Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volleylla joukkue kasassa - Viron maajoukkuepassari Markkus Keel täydensi paketin

23.05.2020

Akaa-Volleyn kolmas lentopallon Mestaruusliigakausi alkaa syksyllä toiveikkaissa merkeissä. Pelaajasopimukset on saatu maaliin hyvissä ajoin koronapandemiasta huolimatta. Juuri ennen helatorstaita joukkue täydentyi toisella passarilla. Viron maajoukkueen pelinrakentaja Markkus Keel teki seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen.

- Akseli Lankinen on nuori ja kehittyvä lentopalloilija. On Akaa-Volleylle vahinko, että Akseli lähti. Mutta enpä usko, että passaritilanne heikkenee ensi kaudelle. Markkus on muutaman vuoden kokeneempi. Hänellä on enemmän kansainvälisiä kovia pelejä takanaan, laski Akaa-Volleyn päävalmentaja Oliver Lüütsepp.

Markkus Keel on itse asiassa paluumuuttaja. Elokuussa 25-vuotta täyttävä lentopalloammattilainen syntyi Rovaniemellä vuonna 1995. Hänen isänsä Avo Keel pelasi Suomessa lähes koko 1990-luvun. Markkuksen syntyessä hän edusti Napapiirin Pallokettuja. Avo Keelin pelipaikka oli niin ikään passari. Hänet valittiin useamman kerran liigan tähdistöön.

- Kolmevuotiaana muutin perheen mukana Viroon. Olen unohtanut lähes kokonaan suomen kielen, mutta ehkä se siitä aktivoituu, kunhan pääsen joukkueharjoituksiin, pohti Markkus Keel.

Kultamitali tavoittena

Keel panostaa tosissaan lentopalloiluun.

- Varmaan kaikilla nuorilla lentopalloilijoilla on unelmana pelata jonain päivänä Italian, Puolan tai Venäjän huippuliigoissa. Niin minullakin, mutta en ole mikään haaveilija. Tehdään työtä tosissaan vuosi kerrallaan ja pyritään kehittymään, selvitti nuori mies suunnitelmiaan.

Keelin kesä kuluu Viron maajoukkueen harjoituksissa. Toisena valmentajana on Akaa-Volleyn peräsimessä oleva Oliver Lüütsepp.

- Viro on pieni maa. Toki tunnen Oliverin jo aiemmilta vuosilta, mutta nyt teemme töitä päivittäin yhdessä, kertoi kaksi viimeistä kautta ulkomailla pelannut Keel.

Kauden 2018-19 190-senttinen passari pelasi Itävallassa ja päättynyt kausi vierähti belgialaisessa Lindemas Aalst -joukkueessa.

- On ollut opettavaista pelata Viron ulkopuolella. Kun joukkueet kootaan vasta kauden kynnyksellä, jokaisella on sopeutumista ja opettelemista. Akaa-Volleyn rosteri on tietojeni mukaan pitkälti sama kuin päättyneellä kaudella. Se on varmasti vahvuus, kun joukkue on yhtenäinen heti kauden alussa, arvioi Keel.

Akaa-Volleyn uusi pelinrakentaja on seurannut Suomen Mestaruusliigaa myös siksi, että seurakaverina Belgiassa on ollut Suomen maajoukkueen hakkuri Samuli Kaislasalo.

- Luonnollisesti joukkue ja sen johto asettavat viralliset tavoitteet tulevalle kaudelle. Mutta henkilökohtaisesti olen valmis taistelemaan Suomen mestaruudesta, paljasti Keel.

Kuten kaikki muutkin maajoukkuelentopalloilijat, myös Keel tulee Suomeen vasta, kun kesän leiritykset ovat ohi.

- Oliverin kanssa varmaan samaan aikaan saavumme Akaaseen. Oliver on sanonut, että katsomo on kotiotteluissa täynnä ja tunnelma katossa. Odotan sitä mielenkiinnolla, paljasti Pärnun lentopallokoulussa uransa aloittanut Keel.

Kaislasalo on ollut tyytyväinen Keelin passipeliin

Samuli Kaislasalo tuntee Keelin hyvin.

- Ihanko totta! Markkus on erittäin hyvä passari. Hän lukee peliä erinomaisesti ja jakaa mielellään nopeita passeja, huudahti Kajaanin urheilukentältä tavoitettu Kaislasalo, kun kuuli siirtouutisesta.

Kaislasalo harjoittelee parhaillaan Suomessa ja odottelee rauhassa tulevan kauden sopimusneuvottelujen edistymistä. Hakkuri ei halunnut laittaa Akseli Lankista ja Markkus Keeliä paremmuusjärjestykseen.

- Sellainen kuva on silmieni verkkokalvoille jäänyt, että Akseli olisi hieman ulottuvampi. Mutta Markkus puolestaan pitää enemmän nopeatempoisesta pelistä. Syöttöviivalla molemmat ovat pahoja. Markkuksen terävää leijaa voisi verrata Sauli Sinkkosen vastaavaan, pohti Kaislasalo.

Akaa-Volleyn pelaajarosteri on valmis

Akaa-Volleyn tulevan kauden pelaajarosteri on nyt kasassa. Toisena passarina jatkaa Mikko Kuusela.

- Mikko on koko ajan tehnyt hyvää duunia. Hän on varmasti ensi kaudella jälleen pykälää valmiimpi lentopalloilijana, arvioi Lüütsepp.

Lentopallossa on jokaiselle pelipaikalle oltava laadukkaita vaihtoehtoja. Loukkaantumiset ja sairastelut saattavat joissakin tapauksissa päättää kauden jopa kesken.

- Mikko on erityisesti kunnostautunut torjunnoissa ja puolustajana. Nähtäväksi jää, miten peliaika Markkuksen ja Mikon välillä jakaantuu. Muille pelipaikoille on tavallaan helpompi vaihtaa miestä kesken ottelun. Joka tapauksessa meillä on jälleen kaksi hyvää passaria, päätti Lüütsepp.

Akaa-Volleyn sopimustilanne
Joni Mikkonen (YP/H)
Aleksi Kaatrsalo (KP)
Mikko Kuusela (P)
Teemu Kuusela (YP)
Nico Nurmesniemi (YP)
Eetu Pennanen (YP)
Panu Pitkänen (KP)
Aatu Pöllänen (H)
Urpo Sivula (H)
Voitto Köykkä (L)
Markkus Keel (P)
V: Oliver Lüutsepp

Akaa-Volleyn tiedote

  Takaisin