Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volley liigakärkeen - Hurmos, Savo Volley ja Tiikerit myös voittoihin

20.11.2022

Miesten liigakärki tasoittui entisestään sunnuntaina. Akaa-Volley nousi ykköspaikalle lyötyään jännärissä PerPon, sarjakärjestä putosi Loimu hävittyään Hurmokselle. Savo Volley puolestaan naulasi kotivoiton KyKy-Betsetistä ja Tiikerit Ducksista.

Tiitus Vuori pääsi aloitukseen ja pelasi huiman pelin

Savo Volley kaatoi KyKy Betsetin Iisalmessa – yleispelaaja Vuori raatoi, ei tehnyt virheitä, oli kentän paras.

Savo Volley ja KyKy Betset totuttelivat ensimmäisen erän Kankaan liikuntahallin olosuhteisiin; varsinkin syöttöruutu oudoksutti molempia. Erässä nähtiin yhteensä huikeat viisitoista syöttövirhettä.

Virheiden teko jatkui läpi ottelun, mutta loppua kohti kotijoukkue sai peliään sen verran enemmän raiteilleen, että otti täydet kolme sarjapistettä lukemin 3-1 (25-23, 25-18, 23-25, 25-17).

Ottelun hahmo oli ensimmäisen kerran liigaottelussa avauskokoonpanoon päässyt Tiitus Vuori.

Ensimmäiset kaksi erää yleispelaaja teki virheetöntä työtä. Vastustaja yritti pehmittää häntä suuntaamalla valtaosan syötöistä hänelle, mutta ei pehmitysyrityksissään juuri onnistunut. Ottelun loppua kohti Vuoren tahti hieman heikkeni, mutta debyyttiottelussa pisteet 18/+15 ovat mainiot. Vastaanottoja hänelle kertyi neljään erään 42 kappaletta, ja ne nousivat joko sormilla tai hihalla 52 prosentin tarkkuudella passari Ilja Ivanoville.

- Iso kiitos pitää antaa Tiitukselle. Jos hän pelaa tuollaisen ensimmäisen kokonaisen ottelun, millaista jälkeä häneltä on odotettavissa jatkossa, ihmetteli Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

- Hän näytti, että hän pystyy kantamaan koko joukkuetta. Se on tärkeää tällaisessa otteluruuhkassa.

- Ottelu oli vaikea molemmille joukkueille – varsinkin puolustuspelaamisessa oli parantamisen varaa. Taisivat kaikilla pelaajilla olla betonikengät jalassa, arveli Tolvanen.

Ottelun kolmas erä meni vieraille, ja neljännen alku enteili kenties pidempääkin iltapuhdetta. Vieraat ottivat heti 0-4 -johdon, ja neljän pisteen ero kesti vielä 3-7 -tilanteeseen saakka. Valmentaja Tolvanen ei kuitenkaan ryhtynyt vaihtamaan pelaajia.

- Pelaajilla itselläkin on oma vastuunsa kääntää ottelu. Olisi helppo ratkaisu vaihtaa pelaajia pois kentältä, mutta silloin noiden pelaajien ei tarvitse kohdata vastuutaan, sanoi Tolvanen.

Ottelun ratkaisi lopullisesti passari Ilja Ivanov. Neljännen erän tasatilanteessa 17-17 Savo Volley oli ajanut vieraiden etumatkan kiinni. Ivanov astui syöttöruutuun ja paukutti kolme ässää ja loputkin niin kimurantteja syöttöjä, ettei KyKyn pistepussi enää karttunut.

- Olimme ensimmäisessä erässä vielä bussimatkan heikentämiä, ja teimme paljon omia virheitä, harmitteli vieraiden valmentaja Eduard Svenski.

Vieraiden parhaana palkittiin hakkuri Oskari Keskinen (15/+4), joka kertoi oman pelinsä ailahdelleen liikaa.

- Välillä kulki, välillä ei. Halli oli todella vaikea syöttää, sanoi Keskinen, joka tosin itse teki vain yhden virheen syötössä.


