - LP Viesti

16.01.2022

Viime kauden finalistit kohtaavat sunnuntaina Kuusamossa

Pölkky Kuusamo ja LP Viesti kohtasivat Kuusamossa edellisen kerran viime kevään finaaleissa. Silloin LP Viesti juhli Suomen mestaruutta. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kaksi kertaa Salossa. Ensimmäisen Viesti vei 3-1 ja toisen 3-2.

LP Viesti on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan lukemin 3-2 Puijolle ja LP Kangasalle. Kangasalaa vastaan joukkueen mainio passari Viktoriia Tuchashvili koki ikävän loukkaantumisen, mutta joukkueen toinen passari Saana Virtanen pyöritti loppupeliä ihan mallikkaasti. Ennen Puijo-tappiotaan LP Viestillä oli 15 ottelun mittainen voittoputki. Pölkky Kuusamolla on edellisistä otteluistaan 3-0 voitot Orivedestä ja Puijo Wolleysta. 10 viimeistä ottelua ovat päättyneet voitokkaasti lukuun ottamatta 2-3 tappiota Viestille.

Sarjataulukko on kolmen kärjen osalta erittäin tasainen. Tätä hetkellä kärkipaikkaa pitää 21 ottelua pelannut LP Kangasala 51 sarjapisteellä. Pölkyllä on myös 51 sarjapistettä, mutta otteluita on pelattuna 20. LP Viesti on kolmantena 49 pisteellä ja Viestillä pelejä on alla 19. Kaikki kolme joukkuetta ovat hävinneet kauden mittaan kolme ottelua.

Sotiris Gkotsis:

- Sunnuntaina on kahden laadukkaan joukkueen välinen kohtaaminen. Yksityiskohdat ratkaisivat edellisen ottelumme kuten tällä tasolla pelatessa tapahtuu ja oletamme tästä samanlaista peliä. Molemmat joukkueet tuntevat toisensa melko hyvin ja odotamme tätä kotipeliä. Haluaisimme, että katsojat voisivat nauttia pelistä, mutta valitettavasti covid-19 -tilanteesta johtuen meidän pitää olla kärsivällisiä ja jokaisen pitää pysyä terveenä. Toivomme, että tilanne paranee pian ja pystyisimme nauttimaan peleistä ilman rajoituksia.

Kokoontumisrajoitusten takia ottelu pelataan ilman katsoja ja se on nähtävissä Ruutu+ -kanavalla selostettuna lähetyksenä.

Pölkky Kuusamo vs. LP Viesti
16.1.2022 klo 15