Seuraa meitä somessa:

Akaa-Volleylle savolaisten päänahka vieraissa

16.10.2022

Akaa-Volley haki lauantain ennakkoon odotetuimmasta miesten liigaottelusta pisteet Savo Volleylta Siilinjärvellä. VaLePa oli illan toinen vierasvoittaja Kokkolassa. Kotivoitot irtosivat Karelian Hurmokselle, Raision Loimulle sekä Vantaa Ducksille.


Tiikereiden kauden ensimmäinen kotivoitto antaa vielä odottaa itseään. Lauantaina tiikerilauma koki 0-3 tappion Vammalan Lentopallolle. VaLePa oli vahvempi jokaisessa erässä ja voitti 25-21, 25-22 ja 25-23.

Molemmilla oli viikolla europeli ja kokoonpanoissa nähtiin muutoksia. Tiikereistä Arttu Tupeli pääsi ensimmäisen kerran avaukseen. VaLePa teki useamman muutoksen, muun muassa Joel Laakso korvasi passari Mikko Eskon.

VaLePa aloitti vahvasti ja sai etumatkaa. Sakari Mäkisen ässällä vieraat johtivat jo 8-3. Aikalisä herätti kotijoukkueen. Rami Rekomaan ja Arttu Tupelin kahdella hienolla torjunnalla Tiikerit nousi 14-13 johtoon.

VaLePa piristyi oman aikalisän jälkeen ja kun Tiikerit sortui kolmeen syöttövirheeseen peräkkäin, vieraat karkasivat.

Toisen erän alku tasaista vääntöä: 3-3, 4-4, 5-5…. Tasaista oli myös erän keskivaiheilla: 14-14 ja 15-15. Tiikerit nousi 17-19 tappioasemasta tasoihin, 19-19. Severi Savonsalmen ässä, 21-19, auttoi vieraat karkumatkalle. Vieraiden etumatka piti.

Takaa-ajajan asema, se oli Tiikereiden kohtalo kolmannessa erässä. VaLePa oli koko ajan 3-4 pistettä edellä. Ja kävihän kokenut Mikko Eskokin kentällä, pelaten kaksi palloa. Ensin ässäsyöttö ja sitten käsittelyvirhe.

Kun Mikko Karjaranta iski vieraille 23-19, homma näytti selvältä. Tiikerit eivät periksi antaneet. Kotijoukkue selvitti ensimmäisen ottelupallon, 23-24, mutta sitten iski Savonsalmi ratkaisun.

Tiikereille kotitappio, mutta esitys oli huomattavasti parempi kuin edellisessä kotiottelussa.

Mikko Karjalainen, VaLePa:

-Meiltä perusvarmaa tekemistä. Kiva oli päästä pelaamaan. Energiaa oli. Kierrätettiin porukkaa. Onhan näissä vähän välipelien makua, kun europelit ovat kauden päätavoite.

Antti Leppälä, Tiikerit:

-Ekassa ja kolmannessa erässä annettiin liikaa eteen. Oli vähän raskasta ja takaa-ajo vaatii aina enemmän energiaa. Ihan jees-peli verrattuna ensimmäiseen kotipeliin.

Janne Kangaskokko, VaLePa:

-Hyvin oli energiaa. Kierrättämällä sitä saatiin. Erityisen tyytyväinen olen keskareiden ja passarin peliin.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Pikkusen oltiin takaa-ajajina. Ei ero ollut suuri, mutta parempi on pelata johtotilanteessa kuin olla takaa-ajajana. Liikaa tehtiin huolimattomuusvirheitä. Kotona vielä parhaat pelit ovat edessäpäin. Arttu sai ensimmäisen kerran enemmän peliaikaa ja hoiti hommat hyvät. Isossa kuvassa: meidän peli menee koko ajan eteenpäin.