Savo Volley - Kyky-Betset 3-1
25–23, 25–18, 23–25, 25–17
Koti:Michelau 16/+8, Vuori 15/+13, Lindqvist 14/+6
Vieras:Petrusevic 14/+3, Keskinen 12/+7, Pennanen 8/+5

Ässät: 8-3
Syöttövirheet: 19-17
Torjunnat: 10-7
Hyökkäys%: 56-45

Joukkueiden MVP:t
Savo Tiitus Vuori
KyKy Oskari Keskinen

PROlibero
Keisuke Matsuo, Savo Volley

Yleisöä: 322

Ottelutilasto

Kuvat: Tapio Hartikainen



Viiseräisten erikoisjoukkue Hurmos voittoon pitkällä kaavalla Raisiossa

Mestaruusliigan kärkijoukkue vaihtui sunnuntaina, kun Loimu hävisi kotikentällään Karelian Hurmokselle luvuin 2-3 (20-25, 25-18, 25-21, 25-27, 12-15) ja Akaa-Volley voitti viiden erän kamppailun kotikentällään PerPoa vastaan. Akaa-Volley nousi Loimun kanssa tasapisteisiin ja eräsuhteella ykköseksi. Tappio oli seitsemän ensimmäistä otteluaan voittaneelle Loimulle jo neljäs putkeen.

Ottelu oli kokonaisuudessaan tasainen, mistä kertoo myös se, että Loimulle kertyi viiden erän aikana 107 pistettä ja Hurmokselle vain yksi vähemmän. Tasaisimmat erätulokset kirjattiin neljänteen ja viidenteen erään, joissa Loimu joutui takaa-ajajan asemaan jo erien alkupuolella ja Hurmos pelasi fiksusti johtoasemassa. Loimu taas sortui ratkaisuhetkillä useisiin syöttövirheisiin.

Loimun uusi yhdysvaltalaiskeskipelaaja Seth Golleher debytoi oranssi-mustassa peliasussa ja uurasti heti täydet viisi erää, kun argentiinalainen Joaquin Layus ei ollut pelikunnossa ja Aatu Vihola oli kiinni varusmiespalveluksessa. Golleher teki ensimmäiseen erään neljä pistettä, mutta ottelun edetessä tahti hiipui ja vain pari harjoituskertaa joukkueen kanssa sekä torstainen 21 tunnin matkustaminen aikaeroineen alkoi näkyä jenkin otteissa.

Positiivinen kaveri ja sopii varmasti meidän porukkaan. Hengeltään sellainen kaveri mitä me tarvitaan. Jatkossa hänestä tulee olemaan paljon apua, kommentoi Loimun päävalmentaja Mika Rantanen uutta pelaajaansa.



Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Joonas Jokela, jolle kirjattiin 31 pistettä tehoin +23. Lähimmäs hänen lukemiaan pääsi Hurmoksen Mikko Räsänen 25 pisteellään. Loimun puolelta seuraavaksi parhaat lukemat tekivät Sebastian Pozo Hernandez 16 ja Väinö Rahko 10 pisteellään. Keskipelaajista Golleherille kirjattiin 8 ja Eetu Mäelle 4 pistettä. Hurmoksen muita onnistujia olivat 10 pistettä tehnyt keskipelaaja Atte Rissanen sekä vaihdosta kentälle päässyt yleispelaaja Matias Korhonen. Hakkuri Eetu Häyrisen Loimu sai pidettyä hyvin aisoissa ja hän jäi 15 pisteeseen tehoin +4.

Otteluisäntänä 100-v. merkkipaaluaan juhlinut Osuuspankki valitsi parhaiksi pelaajiksi itseoikeutetusti joukkueiden pisterohmut, eli Jokelan ja Räsäsen. Ottelun ProLiberoksi valittiin Hurmoksen Tatu Hakkarainen.

Mikko Räsänen, Hurmos

- Voitto on aina hyvä vierashallissa. Loimu pelannut hyvän alkukauden eikä helppo voittaa. Omaan peliin olen muuten ihan tyytyväinen, mutta en tiedä mitä kolmannessa erässä tapahtui. Olin ihan yössä, mutta hyvä että sain itseni kasattua.

