Seuraa meitä somessa:

Puijo Wolley - Kuortane

08.12.2021

Keskipäivän kohtaaminen Kuortaneen kanssa

Pelipaikka: Kuopiohalli 8.12. klo 12

Historia: Ottelu on kauden ensimmäinen ja ainut kohtaaminen. Viime vuonna samainen ottelu päättyi Puijon 3-0 voittoon.

Edelliset pelit: Puijo Wolley pelasi edellisenä viikonloppuna kaksi kamppailua. Lauantaina Puijon naiset vierailivat Kangasalla. Peli päättyi kotijoukkueen 3-0 voittoon. Sunnuntaina kuopiolaiset saivat Studentian liikuntahalliin vieraakseen OrPon. Kuopiolaisten peli-ilme kohentui vuorokauden aikana melkoisesti ja kotijoukkue voitti kamppailun komeasti 3-0.

Kuortane on pelannut liigassa viimeksi pari viikkoa sitten Pihtiputaalla ja joukkue ei vieläkään saanut kovasta taistelusta huolimatta erävoittoa aikaiseksi. LiigaPloki siis voitti kamppailun 3-0.

Lähtökohdat: Kuopiolaiset ovat melkoisessa otteluruuhkassa. Joukkue pelaa viikon sisään neljä kamppailua, joista Kuortane-peli on järjestyksessä kolmas. Lisäksi joukkuetta rasittaa flunssa-aalto ja kokoonpano on tästä syystä elänyt viime otteluissa jonkun verran.

Kuortaneella on tulosten valossa ollut haasteellinen alkukausi, mutta vaikka erävoittoja / voittoja joukkue ei olekaan vielä pystynyt saalistamaan, on tiimin pelaaminen mennyt syksyn aikana jättiharppauksin eteenpäin. Suurin osa näistä tulevaisuuden tähdistä pelaa muutaman vuoden sisään liigajoukkueissa ratkaisijoiden roolissa.

Puijo Wolleyn päävalmentajan kommentit: Täysillä valmistaudutaan peliin sillä Kuortane on pelannut hyviä pelejä. Voittaminen vaatii sen, että alusta asti pitää olla hyvin hereillä ja pelata aggressiivisesti.

Seuraa häntä: Kuopiolaisten uusi passari Courtney Baker nosti Puijolaisten hyökkäyspelaamisen uudelle tasolle. Varsinkin hakkuri Natasha Calkins hyökkäsi edellisessä ottelussa aivan hurjilla tehoilla. On mielenkiintoista nähdä, mille tasolle yhteistyö hyökkääjien kanssa nouseekaan, kunhan kautta saadaan pelattua pidemmälle.

Kuortaneelta nostetaan esiin vierailijoiden libero Veera Help. Kiuruveden lahja Suomen lentopallolle pelaa jo nyt huimalla tasolla. Kuopiolaiset tunnetaan kovana syöttöjoukkueena. Keskiviikkona nähdään, miten Help pärjää Puijolaisten syöttötulitusta vastaan.

Ottelu on ns. koululaispeli ja pelataan poikkeuksellisesti Kuopiohallissa. Jos paikan päälle ei nyt pääse, voi ottelua seurata Ruutu + palvelusta!