Tiikerit - VaLePa 0-3
21–25, 22–25, 23–25
Koti:Thiessen 14/+9, Tupeli 7/+0, Mäkinen 6/+3
Vieras:Bonin 16/+10, Mäkinen 14/+10, Karjarinta 11/+10

Ässät: 1-4
Syöttövirheet: 14-11
Torjunnat: 7-6
Hyökkäys%: 40-47

Joukkueiden MVP:t
Tiikerit Daniel Thiessen
VaLePa Mikko Karjarinta

PROlibero
Eetu Pennanen VaLePa

Yleisöä: 420

Ottelutilasto

Kuvat: Maarit Hotakainen

Ducksin kauden ensimmäinen kotivoitto TuTon kustannuksella

Vantaa Ducks - TUTO Volley 3-1 (25-20, 26-24, 13-25, 30-28)

Vantaa Ducks otti ensimmäisen kotivoittonsa tällä kaudella, kun Turusta tullut vierasjoukkue TUTO Volley joutui taipumaan erin 3-1. Helposti ei voitto irronnut, kaksi erää meni jatkopalloille. Katsojia oli Lumoon löytänyt 406. Illan otteluisäntä oli Korson Sähkö-Yksikkö Oy.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä. TUTO Volley teki kuitenkin alussa enemmän syöttövirheitä ja erän puolessa välissä Ducks pääsi muutaman pisteen karkumatkalle. Kun johto oli kerran tilanteessa 7-6 otettu niin ankat eivät päästäneet siitä irti.

Ensimmäisen erän alussa Kalle Kattelus upotti pari näyttävää iskua ja sitten pääsi hakkuri Aleksander Rastamo vauhtiin. Hän hassutti vastustajaa lyöden välillä kovaa, välillä taas rullaten. Kummaltakin joukkueelta nähtiin erinomaista puolustuspeliä ja libero Louis Pineaun lisäksi myös Sergej Drobnič puolusti uhrautuvasti. Erän ratkaisi Ducksin huomattavasti parempi syötön vastaanotto. Numerot kotijoukkueelle 25-20.

Toisessa erässä Ducks näytti hyvällä torjuntapelillä karkaavan heti alkuun ja johti viiden pisteen erolla aina erän puoleen väliin saakka. Muutama om virhe ja TuTo oli taas pelissä mukana. Kun vieraat saivat myös keskipelinsä toimimaan niin ottivat myös johdon käsiinsä tilanteessa 16-17.

Tämän jälkeen edettiin tasatahtia aina jatkopalloille saakka. Erän hahmo oli taas hakkuri Rastamo, joka upotti torjunnan käsien kautta monia palloja vastustajan parkettiin. Taas puolustettiin hyvin puolin ja toisin. Erä päättyi kun Sergej Drobnič vaikutti jo vähän turhautuneelta ja löi toisesta kosketuksesta päätöspisteen. Erä isännille 26-24.

Jos oli toinen erä Ducksin hallintaa niin kolmannessa vierasjoukkue otti heti ohjakset käsiinsä. Antti Karttusen ja ex-ankka Aleksi Lankisen syöttövuorot olivat ankoille myrkkyä. Ja kun TUTO Volley onnistui myös torjunnassa ja hyökkäyksessä ei ankoliia ollut mitään mahdollisuutta. Onnistujana voi kuitenkin mainita Ducksilta Henrik Porkan. Erä vieraille 13-25.

Neljännen erän hahmo oli Sergej Drobnič. Hän hyökkäsi tehokkaasti, puolusti uhrautuvasti ja syöttipä vielä ottelupallon ässänä kenttään. Myös Alek Rastamo onnistui hienosti. Erä oli kuitenkin tasainen, onnistujia löytyi myös turkulaisten puolella ja jatkopalloille mentiin. Jännittävä erä päättyi Ducksille 30-28.

Mainitsemisen arvoista on vielä Henrik Porkan suoritus. Vaikka hän ei kolmen parhaan pistemiehen joukkoon yllä niin suoritus 12 / +12 oli erinomainen. Harvemmin kaikki hyökkäykset päätyvät pisteeseen.