Joonas Jokela, Loimu

- Mukava on pelata kun ei tarvii kylmissään olla. Sitä varten kentälle mennään, että saataisiin vastuuta ja tavaraa. Tasaista oli lentopallopeli tänään. Isossa kuvassa ei eroja löydy, mutta neljännen jatkopalloilla ja viidennessä erässä tiukoissa paikoissa päästettiin kaveri omilla syöttövirheillä helposti eteenpäin.

Matti Alatalo, Hurmos

- Tasaista vääntöä. Olisi voinut päättyä kummalle tahansa. Ekaa erää hallittiin puolivälistä loppuun asti, mutta vastapainona Loimu toista. Kolmannessa erässä meinasi maltti vähän loppua ja kaveri pelasi hyvin. Neljännessä erässä saatiin pieni kipinä tuomareiden vihellyksistä ja käännettiin se positiiviseksi.

Mika Rantanen, Loimu

- Tosiaan tiukat viisi erää ja aika pienet marginaalit. Ehkä tänään saatiin muutama torjunta enemmän kuin vastustaja, mutta vastustaja pesi meidät puolustuspelaamisella. Huono erän alku kahdessa viimeisessä erässä eikä päästy takaisin keulille missään vaiheessa. Hurmos oli tänään hyvä pelaamaan johtoasemassa.


Raision Loimu - Karelian Hurmos 2-3
20–25, 25–18, 25–21, 25–27, 12–15
Koti: Jokela 31/+23, Pozo Hernandez 16/+4, Rahko 10/+2
Vieras: Räsänen 26/+14, Häyrinen 15/+4, Rissanen 10/+8

Ässät: 6-4
Syöttövirheet: 21-19
Torjunnat: 10-7
Hyökkäys%: 45-46

Joukkueiden MVP:t
Loimu: Joonas Jokela
Hurmos: Mikko Räsänen

PROlibero
Taru Hakkarainen, Hurmos

Yleisöä: 508

Ottelutilasto

Tiikereille kauden toinen kotivoitto

Tiikerit juhli kauden toista kotivoittoa, kun joukkue kukisti Vantaa Ducksin 3-1. Erät kirjattiin 25-23, 25-22, 20-25 ja 25-17.

Molempien joukkueiden esitys ailahteli laidasta laitaan. Tiikerit oli vahva erien loppuhetkillä, pois lukien kolmas erä, jossa Ducks pysyi kuskinpaikalla loppuun asti.

Avauserässä mentiin pitkään vantaalaisten komennossa. Ducks johti 10-7, 16-13, 20-16. Passari Joska Förstin hyvällä syöttövuorolla Tiikerit nousi pisteen päähän, 19-20. Vieraiden aikalisän jälkeen iski Sergej Drobnic 21-19.

Kotijoukkueen Daniel Thiessen teki hienon pelastuksen ja Antti Leppälä iski voimalla pallon kenttään, 21-21. Heti perään Jere Mäkinen syötti ässän, 22-21 kotijoukkueelle. Teemu Lahti iski 23-22 ja Thiessen päätti pitkän pallorallin, 24-22. Hyvän ottelun pelannut Lauri Lehtonen nosti vieraat pisteen päähän, mutta sitten iski Rami Rekomaa ratkaisun.

Toinen erä oli tasaista vääntöä, mutta myös tällä kertaa Tiikerit oli lopussa vahvoja. Kalle Kattelus nosti Ducksin lähelle, 20-21, mutta vieraat sortuivat muutamaan virheeseen. Viimeisen pisteen iski Thiessen.

Tiikerit aloitti kolmoserän vahvasti. Rekomaa/Försti torjui 5-2. Thiessen ja Mäkinen hakivat lähes mahdottoman pallon, saivat sen vastustajan puolelle ja vieraiden hyökkäys päättyi torjuntaan ja jälleen asialla olivat Rekomaa/Försti, 6-2.

Lahti syötti ässän, 8-4. Kotiyleisö odotti puhdasta 3-0 voittoa, mutta Ducks oli toista mieltä. Lehtosen syöttövuorolla joukkue nousi pisteen päähän, 7-8.

Tiikerit johti vielä 10-7 ja 11-10, mutta Aleksander Rastamo johdatti vieraat nousuun. Rastamo oli vahva myös erän loppuhetkillä. Syötti ässän, 24-19 ja iski 25-20.

Neljättä erää mentiin tasatahtiin tilanteeseen 8-8. Leppälä iski 9-8, Lahti torjui 10-8 ja vieraat tekivät pari virhettä.

Tiikerit pääsi niskanpäälle ja etumatka piti loppuun asti.

Aleksander Rastamo, Ducks:

-Nopeatempoinen ja mielenkiintoinen peli. Tiikerit tuli keskeltä hyvällä prosentilla. Tiikerit puolusti hyvin. Erien ratkaisuhetkillä, 20 pisteessä, pitäisi vaan lisätä kaasua, mutta siinä ei onnistuttu.

Rami Rekomaa, Tiikerit:

-Ei täydellinen peli meiltä. Vaihteleva esitys, mutta hyvä kun hoidettiin voitto kotiin. Takana on raskas viikko. Nyt vähän huilataan ja keskiviikkona Kyyjärvelle.

Juho Rajala, Ducks:

-Ihan OK esitys ei riittänyt. Pitäisi pystyä puristamaan erien viimeiset pisteet. Meillä oli täydet mahdollisuudet voittaa ensimmäinen ja toinen erä. Ei ansaittu tämän enempää.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Paljon oli hyvää. Perustasomme pikkuhiljaa nousee. Kokonaisuutena ei kuitenkaan nähty parasta Tiikeriä. Viikolla oli pitkä reissu. Henkisesti tärkeää, että jaksettiin keskittyä. Peruspelaaminen riitti tällä kertaa. Vastaanotto oli hyvää, kuten myös puolustuspeli.

Tiikerit - Vantaa Ducks 3-1
25–23, 25–22, 20–25, 25–17
Koti:Leppälä 16/+14, Thiessen 14/+7, Rekomaa 12/+9
Vieras:Rastamo 18/+14, Kattelus 13/+6, Lehtonen 11/+11

Ässät: 7-3
Syöttövirheet: 12-10
Torjunnat: 12-9
Hyökkäys%: 46-44

Joukkueiden MVP:t
Tiikerit Rami Rekomaa
Ducks Alek Rastamo

PROlibero
Aleksi Mäkiluoma, Tiikerit

Yleisöä: 410

Ottelutilasto

Kuvat: Maarit Hotakainen



Akaa- Volley siirtyi sarjakärkeen - PerPo vei pisteen mukanaan

Mestaruusliigan runkosarjaa on pelattu noin kolmannes. Kaikilla joukkueilla ei ole ollut sama tahti ja siksi vertailu on hieman ontuvaa. Mutta joka tapauksessa Akaa-Volley ohitti Raision Loimun voitettuaan Perungan Pojat lukemin 3 – 2 ( 22-25,25-22,21-25,25-22,15-11).

Ensimmäinen erä meni vieraille Akaa-Volleyn vaatimattoman side-out -pelaamisen vuoksi. Vastaanotto toimi parikymmentä pykälää paremmin kuin PerPon vastaava, mutta pallo ei kuollut millään. Sen sijaan astetta huonommat nostot päätyivät pisteeksi yli 80 prosentin tehoilla.

Akaa-Volleyn keskipeli oli lähes kadoksissa lauantaina Turussa. Sunnuntaina tahti oli toinen. Kahden erän jälkeen passari Saku Tuomivaara oli ruokkinut keskellä pelanneita Panu Pitkästä ja Petteri Tyynismaata jo 21 passin verran. Kun molemmat tekivät töitä reilusti plussan puolella, hakkuri Ali Fazlille ja yleispelaaja Greg Pettylle avautui riittävästi avoimia saumoja.



Kolmas erä jatkoi ottelun alun teemaa. Akaa-Volley ei saanut palloa kuolemaan muualta kuin hakkurin tontilta. PerPo johti erää parhaimmillaan 10 – 21. Kentälle Nico Nurmesniemen tilalle vaihdettu Jere Tikkala, joka lauantaina TuTo-pelissäkin onnistui, takoi lopussa kolme ässäsyöttöä ja muutaman riittävän vaikean rikkoakseen PerPon vastaanoton. Näin loppulukemat kaunistuivat kotijoukkueen kannalta siedettäviksi.