Roope Keskinen, TUTO Volley:

- Tappio harmittaa, ei vieläkään saatu vierastappioiden apinaa pois selästä. Viihdyn hyvin Turussa ja kiva, kun saa pelata koko ajan.

Alek Rastamo Vantaa Ducks:

- Kyllähän tässä tuli hiki. Kolmas erä oli meiltä huono mutta onneksi saimme sen nopeasti mielestä pois. Tottakai voitto parantaa itseluottamusta.

Olli Kuoksa, TUTO Volley:

- Turpaan tuli, Ducks hyökkäsi selkeästi tehokkaammin. Ducksilla oli myös parempi vastaanotto ja passari Joona Väänänen pyöritti tehokkaasti peliä. Meiltä tämä ei ollut huono esitys ja hyökkäyspeli oli mallillaan vaikka hakkuri ei vielä ole pelikunnossa. Ducksin piti pelata hyvin, että voitti meidät.

Juho Rajala, Ducks:

- Oli tiukka peli. Kaksi erää hyökkäsimme todella hyvin. Kolmannessa erässä tuli paljon virheitä, mutta neljäneen saimme onneeksi taas paketin kasaan vaikka vastaanotto heikkeni. Tämä oli meille arvokas voitto ja olen tyytyväinen jätkiin.

Vantaa Ducks - TUTO Volley 3-1
25–20, 26–24, 13–25, 30–28
Koti:Rastamo 23/+15, Drobnic 15/+7, Kattelus 13/+2
Vieras:Groffier 16/+9, Siirilä 15/+3, Karttunen 14/+6

Ässät: 3-7
Syöttövirheet: 16-17
Torjunnat: 11-5
Hyökkäys%: 51-50

Joukkueiden MVP:t
Ducks Alek Rastamo.
TUTO Volley Roope Keskinen

PROlibero
Risto Ruohola TUTO Volley

Yleisöä:

Ottelutilasto

Kuvat: Olli Leino

Akaa-Volley vei virheiden sävyttämän taiston Siilinjärvellä

Akaa-Volley jatkaa tappiotonta taivaltaan Mestaruusliigassa. Lauantain illassa kaatui kotijoukkue Savo Volley erin 1-3 (21-25, 25-16, 20-25, 21-25). Ottelua sävyttivät virheet – niitä tekivät tasaiseen tahtiin molemmat joukkueet. Esimerkiksi syöttövirheitä syntyi neljään erään kotijoukkueelle 17 kappaletta ja vastustajalle 18 kappaletta.

Kotijoukkueen kannalta iloinen asia oli, että pitkään pelihommista tauolla ollut passari pelasi - tosin sormet vahvasti teipattuna ja hieman vielä pelituntumaa hakien.

- Tämä peli tuli meille kuitenkin vähän äkkiä, pohti Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

- Olemme päässeet harjoittelemaan täydellä porukalla varsin vähän aikaa.

- Akaa-Volleyn kaltaista fyysistä joukkuetta vastaan kyyti voi olla silloin kylmää.

Tolvanen näki pelissä paljon positiivistakin.

- Meillä oli ajoittain ihan hyviä pätkiä, mikä antaa uskoa siihen, että pääsemme vielä pelaamaan lentopalloa Akaa-Volleyn tasolle.

Vastustajan päävalmentaja Olli Kunnari ihmetteli toisen erän notkahdusta.

- Saimme ihan hyvän startin otteluun, mutta sitten toinen erä oli melkoinen murheen kryyni syöttövirheineen, analysoi Kunnari.

- Onneksi pitkällä erätauolla saimme homman jälleen kasaan ja peli oli lähempänä sellaista lentopalloa kuin pitikin.

- Anton Välimaa pelasi jälleen passarina hyvän pelin, ja antoi hyökkääjille hyvät mahdollisuudet, vaikka vastaanotto ei ollutkaan ihan parhainta tänään.