Neljättä erää vietiin koko ajan rovaniemeläisvedossa. Toki vain pisteen tai parin etumatkan turvin, mutta kuitenkin. Suurimmillaan ero oli neljän pisteen verran 14 – 18. Ratkaisuhetkillä Akaan valmentaja Olli Kunnari otti framille jälleen Tikkalan, joka syötöillään tasoitti tilanteen. Pitkälti Fazlin hyökkäysten turvin kotijoukkue nousi lopulta ohi lukemiin 22-21. Erän viimeinen pallo oli varsinaista sirkusta. Lopulta taputtelu päättyi Akaan Pettyn vahvalla iskulla.

Näin Akaassa tarjottiin yleisölle lentopalloviihdettä koko rahan edestä. Ratkaisuerässä esille nousivat Akaan Tyynismaa ja Petty, edellinen verkon keskellä, puolustuksessa ja syöttöviivalla ja jälkimmäinen erityisesti syöttöviivalla. Akaa-Volley otti heti alussa neljän pisteen etumatkan, mutta menetti sen lopun virheillä. Sauli Sinkkonen hankki ottelupallon näyttävällä torjunnalla. Toinen ottelupallo päätti ottelun ja jälleen päättäjänä oli Petty.



PerPon pistehai oli odotetusti Fredric Gustavsson (27/+16). Alvi Shurdhi (17/+4) ja Daniel Wetter (15/+10) antoivat hyvin tulitukea.
PerPon pelin pistehai Fredric Gustavsson oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

- Melko tasainen peli. Olen ihan tyytyväinen pelaamiseemme. Hieman liikaa tuli ala- ja ylämäkiä, mutta kokonaisuus ok.

Kotijoukkueen palkittu Jere Tikkala ymmärrettävästi nautti kentällä olosta. Nuori yleispelaaja oli kentällä vain osan ottelusta, mutta sai saldokseen 7/+3. Seitsemästä pinnasta viisi syntyi suoraan syötöstä.

- Pelaaminen on tietenkin silloin hienoa, kun oma joukkue voittaa ja itsellä kulkee hyvin.

PerPon valmentaja Atars Guntis näytti niin ikään tyytyväiseltä.

- Tiedettiin Akaa-Volleyn ongelmat loukkaantumisten ja peliruuhkan kanssa ja valmistauduttiin hyvin. Välillä meillä olikin ihan hyvää ote, mutta sko omaan tekemiseen ei kuitenkaan kantanut loppuun saakka.

Akaan valmentaja Olli Kunnari Kunnari totesi otteiden ailahdelleen jälleen kerran.

- Onneksi Tikkala toi vaihtopenkiltä lisää virtaa joukkueeseen. Meillä rupesi olemaan miehet vähissä marraskuun otteluruuhkan vuoksi. Nyt on onneksi pieni tauko ennen KyKy Betset-peliä.

Akaa-Volley – PerPo 3 - 2
22-25,25-22,21-25,25-22,15-11
Koti: Fazli 31/+21, Petty 17/+7,Tyynismaa 16/+10
Vieras: Gustavsson 27/+16, Shrdhi 17/+4, Wetter 15/+10

Ässät: 12-4
Syöttövirheet: 5-12
Torjunnat: 9-9
Hyökkäys%: 49-46

Joukkueiden MVP:t
Akaa-Volley: Jere Tikkala
PerPo: Frediric Gustavsson

PROlibero:
Elijah Risso, Akaa-Volley

Yleisöä 384

Akaa-Volley - PerPo 3-2
22–25, 25–22, 21–25, 25–22, 15–11
Koti:Fazli 25/+17, Petty 15/+7, Tyynismaa 13/+8
Vieras:Gustavsson 24/+14, Shurdhi 17/+6, Wetter 14/+10

Ässät: 12-4
Syöttövirheet: 14-12
Torjunnat: 9-9
Hyökkäys%: 49-46

Joukkueiden MVP:t
Akaa-Volley: Jere Tikkala
PerPo: Frediric Gustavsson

PROlibero
Elijah Risso, Akaa-Volley

Yleisöä: 384

Ottelutilasto

Kuvat: Immo Ruonala

  Takaisin