Savo Volley käytti nyt muutamia vaihtojakin, kun sellaiseen oli pelaajamäärän puitteissa mahdollisuus.

Ottelu alkoi odotetulla kokoonpanolla, missä yleispelaajina olivat Michael Michelau ja Andrus Raadik, keskipelaajina Miki Jauhiainen ja Jakub Kovac, hakkurina Miki Jauhiainen, passarina Ilja Ivanov ja liberona luonnollisesti Keisuke Matsuo.

Edellisissä peleissä loistanut Michael Michelau oli nyt hieman varjojen mailla, ja Tapio Toiviainen korvasi hänet kolmannen ja neljännen erän puolivälissä.

Kovimman pistesaaliin keräsi Raadik (17/+10); Lindqvist sai hakkurina eniten passeja, mutta teki niistä pisteitä vain 33 prosentin teholla. Hän kirjasi tehot 13/+3.

Vastustajan paras pistemies oli pitkän linjan pelimies Greg Petty (19/+9). Kauden alun pistekuningas Ali Fazli löi nytkin korkealta ja kovaa, mutta teki varsin runsaasti virheitä niin syöttöruudussa kuin hyökkäyksissäkin.


Savo Volley - Akaa-Volley 1-3

21–25, 25–16, 20–25, 21–25
Koti:Raadik 14/+9, Lindqvist 11/+2, Michelau 11/+0
Vieras:Petty 14/+5, Fazli 14/+4, Beik 10/-3

Ässät: 11-4
Syöttövirheet: 17-18
Torjunnat: 9-5
Hyökkäys%: 39-53

Joukkueiden MVP:t
Savo Volley Andrus Raadik
Akaa-Volley Greg Petty

PROlibero
Elijah Risso Akaa-Volley

Yleisöä: 588

Ottelutilasto

Kuvat: Tapio Hartikainen

Loimu jatkaa puhtaalla pelillä

Raision Loimu jatkaa lentopallon Mestaruusliigan kärjessä puhtaalla pelillä, kun se kukisti sarjanousija Kyky-Betsetin Kerttulan liikuntahallin lauantai illassa. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin puhdas 3-0 (25-19, 25-16, 25-19) kotivoitto.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat tasaisia noin puoliväliin asti, kunnes isännät kiristivät ruuvia ja hankkivat selviin erävoittoihin riittäneen etumatkan. Kotijoukkueen pelaaminen oli jälleen kokonaisvaltaisesti hyvää. Vastaanotto- ja syöttötyöskentely oli hyvällä tasolla ja hyökkääminen tehokasta. Avauserässä Loimun hyökkäysprosentti oli 56 ja toisessa peräti 71. Kyky-Betset sen sijaan oli vaikeuksissa Loimun syöttöjen kanssa, minkä vuoksi hyökkäystehot jäivät kauas Loimun vastaavista.

Kolmanteen erään vieraat saapuivat pukuhuoneesta sisuuntuneina ja he johtivat vielä Loimun ensimmäisellä aikalisällä luvuin 11-14, kunnes isännät saivat jälleen juonesta kiinni ja nousivat parilla torjuntapisteellä ja Sebastian Pozo Hernandezin ässien sävyttämällä syöttövuorolla 19-14 johtoon. Tästä kiristä vieraat eivät enää toipuneet, vaan kotijoukkue pääsi yleisönsä kanssa juhlimaan puhdasta voittoa.

- Aika semmoista tyypillistä meidän peliä mitä ollaan pelattu. Hyvillä hyökkäystehoilla ja torjuntapelaaminen on hyvää, niin siitä on aika hyvä lähteä rakentamaan. Jos jollain on huonompi päivä, niin muut paikkaavat. Tänään oltiin tosi tasaisesti hyvillä hyökkäystehoilla. Pojat nauttii pelaamisesta, niin sitten se on tuon näköistä, kommentoi oranssipaitojen kapteeni Tomi Saarinen.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Joonas Jokela, joka teki 18 pistettä tehoin +13. Hyvää tulitukea hänelle antoivat yleispelaaja Sebastian Pozo Hernandez (13, +9) ja keskipelaaja Joaquin Layus (12, +10). Vieraista entisessä kotihallissaan pelannut hakkuri Oskari Keskinen teki 13 ja liigakentille palannut Aivars Petrusevics 10 pistettä.

Kyllä mä nostan hattua Tomi Saariselle erittäin hyvästä passipelistä. Se oli voiton avain meidän hyvän syötön kanssa. Sideout toimi hyvin ja näin hyvällä torjuntapelillä on helppoa puolustaa ja tehdä break pointeja, kehui päävalmentaja Mika Rantanen.

Otteluisäntä Eezy Henkilöstöpalvelut palkitsi parhaiksi pelaajiksi Jokelan ja Petrusevicsin. Raisiolainen ”poikabändi” S.I.G palkitsi Tomi Saarisen ottelun häikäisivämpänä pelaajana aurinkolaisella.

Loimun ottelut jatkuvat Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa viikon päästä lauantaina 22. lokakuuta, jolloin kauden toisen paikalliskamppailun vieraaksi saapuu TUTO Volley Turusta.

Raision Loimu - Kyky-Betset 3-0
25–19, 25–16, 25–19
Koti:Jokela 18/+13, Pozo Herna 13/+9, Layus 12/+10
Vieras:Keskinen 13/+6, Petrusevic 10/+4, Siirilä 5/+3
Ässät: 7-1
Syöttövirheet: 10-7
Torjunnat: 13-5
Hyökkäys%: 55-33

Joukkueiden MVP:t
Loimu Joonas Jokela
KyKy-Betset Aivars Petrysevics

PROlibero
Esko Vuorinen, Loimu

Yleisöä: 585

Ottelutilasto

Kuvat:

Hurmos kaatoi PerPo:n kotisalissa tyylipuhtaasti

Karelian Hurmos ja Perungan kohtasivat Joensuussa toista kertaa kahden viikon aikana. Edellisen ottelun voittanut Hurmos lähti hakemaan paluuta voittokantaan Hurrikaani-tappion jälkeen, PerPo oli liikkeellä vahvalla revanssimielellä hävittyään Hurmokselle edellisessä ottelussa niukasti.

Ottelun ensimmäinen erä alkoi Hurmokselta vakuuttavasti ja kotijoukkue karkasi 3-0-johtoon. PerPo kuittasi tilanteen nopeasti tasoihin, mutta Hurmos piti pelin hyvin käsissä. Erityisesti hyökkäyspeli tuotti tulosta Mikko Räsäsen ja 200. liigaottelunsa pelanneen Lauri Jylhän johdolla ja vaikka piste-ero pysyi melko pienenä, ei PerPo kyennyt aivan vastaamaan Hurmoksen hyvään kotivireeseen. Erän ratkaisevaksi tekijäksi nousi torjuntapeli ja Nuutti Niinivaaran kolme koppia, joista kaksi peräkkäin vieraiden Daniel Wetteristä. Avauserä päättyi Hurmoksen voittoon Jylhän jujutettua ovelasti loppulukemiksi 25-22.

Toisen erän alussa torjuntavastuuta otti Hurmoksen passari Niko Haapakoski, joka nappasi kahdesti peräkkäin vieraiden hyökkäyksen kiinni vieden Hurmoksen 6-4-johtoon. Eetu Häyrinen syvensi PerPo:n ahdinkoa lyömällä vastapallosta tilanteeksi 9-5 ja Atte Rissanen jatkoi Haapakosken viitoittamalla tiellä ottamalla kaksi perättäistä torjuntaa, mikä vei isännät 12-5-johtoon. Niinivaaran iskettyä vastapallosta tilanteeksi 17-9 erän voitto alkoi olla viimeistelyä vaille valmis, mutta niin vain PerPo onnistui kirimään lähelle. Ohi vierasjoukkue ei kuitenkaan päässyt, vaikka Ville Järnvall ja Fredric Gustavsson pelasivat vahvan erän. Pitkälle tauolle lähdettiin Hurmoksen 2-0-johdossa.

Kolmattakin erää Hurmos hallitsi aluksi ja erityisesti Räsänen esitti vahvoja otteita hyökkäyspäässä. Isäntien torjunta pimensi totaalisesti PerPo-hakkuri Gustavssonin, joka päätyi erässä lopulta neljä pistettä pakkasen puolelle. Hurmos johti jo 16-12, kunnes muutamat syöttövirheet tarjosivat PerPo:lle iskun paikan. Vieraiden keskipeli toimi mallikkaasti ja hetken ehti jo näyttää siltä, että ottelu ei pääty kolmeen erään. Viime hetkillä Hurmos vaihtoi Jylhän paikalle Janne Marttilan, joka hyökkäsi heti ensimmäisen passin pisteeksi ja kotijoukkue sai uutta virtaa. Häyrinen otti isoa roolia hyökkäyksessä erän loppua kohden ja johdatti Hurmoksen ottelupalloon tilanteessa 24-22. Ensimmäisen PerPo vielä selvitti, mutta toinen päättyi vieraiden virheeseen ja Hurmos pääsi juhlimaan puhdasta 3-0-voittoa

- On näköjään ollut vähän teema, että herätään pitkän tauon jälkeen. Pitäisi herätä aikaisemmin. Päästiin treenaamaan viime pelin jälkeen ja kyllä siellä hyviä juttuja on, mutta vielä on tehtävää. Muut asiat on mielessä kuin omat pisteet, kiva nähdä itseluottamusta kentällä ja hyvin kaverit tulee vaihdosta sisään, kommentoi Ruudun lähetyksellä PerPo:n yleispelaaja Järnvall.

- Oli aika selvillä mitä kaveri tekee. Ei se en kummalisempaa ole. Hyvin pystyttiin lukemaan passaria ja tiedettiin minne passit menee. Ihan ok oli oma peli. Tänään näin ja siihen pitää olla tyytyväinen, tuumaili Hurmoksen MVP Räsänen.

 -Vaikea sanoa, miksi näin kävi. Vielä ei pystytty hyödyntämään joukkuepeliä riittävästi” sanaili puolestaan PerPo:n päävalmentaja Guntis Atars.

- Kahden viikon takaiseen verrattuna hyökättiin paljon fiksummin. Meidän vastaanotto ailahteli vähän tänään ja muutama puolustus olisi voitu ottaa lisää, mutta hyökkäyspeli riitti tänään voittoon. Levätään hetki ja päästään treenaamaan taas, Kyyjärvellä pitää taas tehdä kaikki itse” analysoi Hurmoksen päävalmentaja Matti Alatalo.

Hurmoksen kausi jatkuu viikon kuluttua Kyyjärvellä, jossa sarjanousija Kyky-Betset isännöi varmasti mielenkiintoista ottelua. Samansuuntainen jatko-ohjelma on myös PerPo:lla, joka kohtaa Kyky-Betsetin Rovaniemellä keskiviikkona. Hurmoksen seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 26.10., jolloin Joensuuhun saapuu Vantaa Ducks.

Karelian Hurmos - PerPo 3-0
25–22, 25–20, 25–23
Koti:Räsänen 13/+7, Häyrinen 12/+6, Niinivaara 8/+7
Vieras:Gustavsson 15/+3, Wetter 10/+7, Järnvall 10/+3

Ässät: 5-5
Syöttövirheet: 13-13
Torjunnat: 13-5
Hyökkäys%: 50-46

Joukkueiden MVP:t
Mikko Räsänen, Hurmos
Daniel Wetter, PerPo

PRO-libero
Miro Rasinperä, PerPo

Yleisöä: 356

Ottelutilasto

Kuvat: Justus Timonen

  Takaisin